Grh. Täällä niiskutetaan edelleen. Hetkellisesti tuntuu siltä, että parempaan suuntaan olis menossa, ja sitten lima taas alkaa vyöryä ja tuntuu siltä, kun voisi mennä kanveesiin minä hetkenä hyvänsä. On oikeastaan aika pelottavaa sairastaa tuon pienen kanssa, kun omat voimat on vähissä ja pitää koko ajan miettiä, miten pärjätään jos tätä kestää vielä pitkäänkin. Pikku-Ukko haluaa olla rinnalla melkein non-stop ja silti Jii (joka on kiltisti hoitanut meitä molempia ja esim. kaikki vaipanvaihdot tässä sairastaessa) valitti, että pienen kakka vaikutti jotenkin kiinteämmältä, ilmeisesti osa pojan kropan nesteestä menee alati valuvaan räkään. En halua edes ajatella, miten kivaa tämä olisi ilman Jiitä.
Pikku-Ukonkin taudinkulku heittelee, välillä pitäisi viihdyttää urakalla ja lopun aikaa sitten itketään. Kuumetta ei kuitenkaan edelleenkään ole, joten Panadolia ei nyt sitten vielä olla annettu, harhauttamalla on saatu poika lopettamaan itku ja keskittymään muihin juttuihin. Tässä sairastamisen lomassa tuo ykskaks alkoi itse istua sylissä ja tutki hyvän aikaa varpaitaankin, uskomatonta. Otettiin kuvadokumentaatiota, koska muuten luulisin jälkikäteen kaiken olevan vain kuumehouretta. Ja sitten nenä alkoi valua, virta loppui ja itku alkoi.
Pääsin eilen illalla saunaan ja fiilistelin jo etukäteen sitä, miten hyvää kosteat löylyt ja eukalyptusaromit tekisivät. Löylyt tekikin, ja kuuma suihku, mutta eukalyptuksen hyvää tekevä voima jäi uskomisen varaan, kun ei tukkoinen nenä kerta kaikkiaan mitään haistanut, vaikka loppuvaiheessa melkein ruikin sitä puhdasta öljyä kiukaalle (insinööri mussa sanoo kyllä, että ilman haihtuvaa vettä se varmaan toimii vielä huonommin mutta turhautti vaan siinä kohti...). Nenä ei auennut hajuaistin osalta, mutta poskionteloista asti alkoi kuitenkin lima liikkua, joten se varmaan auttoi kuitenkin. Pikku-Ukkoakin vähän otettiin suihkuhuoneeseen höyryhengittelemään ja varmaan hyvää teki sillekin. Sen lima tuntuisi eilisestä vähän sitkistyneen, vaikka sitä ei tulekaan niin paljon kuin eilen. Toivotaan, että höyry helpotti vähän siihenkin.
Viime yönä ei enää herätty ihan koko ajan vaan sai jo pidempiä nukkupätkiä. Kyllä uni vaan tekee hyvää. Poika nukkuu taas, ehkä mäkin yritän ottaa pienet päikkärit nyt kun voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti