Viime viikolla meni hermo julkisen puolen odotteluun, minähän siis sain ajan pari viikkoa sitten soittaessani vasta ihan lokakuun loppuun. Kävin eilen gynellä kun halusin nyt kertakaikkiaan, että joku katsoo, ettei mulla ole kohtuun jäänyt mitään ihmeellistä, kun jälkivuoto kesti sen seitsemän viikkoa, että joku tsekkaa laskeumien ja limakalvojen tilanteen ja että voin puhua könttänä kaikki mieltä huolettavat asiat kun tuntuu, ettei sille oikein aikaa jäänyt neuvolan osalta - siellä kun tuntui äiti kiinnostavan mikroskooppisen vähän heti kun sai pusattua lapsen ulkomailmaan.
No, ihan alkuun sain taas kerran kuulla saman kuin ennen: synnytyksen jälkeen paikat eivät tule koskaan olemaan ihan ennallaan. Mutta minun osalta näytti vihdoin paremmalta, granulaatiokudos oli toipunut ihan itsekseen eikä sitä löytynyt emättimen ulko- eikä sisäpuolelta. Lantionpohjan lihasten jumppauskin on tuottanut tulosta (hyvä minä!!) - nyt oli jäljellä enää fysiologista laskeumaa, muttei selvästi mitään vakavaa. Sain siis lupauksen siitä, että saan vielä joku päivä tässä juosta. Ja on minusta tuntunutkin siltä, että on pystynyt ottamaan lyhyitä pyrähdyksiä myös ilman oireita tässä viime aikoina. Painonhallinnan kannalta mahdollisuus juosta olisi kyllä tärkeä, samoin henkisesti, joten iloitsen kovasti! Kohdussa ei ollut mitään, se ultrattiinkin ja kaikki oli kunnossa sen osalta. Oudot oireet selitti luultavasti imetyksestä johtuva limakalvojen oheneminen, ovat menneet niin ohuiksi että ärtyvät mistä vaan ja sitä kautta varmaan bakteerivaginoosi on päässyt iskemään, vaikka tuntuukin että synnytyksen jälkeen olen suihkuttanut alapäätä enemmän kuin muulloin yhteensä. Tai ehkä sitten juuri sen vuoksi. Mutta molempiin oireisiin tuli kunnon tropit, joten olen helpottunut ja toiveikas, että tästä lähtee helpottamaan.
Mietin sitä kohdun ultrausta, että oliko ihan turhaa maksaa siitä, mutta samalla löytyi pieni kysta vasemmasta munasarjasta. Harmittomalta dermoidikystalta kuulemma näytti, eikä sille tarvitse akuutisti tehdä mitään, mutta sitä pitää nyt sitten kontrolloida ja ultrata uudelleen vuoden päästä, ettei ole kasvu-uralla. Muistelen kyllä, että alkuraskauden ultrassa lääkääri siitä mainitsi myös jotain, tosin silloin luultiin, että oli keltarauhasrakkula, mutten silti jaksa olla huolissani. Joku lääkärituttu joskus sanoi, että kystat ne tulee ja menee. Mutta nyt on ainakin tulevaisuutta varten seurantakuvat, jos joskus sitten pitäisikin pohtia mistä se on tullut ja miten kehittynyt.
Rinnat oli myös ok, sain papa-näytteen otettua (ei todella tunnu synnytyksen jälkeen yhtään miltään, tai sitten lääkäri oli vaan superhyvä ottamaan sen) ja puhuttiin imetysajan ehkäisyt ja muut toipumiseen liittyvät asiat kuntoon. Gyne myös vannotti, että 2 kk ennen kuin aletaan edes harkita toisen lapsen hankintaa, pitää muistaa aloittaa foolihapon syönti. Hyviä ohjeita, muttei ehkä ihan akuutisti tarpeellisia :) Mojovan laskun sain kuitenkin aikaiseksi ja hirveän määrän reseptejä apteekkikeikalle, mutta vihdoin tuntui siltä, että tämän synnytyksen voi jättää taakseen, että niin hyvässä kunnossa kuitenkin aletaan jo olla, ettei aktiivisesti täydy tämän jälkeen sitä muistella kun mikään ei enää vihlo tai kirvele tai jomota. Jo se on aikakin, tänään on 102 päivää synnytyksestä...
Nyt pitää vaan muistaa perua se julkiselle varattu lääkärikäynti ja sitten kaikki on ok :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti