Ei mene tämä kiinteiden syöminen nyt ihan putkeen vieläkään..

Joo-o. Pikku-Ukko on nyt kärsinyt jonkinsortin vatsanväänteistä yli kaksi viikkoa ja pari viimeistä yötä niin kovina, ettei ole meidän perheen nukkumisista kyllä tullut yhtään mitään, kun poika herää vähän väliä itkien ja kaarelle itseään jännittäen ja homma tasaantuu vasta kun enimmät pierut on saatu ulos. Aluksi siis luultiin, että kyse on vain kiinteiden aloittamisista ja sitten siitä vauvarokosta ja sitten kiinteien uudelleenaloittamisista, mutta kyllä vähitellen alan kuitenkin kallistumaan siihen, että ruokavaliossa pieni masu ei nyt vaan kaikkea sulata. Kiroan itseäni siitä, että kaikkea tänne blogiinkin on sitten tullut kirjoitettua, muttei sitten niitä tammikuussa kokeiltuja ruokia. Joten lähdetään (niin turhauttavaa kuin se onkin) takaisin perusteihin. Perunaa, riisiä, bataattia, luumua, mustikkaa ja avokadoa - ne ainakin tiedetään turvallisiksi. Ja lisätään muita sitä mukaa kun tuntuu, että tilanne tasaantuu.

Ottaa aivoon, että meillä nämä syömisasiat menevät niin surkeasti edelleen. Ja on suru olo, kun poika on niin kipeä välillä ilmavaivojensa vuoksi eikä tajuttu, että kuitenkin syynä oli se ruoka. Ja väsyttää ihan helvetisti, niin ettei oikein pääkään enää toimi, että osaisi miettiä, mitä tuolle nyt sitten kannattaisi syöttää :(

Voi pökäle!

Vähän takapakkia sitten taas, kaksi yötä meni ihan päin mäntyä kun Pikku-Ukon suolisto veti aivan jumiin. Syynä voipi olla se, että ruokahalu kasvoi kuin yhdellä iskulla noiden uusien taitojen (ja liikunnan lisääntymisen) myötä ja ilmeisesti pienen ihmisen vatsa ei kuitenkaan vielä osannut ihan prosessoida sitä kaikkea. Eli kaksi yötä herättiin taas puolen tunnin välein lohduttamaan poikaa, joka meni välillä kivusta ihan kaarelle, reppana. Aloitimme taas Levolacin, ihan ilman kenenkään lupaa, mutta eihän tuo nyt vaan voi noinkaan jatkua. Eilen sitten vihdoin kopsahti vaippaan se kauan odotettu tulos, eka ison pojan kakka. Ihan kunnon, kiinteää kamaa. Sen perään tuli sitten ihan sitä samaa vanhaa, aika lastillinen, mutta ilmeisesti se pökäle siellä on isoimmat ongelmat aiheuttanut.

Joo. Kyllä se tästä taas - nyt jätetään porkkana vähäksi aikaa pois ruokavaliosta ja lisätään joka aterialle vähän luumua. Yritetään tuupata sitä sosetta ainakin huonommin sulavien ja isompia paloja antavien ruokien sijaan. Ja juodaan hirveästi vettä kiinteiden kanssa. Katsotaan josko päästäisiin normimeininkiin taas lähiaikoina. Mutta kivahan se on, että ruokakin maistuu :)

Sormiruokaillen saatiin syöminen sujumaan

Meilläkin syödään vihdoin kunnolla kiinteitä, jippiaijee! Varmaan siihen saatiin lisää puhtia joka tapauksessa kun lopetettiin yösyötöt ja Pikku-Ukko alkoi vihdoin liikkua, mutta tämän vuoden puolella homma vähitellen alkoi sujua. No, ennen sitä tosin koko homma meinasi mennä ihan puihin ja poika teki totaalistopin, joten hyvä onkin, että siitä tilanteesta on tultu eteenpäin. Mutta edelleenkään poika ei syö lusikasta, joten siinä suhteessa piti miettiä koko homma uusiksi. Se vaati kylläkin äidiltä aika paljon luopumista, kun koko pakastin on täynnä niitä soseita, joita rakkaudella pojalle syksyllä väsäsin... Kaipa me joskus päästään niitäkin vielä käyttämään, toivo elää yhä.

Tilanne joulun jälkeen oli siis se, että siinä vaiheessa kun pojan laittoi syöttötuoliin ja ripusti ruokalaput kaulaan, alkoi niin maar hirmuinen protesti, että sen jälkeen sosetta löytyi kaikkialta muualta paitsi Pikku-Ukon suusta (tai mahasta). Siinä yritettiin kaikkea, maanittelua, harhautusta, aikaa ja tungin pojan jopa kokeneemmille kavereilleni, usean lapsen vanhemmille, syötettäväksi - mutta samalla, masentavalla lopputuloksella: lusikasta ei vain haluttu syödä mitään, varsinkaan uusia makuja. Mustikan kohdalla jo itkin ja päätin, että nyt pidetään pieni tuumaustauko. Laitettiin kiinteät sitten hetkeksi jäihin kokonaan ja minä siirryin miettimään, mitä oikein voisi tehdä eri tavalla.

Ratkaisu aukeni oikeastaan itsestään, kun Pikku-Ukko eräänä päivänä olkkarin lattialla kiinnostui kun minä söin mandariinia ja huvikseni tarjosin palaa imeskeltäväksi. Ja kas, sehän meni kuin häkä. Kiikutin pojan samoin tein syöttötuoliin ja kokeilin uudestaan, sujui edelleen. Testasin samaa banaanilla, ja toimihan se. Varovainen toivo alkoi viritä :) Nyt on kokeiltu jo koko meidän repertuaari (paitsi ne mustikat) ja pari uuttakin sormin itse syömällä ja kaikki menee alas edelleen, hyvällä ruokahalulla.

Ihan oikeaoppista sormisyömistä meillä ei kuitenkaan vielä ole, lähinnä koska haluan viettää päivää muuallakin kuin keittiön pöydän ääressä. Jossain vaiheessa kun Pikku-Ukko on siis liiskannut kylliksi parsakaalia ja muussannut siitä rippeitä suuhunsa syötän myös omin sormin pojan suuhun palasia. Se syöttäminenhän on vähän niin kuin sormiruokailun ideologian vastaista, mutta toimii meillä. Enkä olisi uskonut, miten nopeasti tuo tottuu syömään ihan kunnon rakenteista ruokaa, parsakaalinnuppuja, kesäkurpitsan rihmoja tai jäystämään ikenillään päärynänpalaa. Ei se varmaan kaikki sula niin hyvin kuin sose sulaisi ja hampaitahan meillä ei ole vieläkään, mutta hyvin tuntuu silti uppoavan.

Sotkua tulee, mutta paljon vähemmän kuin lusikalla ;) Ja ihan oikeasti koen, että tämä sekasormisyöttöruokailu toimii meille kaikille ja ruokahetket menevät positiivisessa hengessä. Eikä siis ole löytynyt vielä yhtään ruoka-ainetta, jota poika ei olisi halukas kokeilemaan ja syömään - tuntuu siltä, että kun ruoasta näkee muutakin kuin lusikan ja värin etukäteen, niin se houkuttelee paremmin kokeilemaan.

Näin siis meillä ja olen kyllä ihan tosi iloinen tästäkin lopputulemasta. Nyt parina päivänä ollaan varovaisesti kokeiltu myös ihan muutama lusikallinen syöttää puuroa, mutta vain sen verran ettei poika hermostu. Muuten viljat on vedetty vellinä pullosta, vaikka se ei ihan isojen poikien juttu olekaan. Koitetaan siirtyä jollain aikataululla myös lusikkahommiin, tosin toivoisin siinäkin, että poika saisi kokeilla itse kun motoriikka jo siihen suuntaankin taitaisi riittää. Mutta tästä sormiruokailusta ei kyllä enää luovuta. Kävin kirjastossa lainaamassa vähän oheislukemistoakin tueksi, niistä lisää myöhemmin.

Syö - ei syö - syö - ei syö

Tai siis lähinnä meillä kieltäydytään edelleen ihan kokonaan syömästä. En oikeasti ymmärrä miksi, kun sitten välillä tuo yllättää ja vetäisee kolme lusikallista ihan itse ja sitten viikkoon mikään ei vain käy. Eilen Pikku-Ukko kiinnostui mun mandariinilohkosta ja ihan huvikseni annoin imeä siitä päästä kun poistin ensin varmuuden vuoksi ne lohkoa koossapitävät kalvot. Ja voi hyvää päivää, sitä oltaisiin sitten voitu tehdä vaikka koko päivän.

Onko se vain mandariinin makeus vai mikä? Vai eikö tuo ole vielä vaan valmis syömään kunnolla muita kiinteitä? Rinta pojalle maistuu edelleen, mutta ei se enää kohta tuolle kymmenen kilon jötikälle riitä kun sitä liikettä on tässä ryömimisen myötä tullut taas huimasti lisää. Laitan ihan oikeasti kohta sitä sosetta nänniin ja katsotaan sitten kuinka sujuu. Argh.

Puuron päristelyä

Meidän syömingit sai eilen taas uuden ulottuvuuden, kun Pikku-Ukko keksi hauskan leikin aamupuurolla: ruokaa saa nyt laittaa lusikalla sisään suuhun ihan mielin määrin, kun se on sieltä ihanaa päristellä ja sylkeä ulos heti perään. Naurua riitti, vaikka tällä kertaa en yhtään mielestäni mennyt siihen mukaan vaan yritin olla vähän niin, että oltaisiin unohdettu koko leikki. En tiedä menikö lopulta yhtään ruokaa nieluun asti, toivon että jotain tuo kuitenkin sai syötyä...

Hohhoijaa, ihan priimasti ei tämä meidän syöminen kyllä vieläkään etene. Katsotaan, josko tänään olisi päristely unohtunut, vai tuliko tuosta pysyvä osa meidän ruokailua.

Lämmin ruoka maistuu näemmä paremmin

Kiinteiden kokeilu jatkuu taas. Eilen, kun Jiin vuorot sallivat, kokeiltiin aamusta uudelleen se kaura, että eihän vaan oksentelu siitä johtunut. Ei näyttänyt johtuvan ja päärynän kanssa puuro menikin vaihteeksi ihan kivasti alas (eikä tullut missään vaiheessa päivää uudelleen ylös, jee!).

Erona syömisessä oli se, että kerrankin tarjottava ruoka oli kunnolla lämmintä - ei siis ruumiinlämpöistä vaan ihan kunnolla lämmintä, niin kuin söisi mielellään omankin puuronsa. Ja kas, jo aukeni suu (ainakin vähän paremmin). Illalla kokeilin yksikseni Pikku-Ukon kanssa taas kesäkurpitsaa ja senkin vastaanotto parani huomattavasti kun ruoka oli kunnolla lämmintä, vaikka selvästi ihan niin maukasta pojan mielestä se ei ollut kuin puuro hedelmäsoseella.

Tänään olisi tarkoitus jatkaa samalla kombolla ja sitten vasta joulun jälkeen olen henkisesti valmis taas kokeilemaan sitä luumua. Mitään oksenteluja en ainakaan jouluaatolle halua, piste. Teen sen luumusoseen itse kuivatuista luumuista, niin voin vielä erikseen kokeilla ettei allergiaa aiheuttanut se Bona-soseen tapioka. Mutta se siis joskus myöhemmin.

Jaksoin eilen siivota kaikki Pikku-Ukon pieneksijääneet ja isommat vaatteet varastoon pojan mentyä nukkumaan. Ja heti kättelyssä hokasin, että piilotin johonkin laatikkoon sen äitiyspakkauksen mukana tulleen ohuen villapuvun, jonka olisinkin halunnut joululomalle varmuuden vuoksi mukaan, jos käväistään kuitenkin lumirajan pohjoispuolella. Ihan pikkuisen sylettää purkaa kaikki uudelleen ja etsiä se, mutta minkäs teet kun on sama pää kesät talvet. Mutta kohta on jo joulu, niin ei sovi liikaa harmitella. Laitan mieluummin joululaulut soimaan ja haen lisää glögiä :)

Millähän saisi tuon suun auki ruoka-aikaan?

Aloitettiin eilen ne kiinteät taas, kesäkurpitsalla, kun en nyt heti perään halua uudelleen kokeilla oksentaako luumusta tai kaurasta. Semmoinen henkien taisto taas, että hah! Kun ei Pikku-Ukko nyt tunnu niin sitä itse syömistä vastustavan, ei tule mitään jäätäviä raivareita eikä rimpuilua sen syötön edistyessä. Ensimmäisen lusikan jälkeen vaan tarvitsisi jonkun työkalun, että saisi suun enää auki. Poika on fiksu ja tunnistaa kyllä tilanteen, eikä enää avaa suuta nauraakseen, kuten kaikissa muissa tapauksissa, ja kaikki harhautukset (lelut, äänet, ilmeet jne) toimivat tasan kerran. Multa alkaa loppua jo nyt mielikuvitus, eikä olla päästy edes alkuun. Mitä ihmettä tuon kanssa pitäisi tehdä? Ei toivoakaan, että alettaisiin saamaan niin paljon kiinteää ruokaa alas, että kasvu vauhdittuisi.

Mistä puheenollen, mittasin pojan rauhassa huvikseen hoitoalustalla kun kenelläkään ei ollut kiire ja sain yli sentin pidemmän tuloksen kuin neuvolantäti... No, eipä kai sillä nyt muuten niin väliä, mutta kun nyt en tiedä kuinka kiire niillä kiinteillä on. Varmaan on, kun tuon aktiivisuus on niin paljon lisääntynyt verrattuna aiempaan möllöttelyyn.

Opeteltiin eilen myös hörpyttämään, ihan omaa laiskuuttani kun en jaksanut etsiä tuttipullon osasia jostain Jiin jemmoista. Hyvin meni, ja kesäkurpitsataistelun jälkeen Pikku-Ukko oli vilpittömän iloinen päästessän tekemään jotain itselleen mieluisaa vaihteeksi. Vähäsen saatettiin kastella housutkin siinä tohinassa, mutta kivaa oli molemmilla. Niin kivaa, että jäin miettimään sitä kontrastia siihen syömispuoleen - onkohan minusta tulossa se kaamea äiti, joista lapset kertovat jälkikäteen kamalia, traumaattisia tarinoita vielä aikuisenakin - joka ei yhtään kuuntele lasta ja vaan tunkee sitä ruokaa suuhun siloinkin kun ei yhtään huvita tai pysty sitä syömään. Tosi jees. Mutta kai tuon on jotain syötävä?

Semmoinen kakkakriisi sitten

Onhan tämä kiinteiden syönti pakko jokaisen meistä ihmisistä vain opetella, kun ei voi rintaakaan imeä iäti, mutta joskus käy vähän sääliksi pientä, ainakin silloin kun projekti ei mene ihan putkeen. Oltiin vedelty banaanipuuroa jo viikonpäivät ja juu, kyllähän se kovetti vähän masua, mutta aika pienellä siitä päästiin kuitenkin yli. Sitten päätettiin Jiin kanssa, että nyt olisi sitten aika kokeilla sitä lihaa myös. Aloitettiin kanalla ja minusta annos, jonka Pikku-Ukko söi ei edes ollut mitenkään erityisen merkittävä - siitä vain ensin yritettiin antaa liian karkeaa versiotä, jolloin ukko kakoi ja meinasi tukehtua siihen. Kun koostumus saatiin kohdilleen, poika söi sen pari teelusikallista urheasti, vaikkei selvästi ihan tykännytkään mausta, tai ainakin joutui miettimään tosi kovasti, että onpas outo uusi maku, mitähän mieltä tästä olisi. Seitsemäntoistakertaahan kaikkea kai pitäisikin (lapsena) maistaa, ennen kuin makuun tottuu, sanovat.

No, lihansyönnin todellisuus iski vasta seuraavana päivänä, kun ennen joka vaippaan kakannut poika vain ähisti ja ähisti eikä mitään tullut vaippaan koko yönä, aamuna tai päivänä. Illalla alkoi olla jo niin tuskainen poika, että hätäpäissäni sitten otin nopeutetusti meille luumun uudeksi tuttavuudeksi ja syötin sitä pojalle ison satsin. Sillä seurauksella, että yö meni sitten siinä, että ensin ähistiin ja ähistiin ja ähistiin ja itkettiin ja väänneltiin ja sitten kello kahdelta saatiin eka jättilasti aivan semmoista nestemäistä, luumunväristä kakkaa, sitten oltiin tunti onnellisia kunnes alettiin taas ähistä ja itkeä ja viideltä tuli toinen jättilasti. Sitten taas oltiin pari tuntia ihan kivasti ja jopa nukuttiin välissä ja seitsemältä tuli taas entistä enemmän luumulta haiseva satsi, taas vähän nukuttiin ja ysiltä vielä yksi, vaikken mitenkään olisi uskonut, että poikaan enää yhtään kakkaa voi mitenkään mahtuakaan. Se meni selän kautta lakanoille asti, niin paljon yllätti.

Koko eilinen meni tasaantuvissa merkeissä, mutta varmuuden vuoksi syötin päivällä lisää luumua ja luulen, että tästä eteenpäin meillä syödään banaanin sijasta puuron kanssa aina luumua tai päärynää. Pariin päivään ei varmaan nyt sitten uskalleta kokeilla sitä kanaa uusiksi, ja sittenkin kun kokeillaan niin tehdään niin että samassa yhteydessä saa poika myös sitä luumua sitten. Taitolaji näemmä tämäkin, ja varmaan tosi lapsikohtainen, mihin reagoidaan mitenkin. Mutta selvästi meidän pojalla proteiinit sulivat tosi hitaasti ja huonosti ja varmaan se banaani vielä edesauttoi systeemin jumittumista. Tästä nyt sitten vaan opitaan ja jatketaan, toivottavasti vähän vähäisemmin oirein.

Poika syö kiinteitä ;)

Juu niinkuin näkyy, meillä vedetään jo kunnolla lihaa ja muuta kiinteää. Ehhehee, ehhehee. Täällä on aika halvat huvit, sen verran huonosti nukuttuja öitä taas takana...

Mutta viime viikon uudet kokeilut kaurapuuro ja banaani menivät ihan hyvin. Kaurapuurosta tuo sai ensimmäiset allergiset oireet - poskiin ilmestyi pariksi päivää punaiset laikut - mutta kun sitkeästi syötti, niin ne hävisivät. Aluksi syötettiin puuroa päärynän kanssa tai paljaaltaan ja Pikku-Ukosta kyllä näki, että se se ei ollut mikään suosikki, lähinnä syljettiin kaikki suuhun menevä rekyylinä ulos. Ilmeisesti se päärynän maku kuitenkin on niin mieto, että puuron maku pääsee läpi. Vasta kun loppuviikosta otettiin ensin banaani yksin ja sitten puuron kanssa, alkoi homma toimia ja nyt banaanipuuro on ihan selkeä ykkössuosikki. Poika oikein hyökkää siihen lusikkaan kiinni, kun sitä tarjotaan, vaikka aika pieniä annoksia vasta alas meneekin, tuo kyllästyy niin nopeasti ja ehkä hyvä niin. Puolivuotispäivä on parin viikon päästä vasta, aletaan sitten ensin ottaa kaksi kertaa päivässä kiinteitä ja sitten vähän isompia määriä vasta.

Seuraavaa uutta tulokasta mietin vielä. Kukkakaali? Bataatti? Avokado? Joku energia- ja ravinnepitoinen olisi hyvä. Ehkä parsakaali? No, katsotaan. Pidän nyt vielä pari päivää vain tätä banaanipuuroa, kun selvästi banaani vähän ummettaa, josko masu tottuisi siihen paremmin. Tai ehkä ihan vähän päärynää mukaan helpottamaan?

Gluteeni, keliakia ja 1-tyypin diabetes

Vietin edellisen vauvanruokapostaukseni jälkeen pari iltaa Pikku-Ukon nukkumaanmenon jälkeen PubMedissä  ja muuallakin internetissä yrittäen etsiä tietoa liittyen gluteenin ja optimaaliseen aikaan tuoda se vauvan ruokavalioon. Ihan vaan noin niinkuin yleisellä tasolla hämmentää, miten vähäistä loppujen lopuksi on ihan oikea tutkimus, jota vauvan ruokavalion vaikutuksesta terveyteen on tehty. Sitä semi- ja pseudotiedettä sitten löytyy sitäkin enemmän. No, haksahdinhan siihen itsekin, kun menin uskomaan alkuun kaverin varmaksi tietämää juttua siitä, että kaura pitäisi alkuun syöttää luontaisesti gluteenittomana. Kaiken kahlaamisen jälkeen en löytänyt varmasti tutkituksi kuin seuraavat asiat liittyen gluteeniin (aika kivasti samat koottuna v 2011 tehdyssä reviewssä täällä):

• Ns. normaaliväestöllä ei ole tutkittu gluteiinin tuomisen ajoitusta vauvan lisäravintoon lainkaan. Kaikki tutkimukset on tehty perheissä, joilla on ennestään tiedetty riski joko keliakiaan tai 1-tyypin diabetekseen. Lisäksi kokeita on voitu tehdä vain havaintoihin perustuen, eli loppupäätelmissä on tiettyä epävarmuutta. 
• Ennen 4 kk alkua syötetyllä gluteiinilla on todettu kohonnut riski sairastua keliakiaan. Tämä tosin on päätelty vain yhdestä havaintoihin perustuvasta tutkimuksesta (Norris et al, 2005 - ns. DAISY -tutkimus USA:sta seurantavuosilta 1994-2004) ja tutkimuksen käytännöissä on tiettyä väljyyttä (esimerkiksi gluteenin aloitusajankohta on merkitty 3kk haarukoissa, eikä tarkasti). 
• Vasta 6 kk jälkeen aloitetusta gluteenin annosta keliakian aiheuttajana on taas vain kaksi tutkimusta (yllä mainittu Norris et al ja Ziegler et al, 2003 - ns. BABYDIAB -tutkimus) ja nämä antavat ristiriitaista tietoa ja siksi netissä paljon puhetta herättänyt päätelmä siitä, että gluteiinin anto pitäisi aloittaa nimenomaan 4-6 kk välillä ei ole selvä. Käsittääkseni tästä syystä niin Suomen kuin WHO:n suositukset ovat edelleen 6 kk täysimetys.
• Akobenging 2006-tutkimuksessa löytyi viitteitä siitä, että jos gluteenia tuodaan ravintoon samalla kun ei imetä, keliakiariski kasvaa. Tätä ei ole tutkittu kuitenkaan suhteessa siihen ikään, jolloin gluteeni tuodaan ruokavalioon.
• 1-tyypin diabeteksen osalta tutkimuksissa ei ole osoitettua kuin hyvin heikkoja yhteyksiä gluteenin aloitusikään, eikä niistä voida vetää kunnon johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen (Norris et al 2003, Ziegler et al 2003 ja Virtanen et al 2006). Myöskään imetyksen vaikutuksesta diabeteksen syntyyn on hyvin ristiriitaista tietoa (esim. Virtasen ja Knipin 2003 tutkimus)
• Myöskään ennen käytetty tapa jättää kaikki gluteiini pois riskiryhmissä olevien lasten ravinnosta koko ensimmäiseksi vuodeksi ei suojaa merkittävästi diabetekselta (Hummel et al, 2011, ns. BABYDIET -tutkimus).

Sama review muuten lyttäsi paljon tämän keliakiakeskustelussa viitatut Ivarssonin ja Carlssonin ja muiden Umeån yliopiston tutkijoiden päätelmät siitä, että Ruotsin keliakiatapaukset v. 1985 jälkeen olisivat johtuneet pelkästään imetyssuositusten muutoksesta, koska keliakiatapaukset kääntyivät laskuun jo ennen suositusten muutosta takaisin 6 kk täysimetykseen. 

Epäilen, että nämä kaverin puheet gluteenittomista puuroista juontaa juurensa siihen, että kun Amerikoissa aloitetaan usein kiinteät nimenomaan viljoista, niin hyvänä on pidetty suositella ensimmäiseksi jotain, minkä ei tiedetä olevan kovin allergisoivaa. Siksi siis gluteenitonta puuroa. Kaikesta tästä vedän kuitenkin itse siis sen johtopäätöksen, että me mennään kauppaan ja ostetaan ihan tavallista kaurapuuroa ja aloitetaan sen maistelu ihan hyvillä mielin, ja jatketaan siinä samalla imetystä. Ja seuraavan lapsen täysimetän suositusten mukaan 6kk vanhaksi, jos niikseen tulee ;)

No johan löytyi maku, josta tuo tykkää!

Nimittäin päärynä.

Mietin jo, että olisin kuitenkin ottanut seuraavaksi vaikka parsa- tai kukkakaalia, mutta kun hedelmävadissa neljä päärynää alkoi ilmoitella vanhenemisesta, kuorin ne, iskin palasiksi ja keitin pikapikaa (liian isossa vesimäärässä, mikä siinä on, ettei voi vaan ymmärtää miten paljon hedelmistä itsestään tulee keitettäessä vettä...?). Lopputuotteesta pystyi (ylimääräisen veden kaatamisen jälkeen) haarukalla mössätä just hyvää sosetta, jossa oli jo vähän biittejä ja kuiturihmoja. Ei tuntunut makeamman syömisen kanssa haittaavan epätasalaatuinen koostumus sitten yhtään, Pikku-Ukko melkein hyökkäsi kiinni lusikkaan ja halusi taas itse lusikoida mössöä sisään - toisin kuin tässä viime aikoina perunan ja porkkanan kanssa..

Eli iloisia uutisia kiinteiden ruokien rintamalta. Seuraavankin olen jo päättänyt, nimittäin (gluteeniton) kaura. Kuulemma se pienikin määrä gluteenia, jota tavallisissa puurokauroissa on, voi altistaa keliakialle kun alle 1-v syöttää, joten koitan etsiä kaverin mainostamaa luontaisesti gluteenitonta kaurahiutaletta jostain. Sitten päästäisiin iltapuuron makuun, toivottavasti!

Kiinteiden aloittamisesta

Hmm, olisi ehkä kannattanut kuitenkin odottaa niiden kiinteiden aloitusta siihen, että saadaan neuvolasta ohjeet. Siinä missä ajattelin (tyhmästi), että kyllähän tätä voi vaan vähän tässä kokeilla ja lopettaa sitten, niin eipä tullut mieleen, että se bakteerifloora vauvan mahassa alkaa muuttua sillä hetkellä kun suuhun laittaa jotain muuta syötävää kuin sitä maitoa. Lääkärituttu ystävällisesti totesi, että yhtä hyvin voidaan sitten jatkaa makuannoksia kun kerran homma on käyntiin laitettu. Ei sitten ole täysimetetty puolivuotiaaksi tämä poika, ja harmittaa kyllä keuliminen näiden suhteen. Älkää te tehkö samaa mokaa kuin minä, ainakaan tietämättömyydestä.

Pikku-Ukko on nyt sitten muutamaan kerran kokeillut perunaa ja pari kertaa porkkanaa. Alkuun tuo sai aivan valtavia vatsavaivoja, kun tein perunasoseen vastikkeeseen. Minultahan ei irtoa maitoa oikeastaan enää pumpulle, vaikka poika sieltä tarvittavat maidot saakin revittyä. Ajattelin siis, että vastikkeesta saa tuttua makua uuteen ruokaan. No, sen johdosta itkettiin yöt, syytin itseäni miljoonanteen kertaan typeryydestä näiden kiinteiden aloittamisen osalta, ja pidin poikaa pahimmat kohdat vatsan päällä makuulla. Muutenhan tuo ei juuri ole antanut pitää mahallaan sylissä, mutta nyt asento ilmeisesti helpotti oloa sen verran, että sekin kävi. Sitten älysin, että voisikohan osasyy tuohon olla se vastike, jätin sen pois ja Pikku-Ukko on taas ihan happy boy. Ilmaa tulee edelleen ihan tajuttomasti aina kun on syöty soseita, mutta se ei tunnu vääntävän vatsaa ja tuo nukkuu yötkin taas ihan hyvin.

Peruna meni systeemistä läpi yleisesti ottaen paremmin, ilman sen kummempaa vaikutusta. Porkkana taas on toistaiseksi tullut iloisina oransseina biitteinä läpi ja saa vatsan käymään vähän hitaalla, kun aamukakkailu on siirtynyt iltaan. Ilmeisesti tosiaan mitään ei tässä vaiheessa vielä oikein imeydy tai sula, vatsa vasta totuttelee uuteen ravintoon. Eipä meillä mitään kiirettä olekaan, kun en nyt halua sitä virhettä tehdä, että kauheasti lisäisin annosta ennen sitä puolen vuoden ikää. Tai katsotaan nyt mitä neuvolassa sanotaan, kun kuulevat että ollaan vähän maisteltu (ja siitä, että tuo joutuu tankkaamaan yöt läpensä...).

Seuraavaksi kokeillaan varmaan luumua tai mustikkaa, jotain hedelmää kuitenkin vaihteeksi. Luumu ja päärynä tietysti olisi hyviä, jos vatsan toiminta hidastuu tästä vielä enemmän. Mutta ensin siis kuunnellaan neuvolan tuomio koko hommasta ja odotellaan vähän lisäohjeita siitä, miten tästä kannattaisi jatkaa.

Ekat kiinteät

No juu, eihän sitä olisi tarvinut vielä aloittaa niitä kiinteitä kun maidolla kasvetaan yhä oikein hyvin, mutta kun Pikku-Ukko on nyt kohta kuukauden päivät kuikuillut kaikkien syömisten perään niin kaipaavasti, että päätettiin Jiin kanssa kokeilla pientä makuannosta jo nyt.

Ensimmäiseksi kokeiltavaksi valikoitui peruna helppouden vuoksi ja siitä vaan iskin Rosamundaan haarukalla reikiä, käärin talouspaperiin ja mikroon. Kypsä pottu kuorittiin, laitettiin päälle vähän vastiketta jauheena ja kiehuvaa vettä niin paljon, että saatiin sopivan fletkua perunavelliä. Sitten poika istutettiin meikän syliin ja isänsä otti lusikan kauniiseen käteen.

En oikein tiedä miten eka kokeilu olisi voinut mennä paremmin, kun poika istui sylissä itse, tarttui lusikkaan itse, ohjasi sen suuhun itse, maisteli pottua itse, nuoli (tai järsi ikenillä) lusikan tyhjäksi itse ja selvästi indikoi, että lisää tänne vaan. Viitisen lusikkaa laitettiin suuhun ja puolet putosi suusta (ei kielen vuoksi vaan siksi kun tuo lusikkaa järsiessään ei sulkenut suutaan ja painovoima veti niitä pois), mutta koko perheellä oli iloinen mieli ja vaikka sen viiden lusikan jälkeen pojan huomio kiinnittyi jo ihan muuhun juttuun kuin syömiseen, niin onniteltiin Jiin kanssa toisiamme siitä, että tämä meni kyllä hyvin. Oli tuo poika selvästi ihan valmis maistamaan uutta juttua ja innoissaan koko hommasta itsekin.

Huomenna varmaan kokeillaan vähän taas perunalla ja nyt kun on alkuun päästy niin ehkä tässä kokeillaan sitten ensi viikolla vaikka sitä parsakaalia sitten. Ihan vähäsen maistellaan vaan :) Vaikka kyllä silti haluan tuon 99,9% täysimettää siihen kuuteen kuukauteen asti, joten tosiaan ihan vähäsen vaan. Kyllä silti jo haaveilen joulukuusta, kun voidaan ihan kunnolla jo soseitakin vedellä. Vaikka sitten varmaan on taas ikävä sitä täysimettelyä...