En tiedä miten siinä nyt kävi, mutta jotenkin väsähdin ihan kokonaan. Liekö ollut pitkittynyt flunssa vai unettomuus, jonka vuoksi pojan herätessä ja nukahtaessa (edelleen rinnalle) jään itse pyörimään tunneiksi sänkyyn - yleensä siihen asti, että poika herää uudestaan. Jaksoin kannatella hommaa siihen asti, että Jii valmistui (perjantaina, hiphurraa!), mutta sitten vaan jotenkin loppuivat voimat ihan kokonaan. Äkkäsin itseni viikonloppumasta nukkumasta olohuoneesta meidän varapatjalta öisin ja päivisin itkemästä ja karjumasta yhtä aikaa, tajusin että kolmen kuukauden iltapäänsärkyä ei ehkä voi pitää normaalina ja että käytökseni väsypaniikissa saa koiran (ja jatkuessaan varmaan pojankin) hermostumaan.
Luovutin. Juteltiin Jiin kanssa ja meillä alkaa tästä yöstä nyt sitten unikoulu. Apuna on kaverilta lainattu kirja Unihiekkaa etsimässä (Duodecimin opus, samat menetelmät kuvattu täällä MLL:n sivuilla) ja toinen kaveriperhe, jossa jo ollaan aloiteltukin unikoulua uudestavuodesta. Yritämme lempeämpää, lähellä olevaa unikoulua eli sitä että koitetaan rauhoittaa lapsi sänkyyn silittämällä ja tarvittaessa välillä syliin nostaen (tuo tassumenetelmä lähimpänä)- mutta pojan tuntien raivoisaa huutoahan siitä tulee joka tapauksessa. Kun ei mikään muu kuin se rinta käy.
Samaan syssyyn tulee nyt sitten siirto perhepedistä takaisin omaan sänkyyn (josta poikaa ei olisi koskaan kannattanut varmaan siirtää poiskaan, kun se jo sujui). Ja mahdollisesti yösyöttöjen lopetuskin, tosin parille ekalle yölle olen varannut puoleen väliin yhden syötön mahdollisuuden, jos vaikka olisi käynyt niin, ettei tuo vielä älyä päivällä tankata ruokaa kun ennen on voinut yölläkin nassutella sydämensä kyllyydestä.
Tuntuu samaan aikaan lopunväsyneeltä ja paskalta mutsilta. Ja helkkarin itsekkäältä. Ja silti sisällä on jossain tässä kypsynyt ajatus siitä, että nyt tämä vaan on pakko tehdä, kun en kerta kaikkiaan näillä 2h tauoilla (joskus väli on tosin lähempänä varttia) enää jaksa. Kroppa putoaa alta ja tuo päänsärky jo vähän pelottaakin. Toivotaan, että unikoulu toimii nopeasti ja parantaa koko perheen unitilannetta.
Tsemppiä unikouluun! Ja ihan turha tuntea syyllisyyttä, eiköhän se ole kaikille parempi nukkua yöt. Yritä ajatella, että se on teidän tehtävä vanhempina opettaa lapsi nukkumaan yöt (eikä niin että sitä vaan jostain omasta itsekkyyydestä tekisitte). Ja siis tottahan se on, että jos ei opi nukkumaan öitä kunnolla, niin lapsen elämänlaatu kärsii.
VastaaPoistaToivottavasti pian helpottaa! Tiedän kokemuksesta miltä tuo unettomuus tuntuu, mulla oli ihan sama, että en osannut sitten nukkua enää, jos poika herätti. Melatoniini on ollut tiheässä käytössä, mutta aina siitäkään ei ole apua. Mutta kun poika alkoi nukkua, aloin minäkin.
Kiitos tsempistä, se tuntuu ihan tosi hyvältä just nyt. Toivon ihan todella, että saadaan nopea apu tilanteeseen ja ettei poika ihan kamalia kierroksia tuosta vedä, temperamentikäs kun on. Olen ihan valmis yhteen yösyöttöön tarvittaessa, mutta jotenkin vaan tuli nyt mitta täyteen siinä, että haluan yöuneni ja sänkyni takaisin, etten enää jossain kovalla patjalla olkkarissa yritä pyöriä loputtomiin. Mutta sen verran onneksi vielä voimia, että ainakin nyt tuntuu siltä, että pystyy silti vielä suht hellästi ja nimenomaan tuon opetustehtävän näkökulmasta tähän unikouluun suhtautumaan. Ratkotaan sitten se mun unettomuus kun ensin poika saadaan nukkumaan. Pitääkin kokeilla sitä melatoniinia.
Poista