Meilläkin syödään vihdoin kunnolla kiinteitä, jippiaijee! Varmaan siihen saatiin lisää puhtia joka tapauksessa kun lopetettiin yösyötöt ja Pikku-Ukko alkoi vihdoin liikkua, mutta tämän vuoden puolella homma vähitellen alkoi sujua. No, ennen sitä tosin koko homma meinasi mennä ihan puihin ja poika teki totaalistopin, joten hyvä onkin, että siitä tilanteesta on tultu eteenpäin. Mutta edelleenkään poika ei syö lusikasta, joten siinä suhteessa piti miettiä koko homma uusiksi. Se vaati kylläkin äidiltä aika paljon luopumista, kun koko pakastin on täynnä niitä soseita, joita rakkaudella pojalle syksyllä väsäsin... Kaipa me joskus päästään niitäkin vielä käyttämään, toivo elää yhä.
Tilanne joulun jälkeen oli siis se, että siinä vaiheessa kun pojan laittoi syöttötuoliin ja ripusti ruokalaput kaulaan, alkoi niin maar hirmuinen protesti, että sen jälkeen sosetta löytyi kaikkialta muualta paitsi Pikku-Ukon suusta (tai mahasta). Siinä yritettiin kaikkea, maanittelua, harhautusta, aikaa ja tungin pojan jopa kokeneemmille kavereilleni, usean lapsen vanhemmille, syötettäväksi - mutta samalla, masentavalla lopputuloksella: lusikasta ei vain haluttu syödä mitään, varsinkaan uusia makuja. Mustikan kohdalla jo itkin ja päätin, että nyt pidetään pieni tuumaustauko. Laitettiin kiinteät sitten hetkeksi jäihin kokonaan ja minä siirryin miettimään, mitä oikein voisi tehdä eri tavalla.
Ratkaisu aukeni oikeastaan itsestään, kun Pikku-Ukko eräänä päivänä olkkarin lattialla kiinnostui kun minä söin mandariinia ja huvikseni tarjosin palaa imeskeltäväksi. Ja kas, sehän meni kuin häkä. Kiikutin pojan samoin tein syöttötuoliin ja kokeilin uudestaan, sujui edelleen. Testasin samaa banaanilla, ja toimihan se. Varovainen toivo alkoi viritä :) Nyt on kokeiltu jo koko meidän repertuaari (paitsi ne mustikat) ja pari uuttakin sormin itse syömällä ja kaikki menee alas edelleen, hyvällä ruokahalulla.
Ihan oikeaoppista sormisyömistä meillä ei kuitenkaan vielä ole, lähinnä koska haluan viettää päivää muuallakin kuin keittiön pöydän ääressä. Jossain vaiheessa kun Pikku-Ukko on siis liiskannut kylliksi parsakaalia ja muussannut siitä rippeitä suuhunsa syötän myös omin sormin pojan suuhun palasia. Se syöttäminenhän on vähän niin kuin sormiruokailun ideologian vastaista, mutta toimii meillä. Enkä olisi uskonut, miten nopeasti tuo tottuu syömään ihan kunnon rakenteista ruokaa, parsakaalinnuppuja, kesäkurpitsan rihmoja tai jäystämään ikenillään päärynänpalaa. Ei se varmaan kaikki sula niin hyvin kuin sose sulaisi ja hampaitahan meillä ei ole vieläkään, mutta hyvin tuntuu silti uppoavan.
Sotkua tulee, mutta paljon vähemmän kuin lusikalla ;) Ja ihan oikeasti koen, että tämä sekasormisyöttöruokailu toimii meille kaikille ja ruokahetket menevät positiivisessa hengessä. Eikä siis ole löytynyt vielä yhtään ruoka-ainetta, jota poika ei olisi halukas kokeilemaan ja syömään - tuntuu siltä, että kun ruoasta näkee muutakin kuin lusikan ja värin etukäteen, niin se houkuttelee paremmin kokeilemaan.
Näin siis meillä ja olen kyllä ihan tosi iloinen tästäkin lopputulemasta. Nyt parina päivänä ollaan varovaisesti kokeiltu myös ihan muutama lusikallinen syöttää puuroa, mutta vain sen verran ettei poika hermostu. Muuten viljat on vedetty vellinä pullosta, vaikka se ei ihan isojen poikien juttu olekaan. Koitetaan siirtyä jollain aikataululla myös lusikkahommiin, tosin toivoisin siinäkin, että poika saisi kokeilla itse kun motoriikka jo siihen suuntaankin taitaisi riittää. Mutta tästä sormiruokailusta ei kyllä enää luovuta. Kävin kirjastossa lainaamassa vähän oheislukemistoakin tueksi, niistä lisää myöhemmin.
Tilanne joulun jälkeen oli siis se, että siinä vaiheessa kun pojan laittoi syöttötuoliin ja ripusti ruokalaput kaulaan, alkoi niin maar hirmuinen protesti, että sen jälkeen sosetta löytyi kaikkialta muualta paitsi Pikku-Ukon suusta (tai mahasta). Siinä yritettiin kaikkea, maanittelua, harhautusta, aikaa ja tungin pojan jopa kokeneemmille kavereilleni, usean lapsen vanhemmille, syötettäväksi - mutta samalla, masentavalla lopputuloksella: lusikasta ei vain haluttu syödä mitään, varsinkaan uusia makuja. Mustikan kohdalla jo itkin ja päätin, että nyt pidetään pieni tuumaustauko. Laitettiin kiinteät sitten hetkeksi jäihin kokonaan ja minä siirryin miettimään, mitä oikein voisi tehdä eri tavalla.
Ratkaisu aukeni oikeastaan itsestään, kun Pikku-Ukko eräänä päivänä olkkarin lattialla kiinnostui kun minä söin mandariinia ja huvikseni tarjosin palaa imeskeltäväksi. Ja kas, sehän meni kuin häkä. Kiikutin pojan samoin tein syöttötuoliin ja kokeilin uudestaan, sujui edelleen. Testasin samaa banaanilla, ja toimihan se. Varovainen toivo alkoi viritä :) Nyt on kokeiltu jo koko meidän repertuaari (paitsi ne mustikat) ja pari uuttakin sormin itse syömällä ja kaikki menee alas edelleen, hyvällä ruokahalulla.
Ihan oikeaoppista sormisyömistä meillä ei kuitenkaan vielä ole, lähinnä koska haluan viettää päivää muuallakin kuin keittiön pöydän ääressä. Jossain vaiheessa kun Pikku-Ukko on siis liiskannut kylliksi parsakaalia ja muussannut siitä rippeitä suuhunsa syötän myös omin sormin pojan suuhun palasia. Se syöttäminenhän on vähän niin kuin sormiruokailun ideologian vastaista, mutta toimii meillä. Enkä olisi uskonut, miten nopeasti tuo tottuu syömään ihan kunnon rakenteista ruokaa, parsakaalinnuppuja, kesäkurpitsan rihmoja tai jäystämään ikenillään päärynänpalaa. Ei se varmaan kaikki sula niin hyvin kuin sose sulaisi ja hampaitahan meillä ei ole vieläkään, mutta hyvin tuntuu silti uppoavan.
Sotkua tulee, mutta paljon vähemmän kuin lusikalla ;) Ja ihan oikeasti koen, että tämä sekasormisyöttöruokailu toimii meille kaikille ja ruokahetket menevät positiivisessa hengessä. Eikä siis ole löytynyt vielä yhtään ruoka-ainetta, jota poika ei olisi halukas kokeilemaan ja syömään - tuntuu siltä, että kun ruoasta näkee muutakin kuin lusikan ja värin etukäteen, niin se houkuttelee paremmin kokeilemaan.
Näin siis meillä ja olen kyllä ihan tosi iloinen tästäkin lopputulemasta. Nyt parina päivänä ollaan varovaisesti kokeiltu myös ihan muutama lusikallinen syöttää puuroa, mutta vain sen verran ettei poika hermostu. Muuten viljat on vedetty vellinä pullosta, vaikka se ei ihan isojen poikien juttu olekaan. Koitetaan siirtyä jollain aikataululla myös lusikkahommiin, tosin toivoisin siinäkin, että poika saisi kokeilla itse kun motoriikka jo siihen suuntaankin taitaisi riittää. Mutta tästä sormiruokailusta ei kyllä enää luovuta. Kävin kirjastossa lainaamassa vähän oheislukemistoakin tueksi, niistä lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti