15+4, vuotaa, supistaa ja pelottaa

Terveiset kotoa. Tältä viikolta olis kyllä saanut useita erilaisia postauksia ja pelottaa ihan hysteerisenä, mitä tämä ilta tai huominen, tai seuraavat päivät sitten tuovat...

Maanantaina olin viikonlopun vetisestä vuodosta niin huolissani, että menin taas yksityiselle, heti aamusta. Gyne oli oikein ymmärtäväinen, ihmetteli kovasti, että eivät ole päästäneet julkiselle tsekkiin päivystykseen ja varmaan sen johdosta ei myöskään veloittanut ylimääräisiä ultrasta. Katsottiin kuitenkin tyyppiä yltä ja päältä, hänellä oli kaikki ok, sopivasti lapsivettä ja kohdunsuu yhä kiinni. Limakalvot olivat emättimessä kuulemma hurjassa kunnossa, hiivaakin vähän, mutta aloitettiin silti antibiootilla bakteeritulehdukseen. Se onkin auttanut, tai ainakin lorina on loppunut.

Illalla tuli sellaista punaista, vähän jo kuivunutta verta tai hippusia pönttöön, paperissa näyttivät jo ruskeilta. Ajattelin, että vaan joku nirhauma aamun tutkimuksista. Lisää ei tullut enää yöllä. Menin tiistaina töihin, päivä meni ok, mutta kun tulin kotiin, tuli ihmeen tukala olo pariksi tunniksi, ihan kuin olisi supistanut, ja sen jälkeen vessassa käydessä tuli ihan kirkasta, vähän limaista verta paperiin.  Soitin ohjeen mukaisesti (superhädissäni) taas naistentautien päivystykseen ja vasta nyt valkeni todellisuus: oikeasti näillä viikoilla et pääse mihinkään tsekkiin, ellet vuoda niin runsaasti, että tulet ambulanssilla tai sitten niin, että keskenmeno on jo tapahtunut ja tsekkaavat onko kohtu tyhjentynyt. Kylmäsi, kun tajusin, että se tilanteen seuraaminen todella tarkoittaa sitä, että koko keskenmenon hoidat yksin. Kätilö jotenkin suuttui vielä puhelimessa mulle, ja totesi että eihän he voi sille sikiölle mitään tehdä. No ei varmaan sikiölle, mutta äidille paljonkin, varsinkin jos raskaus on niin vaikea, että julkisia mielenterveyspalveluita aletaan kuluttaa seuraavaksi. Tulee Espoolle kalliimmaksi näin päin, väittäisin.

Jäimme siis kotiin. Vuotoa ei tullut kohisten, mutta vessakäynnin yhteydessä. Jäin eilen kotiin, kävin kuuntelemassa neuvolassa sydänäänet, jotka hermojaraastavan etsinnän jälkeen kuitenkin löytyivät. Ehdin huokaista tunnin kotona ja sitten alkoi tosi kipeät supistukset, joita jatkui ihan iltaan asti. Panadol ei auttanut yhtään, kaurapussi mahalla jo paremmin. Verta tuli kuitenkin edelleen vain paperiin vessareissuilla, ei siis vieläkään holisemalla, vaikka keskenmenon alkua vain odotin siinä maatessa ja kivuista kärsiessä.

Laitoin yöksi äänikirjan korvaan soimaan ja sainkin nukuttua kahdessa pätkässä. Jälkimmäinen tyynnytti supistukset ja tänään on ollut rauhallisempi päivä, vain yksi supistus, tosin lisäksi jomottavaa kipua vasemmassa alavatsassa. Olin eilen jo niin henkisesti varautunut siihen keskenmenoon, että nyt en oikein tiedä mitä ajatella. Makaan vain, ja pelkään uusia supistuksia. Ainakaan mitenkään hirveästi ei ole vuotanut vertakaan, vessanpönttöön en tosin ole uskaltanut enää katsoa. Huomenna pitäisi mennä sitten lääkäriin tsekkaamaan tilanne. Arvon vaan, että menenkö julkiselle, josta lähettävät kuitenkin sinne Jorviin, joka on moneen kertaan ilmoittanut, ettei halua mua nähdä, vaiko taas omalla rahalla yksityiselle.

Nyt siis vain odotetaan ja toivotaan. Ei ole helppoa muulla perheelläkään; Pikku-Ukko on aloittanut päiväkodissa toisten nipistelyn ja puremisen. Olen siitäkin huonona, olen varma että äidin (henkinen) poissaolo on osasyy tuohon. Huikeaa, mutta ei kai tässä silti auta kuin rämpiä päivä kerrallaan sen minkä pystyy.