Käsittämätöntä, että ollaan vihdoin puolivälissä (laskennallisessa nyt ainakin). Elämäni pisimmät viikot tänne asti, ainakin viikosta 11 lähtien, mutta niin vaan tulee yön jälkeen aina uusi päivä. Ja taas uusi päivä. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut vähän helpompaa, ei ole vuotanut verta, kaikkea koostumusta valkovuotoa sitten taas on senkin edestä, että välillä on pitänyt upgreidata pikkuhousunsuojasta siteeseenkin sen vuoksi. Mutta ei kuulemma mitään tulehdusta, joten koitan hengittää. Vessassa uskallan pyyhkiä jo paperilla ja välistä vilkaista pönttöönkin. Silti huomaan tutun paniikin iskevän aina kun jotain kunnolla lorahtaa, vaikka kuinka yrittäisin vakuuttaa itselleni että varmaan taas vaan sitä valkovuotoa. Pelosta on vaikea luopua.
Torstaina on rakenneultra, sitten tiedetään taas lisää. Odotan ja jännitän sitä ihan hulluna. Pikkutyyppi on elossa ainakin juuri nyt, harjoittelee äidin virtsarakon potkintaa, mutta toivon että rakenteellisestikin kaikki on hyvin. Ja se istukka, sekin jännittää. Sen kunto ja sijainti. Ja mitä kuuluu kohdunsuulle, supistelua on kyllä säännöllisesti tässä ollut vaikkei onneksi niin rajuina kuin kuukausi takaperin.
Yritän silti elää tässä ja nyt. Ei ensi torstaissa, ei kesässä, eikä lokakuussa. Nyt pieni potkii ja voin mennä hyvillä mielin nukkumaan.
Kun kolmekymppinen insinööri yhtäkkiä löytää itsensä äitiyslomalta, se ei ole ihan helppoa kohdata se. Ei täällä mikään ekomutsi asu eikä talousihme varsinkaan, mutta kokonaan uudenlaisen arjen keskellä sitä huomaa itsekin muuttuneensa ja pohtivansa aivan erilaisia juttuja kuin ennen. Niinkuin nyt kakkavaippoja, lastentarvikkeisiin käytettyä rahanmenoa ja yllättäen myös parempia tapoja selvitä taloudenpidosta. Ja sitä tärkeintä tietysti, miten olla omalle lapselleen hyvä äiti?
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
perjantai 8. toukokuuta 2015
17+5 Liikkeitä ja liitoskipuja
Vähän rauhallisempaa vuotorintamalla, on jopa muutama ihan vuodoton päivä ollut, valitettavasti sen kavereina päiviä, jolloin tulee tuoretta vereslimaista vuotoa vessakäynnin yhteydessä. Virtsa- ja emätintestien tulokset olivat ihanan epäselviä - ei bakteeritulehdusta ainakaan, mutta virtsassa verta ja leukosyyttejä silti. Voi olla, että ihan vaan verivuodosta, jota näytepäivänä oli vaikka yritinkin pestä. Sukupuolitestien tuloksia yhä odotellaan, mutta olisin kyllä hämmästynyt, jos niissä tulisi jotain.
Pääsin silti neuvolaan juttelemaan oman tädin kanssa eilen ja kuunneltiin sydänäänet. Löytyivät, hyvät oli. Huojensi, koska parina yönä on taas supistanut niin, että herään. Ihan yksittäisiä kertoja kuitenkin. Muutenkin unen laatu on nyt yhtäkkiä romahtanut, saatan herätä ja vaan valvoa vaikkei olisi mitään erityistä mielessäkään. Taitaa olla alkuraskauden pahimmat väsymykset takana, kun joutuu taas unen kanssa tappelemaan. Ihan hyvä kuitenkin, että kaikesta huolesta huolimatta olen nukkunut edes tähän asti, viime raskaudesta huoli vei yöunetkin ja ne yösydäntunnit on kyllä tosi pitkiä ja ahdistavia, olen kiitollinen, ettei niitä ole samalla tavalla ollut.
Iloista on se, että kolmisen viikkoa tuntemani pienet vatsan liikehdinnät muuttuvat koko ajan selvemmiksi ja säännöllisemmiksi. Niistä saa jo aika kivasti turvaa ja sitä ensimmäistä, hapuilevaa yhteyden kokemistakin. Tietystikin kohtu on hiljainen aina, kun vessareissun tuloksena on verta ja huolta, eli niin paljon apua siitä ei vielä saa, ettäkö voisi kuitata huolet niiden avulla. Mutta on se ihanaa, tunnustella niitä pieniä muljahduksia ja miettiä, että kaikesta huolimatta se pieni sissi siellä kovasti kasvaa ja kehittyy.
Sitten viimeisen viikon aikana tullut ei-niin-kiva lisäoire on liitoskivut. Tuntuu kun vapun tiimoilla (ja ehkä sen reippaasta kävelystä johtuen) koko lantionalueen luusto olisi keksinyt lähteä omille teilleen. Istuinluiden väli on varmasti kasvanut ja nivusia vihloo kävellessä. Eilen oli jo aika tukalaa, tietysti samana päivänä Pikku-Ukon päiväkodin Äitienpäivän temppurata. Se oli kyllä tosi kiva muuten ja onneksi siellä oli penkkejä, joille istua lepuuttamaan... Mutta mitään tällaista mulla ei ollut edellisessä raskaudessa ja sen vuoksi yllätti, ai näin kipeitä ja näin aikaisin raskaudessa? Pieni googletus tosin kertoi, että monilla muillakin on juuri tässä kohdun villin kasvukauden aikana ollut näitä jo.
Tuntuukin, että viimeisen kahden viikon aikana vatsa on yhtäkkiä plopsahtanut näkyviin ja eilen töissä tuli ensimmäiset onnittelut mahasta. En oikein tilanteen vuoksi osaa ottaa niitä vielä vastaan, sanon että onnitella saa sitten lokakuussa jos edelleen on aihetta.
Ja sitten vielä loppuun osasto ällö: ummetus palasi vatsan kasvun myötä. Valitettavasti niin teki myös pukama, joka älysi sentään puolitoista vuotta pysyä aisoissa. Lisää hyviä syitä, miksi kammota vessakäyntejä. Vaikka sinällään ihan oma syy, mitäs jätin sen kuitulisän pois alkuraskaudesta, se vaan tuntui niin kovasti silloin turvottavan. No, nyt sitä syödään taas kiltisti aamuisin. Huokaus. Milloinkohan sitä oppisi, että kannattaa pitää itsestään jo ennaltaehkäisevästi...
Pääsin silti neuvolaan juttelemaan oman tädin kanssa eilen ja kuunneltiin sydänäänet. Löytyivät, hyvät oli. Huojensi, koska parina yönä on taas supistanut niin, että herään. Ihan yksittäisiä kertoja kuitenkin. Muutenkin unen laatu on nyt yhtäkkiä romahtanut, saatan herätä ja vaan valvoa vaikkei olisi mitään erityistä mielessäkään. Taitaa olla alkuraskauden pahimmat väsymykset takana, kun joutuu taas unen kanssa tappelemaan. Ihan hyvä kuitenkin, että kaikesta huolesta huolimatta olen nukkunut edes tähän asti, viime raskaudesta huoli vei yöunetkin ja ne yösydäntunnit on kyllä tosi pitkiä ja ahdistavia, olen kiitollinen, ettei niitä ole samalla tavalla ollut.
Iloista on se, että kolmisen viikkoa tuntemani pienet vatsan liikehdinnät muuttuvat koko ajan selvemmiksi ja säännöllisemmiksi. Niistä saa jo aika kivasti turvaa ja sitä ensimmäistä, hapuilevaa yhteyden kokemistakin. Tietystikin kohtu on hiljainen aina, kun vessareissun tuloksena on verta ja huolta, eli niin paljon apua siitä ei vielä saa, ettäkö voisi kuitata huolet niiden avulla. Mutta on se ihanaa, tunnustella niitä pieniä muljahduksia ja miettiä, että kaikesta huolimatta se pieni sissi siellä kovasti kasvaa ja kehittyy.
Sitten viimeisen viikon aikana tullut ei-niin-kiva lisäoire on liitoskivut. Tuntuu kun vapun tiimoilla (ja ehkä sen reippaasta kävelystä johtuen) koko lantionalueen luusto olisi keksinyt lähteä omille teilleen. Istuinluiden väli on varmasti kasvanut ja nivusia vihloo kävellessä. Eilen oli jo aika tukalaa, tietysti samana päivänä Pikku-Ukon päiväkodin Äitienpäivän temppurata. Se oli kyllä tosi kiva muuten ja onneksi siellä oli penkkejä, joille istua lepuuttamaan... Mutta mitään tällaista mulla ei ollut edellisessä raskaudessa ja sen vuoksi yllätti, ai näin kipeitä ja näin aikaisin raskaudessa? Pieni googletus tosin kertoi, että monilla muillakin on juuri tässä kohdun villin kasvukauden aikana ollut näitä jo.
Tuntuukin, että viimeisen kahden viikon aikana vatsa on yhtäkkiä plopsahtanut näkyviin ja eilen töissä tuli ensimmäiset onnittelut mahasta. En oikein tilanteen vuoksi osaa ottaa niitä vielä vastaan, sanon että onnitella saa sitten lokakuussa jos edelleen on aihetta.
Ja sitten vielä loppuun osasto ällö: ummetus palasi vatsan kasvun myötä. Valitettavasti niin teki myös pukama, joka älysi sentään puolitoista vuotta pysyä aisoissa. Lisää hyviä syitä, miksi kammota vessakäyntejä. Vaikka sinällään ihan oma syy, mitäs jätin sen kuitulisän pois alkuraskaudesta, se vaan tuntui niin kovasti silloin turvottavan. No, nyt sitä syödään taas kiltisti aamuisin. Huokaus. Milloinkohan sitä oppisi, että kannattaa pitää itsestään jo ennaltaehkäisevästi...
lauantai 2. toukokuuta 2015
16+6 Ja vapusta selvitty
No on nyt sitten juhlittu vappua. Ja käyty siellä psykologilla purkamassa raskausahdistusta ja neuvolalääkärillä tsekkaamassa, että kohdunsuu on edelleen kiinni napakasti ja sydänäänet kuuluu. Jee!
Se psykologi oli oikein hyvä... Mutta en tiedä sitten kuinka paljon siitä kuitenkaan sain, kun tuntuu että olen tästä puhunut lähipiirin kanssa. Sanoitti hyvin mun tuntemukset ja totesi armahtavasti, että onhan tässä syykin olla huolissaan ja että perheissä on välillä tilanteita, että toinen joutuu ottamaan enemmän vastuuta. Meillä se on nyt Jii, mutta myöhemmin voi olla toisinkin. Ja että Pikku-Ukko joutuu nyt vain harjoittelemaan sitä isoveljen roolia vähän aiemmin, että äiti ei aina ehdi tai jaksa vastaamaan hänen tarpeisiinsa juuri sillä hetkellä kun lapsi haluaisi. Ja että tärkeää on nyt opetella rajaamaan ahdistusta ja elämään enemmän hetkessä, ei sitku sitä ja tätä. Olen kuunnellut Audiblen kautta Ekhart Tollen Läsnäolon voimaa ja yrittänyt päästä enemmän tähän hetkeen.
Hyvää harjoitusta tuli jo saman päivän iltana kun kohtu keksi syytää taas järkyttävän määrän veriklönttejä ulos kerralla. Pyyhkeeseen jäi pesun jälkeen vielä kunnolla verta ja pitkän käsisuihkuttelun jälkeen klöntit tulivat vihdoin ulos pitkinä, venyvinä roippeina. Eivät kuitenkaan värjänneet enää vettä, joten taisivat sitten kuitenkin olla aika vanhoja. Toivon, että nyt tuli kaikki se, minkä gyne näki siellä istukan alla silloin reilu viikko takaperin... Muuten kirkas vuoto on lakannut ja vanhan veren sekaisen valkovuodon lisäksi ei ole nyt muutamaan päivään tullutkaan.
Neuvolalääkärillä tosiaan kaikki oli melko ok. Sydänäänet löytyivät, lääkäri teki varovaisen alapäätsekin ja löysi vain vanhaa verta - ja tosiaan sen melko inhan kohdunsuun tsekin jälkeen tuli helpottava vastaus, supisteluista huolimatta napakka ja täysin kiinni oleva kohdunsuu. Menen maanantaina vielä labroihin jossa tsekataan uudestaan sukupuolitaudit, hiiva ja tulehdukset ja mietitään tarvitaanko jotain lisähoitoa. Paino ei ollut noussut, mutta kohtu silti onneksi kasvanut hyvällä tahdilla. Pitää koittaa muistaa syödä vähän paremmin taas...
Vapunpäivä oli oikea tulikoe, lähdettiin heti aamusta Pikku-Ukon kanssa juhlimaan bestistä Ja vappua Tampereelle, puolitoista tuntia ensin junassa, sitten 3h kävelyä vapputorilla ja siirtymämatkoilla, erinomaisia ruokahetkiä ja ulkoilua lasten kanssa. Kävelin enemmän kuin olen kävellyt kuluneisiin 6 viikkoon yhteensä - ja siltikään pientä vatsan kiristelyä ja sen vanhan veren sekaista valkovuotoa lukuunottamatta ei taivas tippunut niskaan tai maailma räjähtänyt.
Eilen illalla vuoto muuttui taas vetiseksi ja aamuyöstä sitä tuli taas makuullaankin kahdesti. Vaikken nyt usko että se sitä lapsivettä onkaan kun tulee selvinä hulahduksina epäsäännöllisin väliajoin, niin kyllä se taas eilisen hyvän fiiliksen jälkeen veti mielen matalaksi. Toivottavasti ei ole uudelleen uusinut bakteerivaginoosi ja toivottavasti supistelu ei nyt ala uudestaan. Onneksi ne labrat otetaan jo maanantaina.
Eilen oli tosiaan jotenkin ylpeä ja voitonriemuinenkin olo. Että jos tämä nyt tästä lähtisi helpottamaan tai jos uskaltaisin ainakin elää tätä päivää rohkeasti, kunnes oikeasti on jotain huonoja uutisia. Mutta toivo on selvästi edelleen hauras ja mun läsnäolotaidot hakusessa. Pitää harjoitella lisää. Mutta oli ihana hengähdystauko se yksikin päivä, melkein normaali ja verraten huoleton. Kaipaan sitä olotilaa lisää!
Se psykologi oli oikein hyvä... Mutta en tiedä sitten kuinka paljon siitä kuitenkaan sain, kun tuntuu että olen tästä puhunut lähipiirin kanssa. Sanoitti hyvin mun tuntemukset ja totesi armahtavasti, että onhan tässä syykin olla huolissaan ja että perheissä on välillä tilanteita, että toinen joutuu ottamaan enemmän vastuuta. Meillä se on nyt Jii, mutta myöhemmin voi olla toisinkin. Ja että Pikku-Ukko joutuu nyt vain harjoittelemaan sitä isoveljen roolia vähän aiemmin, että äiti ei aina ehdi tai jaksa vastaamaan hänen tarpeisiinsa juuri sillä hetkellä kun lapsi haluaisi. Ja että tärkeää on nyt opetella rajaamaan ahdistusta ja elämään enemmän hetkessä, ei sitku sitä ja tätä. Olen kuunnellut Audiblen kautta Ekhart Tollen Läsnäolon voimaa ja yrittänyt päästä enemmän tähän hetkeen.
Hyvää harjoitusta tuli jo saman päivän iltana kun kohtu keksi syytää taas järkyttävän määrän veriklönttejä ulos kerralla. Pyyhkeeseen jäi pesun jälkeen vielä kunnolla verta ja pitkän käsisuihkuttelun jälkeen klöntit tulivat vihdoin ulos pitkinä, venyvinä roippeina. Eivät kuitenkaan värjänneet enää vettä, joten taisivat sitten kuitenkin olla aika vanhoja. Toivon, että nyt tuli kaikki se, minkä gyne näki siellä istukan alla silloin reilu viikko takaperin... Muuten kirkas vuoto on lakannut ja vanhan veren sekaisen valkovuodon lisäksi ei ole nyt muutamaan päivään tullutkaan.
Neuvolalääkärillä tosiaan kaikki oli melko ok. Sydänäänet löytyivät, lääkäri teki varovaisen alapäätsekin ja löysi vain vanhaa verta - ja tosiaan sen melko inhan kohdunsuun tsekin jälkeen tuli helpottava vastaus, supisteluista huolimatta napakka ja täysin kiinni oleva kohdunsuu. Menen maanantaina vielä labroihin jossa tsekataan uudestaan sukupuolitaudit, hiiva ja tulehdukset ja mietitään tarvitaanko jotain lisähoitoa. Paino ei ollut noussut, mutta kohtu silti onneksi kasvanut hyvällä tahdilla. Pitää koittaa muistaa syödä vähän paremmin taas...
Vapunpäivä oli oikea tulikoe, lähdettiin heti aamusta Pikku-Ukon kanssa juhlimaan bestistä Ja vappua Tampereelle, puolitoista tuntia ensin junassa, sitten 3h kävelyä vapputorilla ja siirtymämatkoilla, erinomaisia ruokahetkiä ja ulkoilua lasten kanssa. Kävelin enemmän kuin olen kävellyt kuluneisiin 6 viikkoon yhteensä - ja siltikään pientä vatsan kiristelyä ja sen vanhan veren sekaista valkovuotoa lukuunottamatta ei taivas tippunut niskaan tai maailma räjähtänyt.
Eilen illalla vuoto muuttui taas vetiseksi ja aamuyöstä sitä tuli taas makuullaankin kahdesti. Vaikken nyt usko että se sitä lapsivettä onkaan kun tulee selvinä hulahduksina epäsäännöllisin väliajoin, niin kyllä se taas eilisen hyvän fiiliksen jälkeen veti mielen matalaksi. Toivottavasti ei ole uudelleen uusinut bakteerivaginoosi ja toivottavasti supistelu ei nyt ala uudestaan. Onneksi ne labrat otetaan jo maanantaina.
Eilen oli tosiaan jotenkin ylpeä ja voitonriemuinenkin olo. Että jos tämä nyt tästä lähtisi helpottamaan tai jos uskaltaisin ainakin elää tätä päivää rohkeasti, kunnes oikeasti on jotain huonoja uutisia. Mutta toivo on selvästi edelleen hauras ja mun läsnäolotaidot hakusessa. Pitää harjoitella lisää. Mutta oli ihana hengähdystauko se yksikin päivä, melkein normaali ja verraten huoleton. Kaipaan sitä olotilaa lisää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)