14+4 Pelastava neuvolakäynti

Huh. Tämän päivän neuvolakäynti taas pelasti paljon. Mielenterveyden, perheen arjen, työtehon (ainakin hetkellisesti), uskoni julkiseen terveydenhuoltoon.

Näillä viikoilla on se neuvolakäynti, johon oli toivottu miestäkin mukaan ja Jii tuli mielellään, voimavaroista olisi hyvä jutella kunnolla ja halusin sinne jonkun, joka saa sanottua tärkeät asiat jos mä olisin totaalisti revennyt. No en onneksi revennyt, ainakaan totaalisesti, mutta ihan vähän vain. Sen verran, että heti ensikuulumisten (ja kyynelien) jälkeen neuvolantäti ehdotti, että kuunnellaan ne sykkeet nyt heti ja puhutaan sitten lisää.

Ja sykkeet löytyi vielä, mikä ilo! Ensin istukan puolelta (koska se todella on siinä ihan etuseinässä) ja sitten siitä vierestä myös itse pikkutyypiltä. Kuulin ne itsekin, vahvat sykkeet, tädin ei tarvinut kertoa. Ja itku tuli uudelleen. Ei sentään ihan turhaan olla kestetty tätä kaikkea, toivoa on!

Käytiin loppuaika läpi tätä tilannetta, saatiin Jiin kanssa kertoa juurta jaksaen tuntemuksia ja hätää ja lopulta sain jopa kannustusta soittaa kaupungin mt-palveluihin (josta aika ihan psykologille tuli jo kahden viikon päähän. Olen edelleen sitä mieltä, että tässä tapauksessa on välttämätöntä, että käyn jonkun ammattilaisen kanssa tämän vielä kunnolla läpi ja saan jotain opastusta tunteiden hyväksyntään). Ja mikä parasta, joku otti mut nyt looppiin sen sijaan, että vaan kohauttelisi harteitaan: Neuvolantäti lupasi, että saan soittaa suoraan hänelle jos taas alkaa vuotojen vuoksi ahdistaa, että kuunnellaan niitä sydänääniä niin tiuhaan kuin tarvitsen. Ja että jos kävisi niin, ettei niitä löydy, niin hän kirjoittaa suoraan lähetteen ultraan sitten. Mikä helpotus, joku oikeasti seuraa mun tilannetta ja on joku jolle soittaa! Melkein teki mieli halata tätiä siinä paikalla.

No, vuodot ovat aiheuttaneet myös sen, että hemoglobiini oli tippunut 108 hujakoille. Pitää siis aloittaa rautakuuri. Ja lakata soimaamasta itseään, jos vähän väsyttää. Paineet oli myös alhaiset 115/75 tai niillämain. Eka mittaus oli jotain 98/70, mutta siinä taisi mansetti vaan olla huonosti kiinni. Ja niin, painokin oli tippunut, olen tainnut tosiaan syödä vähän huonosti viime aikoina... Pissa sensijaan oli hyvä, sekä proteiinit että sokerit miinuksella. Proteiinithan oli viime raskaudessa jatkuvasti yhdellä plussalla, joten sikäli olin jopa hämmästynyt.

Iloa hiukan himmentää se, että töistä kotiin tultua lurahti ainakin ruokalusikallinen ihan vetistä, väritöntä vuotoa - toivottavasti valkovuotoa, mutten voi välttää sitä ajatusta, että se oli lapsivettä. Jotain kuivunutta ruskeaa tuli taas myös. Eli ei tässä vielä ihan kuivilla olla, mutta helpottavaa kyllä tietää, että ainakin yli 3 viikkoa pieni on sinnitellyt kaiken maailman vuotojen kanssa siellä ja silti on elossa.

Pomon kanssa oli myöskin keskustelu tänään, käytiin läpi normi työjutut, mutta myös se, että koska haluan jäädä jo elokuussa varhennetulle äitiyslomalle, niin tilanteesta huolimatta sijaishaku on käynnistettävä jo kohtapuoliin. Sen voi sitten pahimman sattuessa jättää kesken, mutta pakko se on alottaa nyt että rekrytointi ehditään tehdä ennen kesälomia. Ymmärrän kyllä, mutta eihän tämä nyt huikeista huikein skenaario ole... Päätin nyt kuitenkin olla liikaa sitä miettimättä ja keskittyä olennaiseen eli ylipäätään tämän raskauden kanssa pärjäämiseen. Siinäkin on jo tälle hetkelle ihan kylliksi.