Piti säästää lokakuu, mutta toisin kävi

No ihan todella ei alkanut tämä rahansäästö niin kuin Strömsössä, vaan hyvistä aikeista huolimatta rahaa paloi niin älyttömästi, ettei mitään jakoa. Tai niin, kyllä me yritettiinkin, mutta kaikenlaista kyllä sitten vaan tuli. Jos Espoossa kotihoidontuki on kuntalisällä reilut 500 euroa niin yli kolminkertaisesti meni se summa kyllä, vaikka nimenomaan sillä piti pärjätä. Että silleen. Hävettää ja samaan aikaan ihan hirvittää. Mä olen kohta (maaliskuussa) jäämässä hoitovapaalle ja Jiin duunikuviot ovat vuodenvaihteen jälkeen ihan auki. Ihan oikeasti joudutaan siis pian käymään käsiksi meidän hätävaratiliin ja tyypit vaan törsää. Ennen kaikkea hävettää, kun vielä julkaistaan tällaisia artikkeleita oikeasta köyhyydestä ja toiset ajaa itseään samaan tilaan vaan ihan urpouttaan ja laiskuuttaan. Tästä maaliskuuhun ollaan siis säästökuurilla (ja sittenhän vasta se oikea säästäminen alkaakin). Ei kannata odottaa meiltä joululahjoja, paitsi kummipojan. Lapset ovat poikkeus.

No mitä sitten meille tuli, että tuo budjetti noin räjähti?

• Autosektori vei lähes 280 e sisältäen renkaanvaihdon ja säilytyksen sekä polttoaineet. Voisi juu vaihtaa itse, paitsi että meillä ei ole sellaisia vehkeitä, joilla maasturin saisi nostettua ilman että astinlauta menee päreiksi. Säilytys oli ehdottomasti hintaansa nähden ihan turha, tässä oltaisiin voitu ruikuttaa vaikka anoppilasta säilytystilaa niille renkaille. Autoasiat ovat muutenkin nyt vahvasti mietinnän alla, koska niihin uppoaa älysti rahaa. 
• Meikän vaateostokset reilu 120e. Urheilurintsikat uudelle koolle, että uskallan juosta ilman ettö rinnat tästä enää valahtaa ja esiintymismekko johon mahdun kuoron keikalle. Siisti jakku ja hame alennusmyynnistä -70%. Viimeisten kohdalla myönnän, että turhempaa, mutta kun ei mulla ole tällä hetkellä mitään siistiä mikä mahtuis päälle. No, marraskuussa ei näitä tule. 
• Jauhokoisainvaasio kuiva-ainekaapissa 70 e, uudet kuiva-aineet pilalle menneiden tilalle ja IKEAsta tiiviitä purkkeja, ettei sama toistu enää ikuna (sen verran ällöä oli)
• Koira 240 e, ruoka ja loukkaantuneen selän hoito. Tälle nyt ei vaan voi mitään, mutta toivottavasti tulee kuntoon. Ensi kuussa tämä sektori on ainakin tuplat, koskapa reppana joutuu vielä steriloitavaksi, ettei elokuussa lusittu kohtutulehdus pääse enää uusimaan.
• Meikän hampaat reilu 200e: näin S-tarjouksen hammastarkastuksesta 19e, mutta kun sitten otetaan vähän röntgeniä ja paikkaillaan, niin eihän siitä ihan ilmaiseksi selviä. Lokakuulla vielä suuhygienistikin hammaskiven vuoksi, vihloo hampaita seuraavat viisi vuotta taas, brh.
• Apteekkiin valutettiin vielä aikuisten ostoksia käsittämättömät 180e. No on siinä reseptilläkin jotain, mutta miten onnistuin poistumaan sieltä kerran tajuamatta, että maitohappobakteerit maksavat melkein 40e???
• Hiivatin vessan loisteputken vaihto. Eka ostat uuden putken vilkkumaan alkaneen tilalle. Väännät sen rikki paikalleen laittaessa. Ostat uuden. 20e. Potuttaa.

Niin että kyllä se raha vaan joka suuntaan hupeni. Jatkoa ajatellen auto, hammashoito (yksityisellä) ja apteekki pitää miettiä. Eikä näemmä taloudellisesti auta omistaa koiraakaan, en oikein tiedä kumpi meidän pienistä (koira vai Pikku-Ukko) on toistaiseksi meille enemmän maksanut. Halpoja ei ole kumpikaan, mutta eihän niitä kukaan siksi taida hommatakaan. 

Marraskuuhun osuu siis vielä pari tiedettyä isoa kuluerää (koiran sterkka, ykkösauton lisähuolto kun laturin hihna huutaa hallelujaa ja se kakkosauto tarvitsisi yhä talvirenkaat), joten ihan ilmainen siitäkään ei tule. Silloin myös asutaan valtaosin toisten nurkissa Jiin opiskelujen vuoksi. Tehdään siis muun kulutuksen osalta se, mikä voidaan. En halua itkeä ensi kesänä kaikkia niitä euroja, jotka nyt kului ihan turhaan.

EDIT. Ykkösauto oli ehkä sekuntin tänään huollossa. Laturi rikki, pitää tilata uusi. Crap, crapcrapcrap! Plussaa se, että Jiikin suostui nyt, että kakkosauto saa mennä. Kun ei olis varaa edes tuohon yhteen...

Tais vähän lähteä räpylästä tää sosejuttu...

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Eilisen ostokset: porkkanoita, palsternakkaa, kurpitsaa sekä parsa- ja kyssäkaalia. Uudessa pakastimessa on jo soseet tehtynä anopin omenoista ja kotimaisesta parsakaalista ja kesäkurpitsasta. Eilen höyrytin ja soseutin kuvan aineksista kyssäkaalit ja kurpitsan, muut jäivät tämän illan savotaksi. Mulla ei ole jääpalamuotteja niin paljon, että saisinkaan sen enempää tehtyä kerralla pakkaseen, noidenkin kanssa oli vähän mahduttamista jo. Mielessä huutaa vaan, että pakkopakkopakko tehdä nää nyt kun saa hyvää ja kotimaista, taisi mennä vauvanruokakurssin tädin valistuspuheet vähän liian syvälle jakeluun. Vaikka kivaahan tää on. Kurpitsa näytti ainakin siltä, että pitää ottaa omaankin käyttöön laajemmin, vaikka maku olikin yllättävän lähellä ihan taviskesäkurpitsaa - ainakin tällä yksilöllä. Tekiskö kurpitsakeittoa? Tai piirakkaa?

Tartteis varmaan tehdä näille raskauskiloille jotain...

Karkeasti ottaen mun kaveripiiri jakaantuu aika lailla kahteen kategoriaan raskauskilojen osalta. Niihin, jotka eivät käytännössä lihoneet juuri yhtään ja niihin, jotka vetivät sen 20 kiloa iloisesti koko homman aikana. Minä, kuten jo aiemmin todettua, kuulun kategoriaan B, sillä jos lähtöpaino olikin jossain siellä  76 kilon hujakoilla niin sairaalaan vihdoin päästäessä niitä oli jo melkein 94... Kyllähän minäkin olin kuullut uudestaan ja uudestaan, miten ihmiset joutuvat oikein projektiksi ottamaan raskauskilojen pudottelun imetyksen jälkeen, mutta jotenkin sitä (tässäkin) eli niin omissa harhakuvitelmissa, että eihän nyt minulle sentään, kyllä niitä sinne sairaalaan jää tai ainakin heti imetyksen alettua lähtee.

No eipä lähtenyt. Sairaalaan jäi tasan 7 kg ja ensimmäisen imetyskuukauden jälkeen olin siitä pahasta tulehduksesta huolimatta menettänyt ihan yhden kokonaisen kilon. Senkin otin takaisin heti tässä toisella kuukaudella, niin että elopainoa on nyt se 86,6 kg. Ja tämä siitä huolimatta, että poikakin kerää painoa kohisten, eli maitoa kyllä tulee. Eikä silti tapahdu mitän... Joo-o, kyllä olen melkein 180 senttiä pitkä, mutta silti tuo paino on liikaa. Ja kaiken lisäksi olen kaikissa otetuissa kuvissa omastakin mielestä lihavanpuoleinen. Mikä ei ole hauskaa ainakaan kun kyseessä on mm. hääkuvat (siitä juttua lisää myöhemmin). Ilman masuasukkia olen siis nyt painavimmillani ikinä - ja muunmuassa iloiset 18 kiloa painavampi kuin tavatessani Jiin ;) No, silloin olinkin elämäni kunnossa, sen jälkeen ensin kiireinen työ, siitä johtunut työuupumus ja sitten viimein raskausaika toivat tämän lisäpainon, jonka kanssa nyt joudun elelemään.

Itse läski ei oikeastaan edes kiusaa minua, paitsi siis kun joudun katsomaan itseäni valokuvista, mutta noin niin kuin tavallisessa arjessa. Oikeastaan taidan pitää kropastani enemmän kuin koskaan nyt äitiyden myötä arvostan rintojani yhä enemmän (eikä haittaa, että entiset Beet ovat pompsahtaneet DD-kokoisiksi) ja vaikka alapää kuten todettua ei ole enää ennallaan ja elimet ovat sisuksissa vähän mitensattuu, olen jumalattoman ylpeä siitä, että olen uutta elämää pystynyt omassa kehossani kantamaan. Mutta kun sillä läskillä on muutakin seurauksia - eikä siis pelkällä painolla vaan myös niillä elämäntavoilla, jotka sitä ylläpitävät.

Väsymys saa unohtamaan kunnon ruoan laiton ja hinkuamaan sitten iltasella suklaan ja limpparin perään. Haluaisin kirota sen alhaisimpaan maanrakoon, joka keksi Coca--Colan, mutta kun itsekuri ei kertakaikkiaan riitä edes siihen..  Se taas ajaa verensokerit ihan miten sattuu, jonka johdosta olen jatkuvasti yhä väsyneempi ja kärttyisä ja siis kertakaikkisen viehättävää seuraa noin niinkuin yleensä. Lisäksi huono ruoka sisältää nolla prosenttia kuitua, mikä taas yhdessä niiden 18 ylimääräisen kilon kanssa tekee sen, että ummetus odottaa nurkan takana heti kun unohdan kerrankin sen Levolacin tai Visiblinin (kuten nyt mökille tultaessa). Se taas aiheuttaa kipeän takapuolen, jonka vuoksi sitä on vielä haluttomampi liikkumaan, vaikka pitäisi.

Lisäpaino yhdistettynä heikkoihin lantionpohjanlihaksiin ylläpitää myös alakerran sekamelskaa ja estää mua lähtemästä juoksulenkille. Ja kun en liiku, ahdistun kotona ja syön entistä enemmän. Ja vaikka Jiin mielestä (onneksi, onneksi, onneksi) olen edelleen kaunis, niin ikävä tosiasia on se, että oma olo ei tunnu siltä, varsinkin kun en voi vaihtaa karseiksi käyneistä raskausvaatteista vielä takaisin omiini -  ja sitten syön vielä enemmän, ihan kiusallani. Vaikka itseäänhän siinä vain vahingoittaa.

Imetysaikana laihdutus ei ole ihan helppo eikä kaiketi turvallinenkaan juttu, käsittääkseni ne kuona-aineet voivat liian nopeasta laihdutuksesta lähteä liikkeelle ja päätyä Pikku-Ukon ruoka-annoksiin. Sitä ei siis voi tehdä. Mutta jollain tapaa on pakko aloittaa tämän kierteen katkaisu. Coca-Cola saa nyt ainakin jäädä ja kuituruokaa on pakko alkaa sisällyttää syöminkeihin. Ja liikuntamuotoja on pakko löytää, vaikka ne omimmat eli juoksu ja uinti ovatkin nyt kiellettyjen listalla toistaiseksi. Olen silti luvannut olla ensi kesänä tähän aikaan ainakin niiden raskauskilojen verran kevyempi. Toivottavasti kun poika siirtyy starttaamaan kiinteitä, voin vähitellen alkaa tiukentaa myös ruokavaliota.

Ensi viikolla on lankomiehen häät, joihin joudun menemään koon 46 mekossa jota toivon käyttäväni vain tämän kerran elämässäni. Aion ottaa tyhmästä tilanteesta sen ilon irti, joka on siitä otettavissa  ja mässäillä ylipainollani kerrankin  niin paljon, että saisin otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitettua terveellisemmät elämäntavat. Jos ei muusta syystä, niin siksi että parempikuntoisena jaksaisin myös hoitaa poikaa paremmin.  Niin tai näin, toivottavasti joka tapauksessa oma kehonkuva kehittyy rakastavampaan suuntaan, koska  itse kiloista murehtimista en todellakaan halua lapselleni opettaa. Mutta kylläkin sen, että kroppaa voi halutessaan muokata haluamaansa suuntaan sen sijaan, että jää sen nykytilaa kovin pitkäksi aikaa itkemään.

Kuumaa ja tukalaa..

Oon aina tykännyt alkukeästä ihan mielettömästi, mitta näin raskaana pitää kyllä sanoa, että viimeiset pari päivää ovat olleet vähän liian tukalia mun makuuni. Tuntuu, ettei kämppää saa niin viileäksi kuin haluaisi ja varsinkin nukkuminen on tukalaa. Päätäkin on särkenyt niin paljon, että hakeuduin anoppilaan mittaamaan verenpaineitakin tänään, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ekalla mittauksella numerot oli 120/85, mikä on mulle korkeat, mutta vävyn koiranpentu hyppi mittauksen ajan niskaan, joten se lienee vaikuttanut tilanteeseen. Tämän jälkeen numerot tasoittuivat jonnekin sinne 110/75 tasolle, jossa ne muutenkin ovat pyörineet. Ei siis akuuttia hätää, mutta ärsyttäähän se särky. Eikä huvita tehdä yhtään mitään, köllöttää vaan. Mutta kun mä makaan, poika alkaa kääntyä akselinsa ympäri taas, joten pelottaa olla liikaa vaakatasossakaan, ettei lapsi vaan kiepsahtaisi perätilaan näin lähellä synnytystä... Tällä viikolla käännöksiä oli neljä, potkut vaan vaihtavat puolta. Kai tämäkin sitten on normaalia (tai sitten hänelläkin on kuuma ja tukala...).

Yritän valmistautua tulevaan viikkoon, jolloin pitäisi saada siivousprojekti päätökseen, tehtyä se vika (vähään aikaan) kierrätyskeskus- ja kaatiskeikka, uida ja käydä vihdoin tutustumassa Jorvin synnytyspuolelle. Vähän loppupuolelle raskautta meni, mutta kunhan nyt tutustutaan ennen itse synnytystä niin hyvä ;) Lisäksi olis huomenna treffit pankin kanssa, pitäisi jutella mammaloman raha-asioista ja asuntolainasta, jos vaikka sais kipinää siihen säästämiseenkin sitten. Tosin heti perään oon suunnitellut kauppareissun, isompi kattila ja kunnon keittiöveitsi olisi hakusessa. Ja imetystoppeja, jos tämä kuuma meinaa jatkua niin kohta en muuta suostu päälle kiskomaan. Mun vatsa nousee niin ylös, että mitään järkeviä rintsikoita (imetyssellaisiakaan) ei ole enää, kaikki puristavat rinnan alta, eikä lähikaupoissa ainakaan löydy enää suurempia rinnanympäryksiä. Missä yli 90 -ympäryksiset ylipäätään shoppaavat??

No, kastelin yöpaidan josko niin pärjäisi tämän yön vähän sujuvammin. Tekisi mieli ottaa Panadoliakin, mutta kokemuksesta tiedän, ettei se ukkospäänsärkyyn tepsi. Ei tepsi ibuprofeenitkaan kyllä, ainakaan mulla. Joten ehkä vain yritän nukkua tämän olon veks.

Niin mitä tehdä äippälomalla? - Sairastaa tietenkin!

No tähän minäkin sitten kapsahdin.. Pääsin äitiyslomalle, ylisuoriin ensimmäiset päivät, vauhti riitti torstain iltapäivään, jolloin pitkän koiralenkin ja uimareissun jälkeen kaahattuani kaverille yhtäkkiä saan niin hirvitä kuumia aaltoja, että hirvittää ja kaikki äänet ja valo alkavat käydä aisteihin vähän liiankin tehokkaasti. Pelastajana Jii, joka vie kiltisti työpäivänsä jälkeen vie koiran, jotta minä saan painua ysiltä punkkaan ja nukkua kellon ympäri. Lupaan viedä koiran ihanvarmasti sitten aamulla, mutta oltuani hetken pystyasennossa alkaa kurkkukipu ja vetädyn takaisin makuuasentoon. Jii vie taas kiltisti koiran.

Saamme perheen liikenteeseen kahden maissa, minä haen lisää lankaa käsityöprojektiin (kyllä, vihdoin se neulevimma iski, tosin ei vauvaneuleet vaan harmaata kirjoneuletta itselle...) ja Jiille metsästettiin uutta Goretexiä vappua varten. Löytyihän sekin, halvalla, -15% alesta Prismasta. Ja sitten uskaltaudumme Vauvatalo Johannaan hakemaan loput lastentarvikkeet, jotka Jii meille joulun välipäivinä metsästi. Kuitilla se ei näyttänyt niin pahalta, pari hassua riviä, mutta kun yrittää tunkea pinnasängyn, lastenrattaat ja irtokopan, turvaistuimen, talvirenkaat ja sen kiinnitysjutun (sekä sekalaisen määrän muuta ehdottoman tärkeää sälää..) kerralla autoon, meinaa iskeä jo epätoivo.. Käydään survomisoperaation päätteeksi vielä syömässä. Kurkku on taas oudon tuntuinen, vaikka hetkeksi olo paranikin (ei niin paljon, ettenkö olisi yhtä kunnon riitaa taas lähtiessä saanut aikaiseksi..).

Illalla vilkutan Jiin yövuoroon töihin, saan jotenkuten vietyä koiran ulos vaikka äkkiviilennyt yöilma tuntuu kurkussa jo tosi ikävältä, neulon kuin hullu katsoen Villiä Pohjolaa ja vedän ristiin teetä, kuumaa viinimarjamehua ja Bafucinia. Ja ravaan pissillä. Lopulta on pakko luovuttaa ja yrittää nukkumaankin, mutta uni ei kipeän kurkun vuoksi oikein tule ja sen minkä nukun, nukun vajaan puolentunnin pätkissä, välillä niistäen, keittäen lisää kuumaa ja vuotavia silmiä pyyhkien. Huikeaa!

Toivotan Jiin tervetulleeksi kotiin seiskalta ja reppana saa taas 12 tunnin vuoron jälkeen viedä koiran. Minä horisen olevani pieni tautipesäke. Weeblin ja Bobin sanoin: "I feel like the poo". Yritän nukkua. Jii kiikuttaa glögiä ja yrittää itsekin nukkua. Minä niistän. Ravaan pissillä. Otan vihdoin sen grammaisen Panadolin, joka olisi pitänyt varmaan ottaa heti kättelyssä, ja saan viisi tuntia unta, joiden jälkeen olo tuntuu paremmalta ja sairaammalta yhtä aikaa. Ei kuumetta vieläkään, kurkku jo ok, silmät ja nenä valuu tuotta. Jii joutuu viemään koiran hätäkakalle taas, illan ummetus tulee kerralla ulos. Jii tuo teetä. Jii vie koiran hetkeksi anoppilaan ja vaihtaa renkaat autoon. Ja käy kaupassa. Yrittää saada appivanhemmat tuomaan koiran ja ostokset, minkä minä torppaan. En halua nähdä yai vastaanottaa tänään ketään. Niinpä Jii väsyneenä kiikuttaa vielä koiran ja ostokset kotiin ja säntää taas töihin. Yritän välittää turvonneiden silmieni ja räänniistämisen välistä, miten kiitollinen olen.

Koira pötköttää sängyllä mun kanssa ja minä tuijotan Australian MasterChefiä iPadilta, kun en oystyasentoon pysty. Ja vedän vatsan sekaisin karkkia ja valkosipuliruissipsejä. Ja Cocista. Yritän valmitautua sirusyö kakkoseen ja siihen, että jotenkin pitää toipua illaksi sen verran, että saan koiran pissitettyä. Mutta ensin vielä yksi jakso ihania ausseja ja kokkausta. Jos jaksan, niin pitäisi ihan livenä vääntää huomiselle mökkikeikalle mukaan kaalilaatikkoa. Luultavati en jaksa, en mökkiä enkä kaalinpilkkomista. Loppuu se suorittaminen tietty näinkin, kun kroppa laittaa hommalle rajat, viimein.

Äitiyslomapäivä 1 - oikeaa suorittamista...

No, nyt se sitten alkoi. Eilen kävelin kimpsuineni ja kampsuineni firman ovesta ulos, leimasin viimeisen kerran itseni talosta pihalle ja luovutin vielä avainkorttinikin mennessäni. Tyhjä olo. En halunnut pönötyksiä enkä puheita ja siinä suhteessa lähtö onnistui tosi hyvin - liikuttavaa oli silti, että kaikki työkaverit kävivät halaamassa ja sain kaikille sanoa, että ikävä tulee. Ilman töitä pärjään kyllä jotenkin (kehitän päiviin sitten jotain...), mutta kyllä niitä kaikkia ihmisiä vaan tulee kova ikävä.

Jii vei onneksi heti kahville (tai kaakaolle, minun tapauksessani) Cafe Esplanadille ja sitten käytiin heittämässä lenkki Akateemisen kautta. Pläräsin muutamaa keittiöpuutarhaopusta ja Jamie Oliverin 30 minuutin aterioita, mutta jotenkin kun kotona on "puretaan kirjahyllyt ja heitetään kirjat mökille/kierrätyskeskukseen/kuka niitä suostuukaan ottamaan"-projekti pahansorttisesti kesken, niin ei haluaisi tuoda sisään yhtään opusta, jolle pitää löytää paikka jostain muualta kuin sieltä hyllystä, jota kohta ei ole. Jiikin selvisi historiaosaston houkutuksista, joten tyhjin käsin suuntasimme kotiin. Minä kävin koiran kanssa vielä illalla treeneissä, ja nukahdin suihkun jälkeen päikkäreille. Koiran iltalenkin jälkeen ei ollut myöskään mitään vaikeuksia saada uudestaan unta, ilmeisesti vähän sitten kuitenkin edellisen päivän työt ja tämä lähtö ahdisti.

Tänään aamulla heräsin kahdeksan maissa kun Jii kotiutui yövuorosta. Vei vielä ihana koirankin lenkille, että sain torkutella ysiin, syödä rauhassa aamupalan ennen kuin lähdin härväämään. Seuraavien neljän tunnin aikana kävin Plantagenissa ostamassa kasveja parvekkeelle, apteekissa päivittämässä allergialääkkeet ja hankkimassa rintoihin (wtf??) iskeneisiin raskausarpiin sitä paljon puhuttua Bio-oilia (toivottavasti toimii!), ostamassa liput huomiseen Ironman 3:n ensi-iltaan, Hairstoren-40% remonttialessa bongaamassa lisää hiuspuuteria ja mansikantuoksuista Tigin shampoota (se tuoksuu ihan joltain lapsuudesta tutulta hajulta, en voi vastustaa), Lindexissä ostamassa itselleni isommat imetysliivit (kun tää rinnanalus näemmä kasvaa kasvamistaan) sekä Prismasta noukkimassa listalta loput puuttuvat vauvanvarusteet, mukana mm. 2 pakettia äitiysmaidonkorviketta ja kertakäyttövaippoja, ettei tarvitse sitten akuuttiin hätään käydä syyllisyys niskassa noita ostamassa...

Sitten hyppäsin uimahallille ja toden totta, kello yhden maissa ei kyllä ole ruuhkaa sielläkään, pitkästä aikaa sain ihan oman radan uinnille. Mikä olikin ihan hyvä, koska joka 50 metrin välein piti kuulostella, että miltä nyt tuntuu. Ihan hyvältä tuntui, mutta kun viimeksi uintireissun jälkeen alkoi supistella (tää oli rv 20 kieppeillä), niin päätin ottaa rauhallisesti ja poistuin suihkun kautta kun 500 m tuli mittariin. So far so good, ainakaan vielä ei ole supistanut yhtään. Siitä vielä ruokakauppaan ja kotiin lounasta värkkäämään. Tein fenkolilohta ja kukkakaali-peruna-fenkolipyrettä, ihan sika hyvää vaikka pyre oli lähinnä kasviskeiton koostumuksella. Silti. Aikuisten ruokaa. Tein. Minä. Itse!!! Ehkä tämä vielä tästä?

Sitten nukahdinkin melkein haarukka suussa ja otin 2 h päikkärit samalla kun Jii kävi kiltisti (taas) lenkittämässä koiraa. Nyt illalla en sitten päivän härväämisen jälkeen olekaan ehtinyt kuin saada aikaan kuin laskut maksuun ja parvekekukkaset purkkiin (niitä oli liikaa, en osannut mitoittaa...). Yritit jäivät vielä odottamaan huomista, josta kuitenkin toivon vähän kevyempää settiä - tämä nimittäin kyllä tuntuu jo kropassa... Kuva on kamala, mutta itse kukkaset kuitenkin ilahduttavat jo. Tuli tehtyä jotain ihan konkreettistakin!