keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Vauvarokko

Meillä olikin sitten ilmeisesti vauvarokko, koska nyt kun tarkemmin poikaa katsottiin, niin sehän on aivan näppyläinen. Eilen illalla olin jo katsovinani, että pään sivussa ja otsassa oli pientä näppyä, mutta nyt koko vartalokin on täynnä pientä, pinkkiä näppylää - joka tosin on jo vaalenemaan päin. Yritettiin kuvatakin, muttei oikein kännykameralla taltioitunut - katsotaan, joskos toisella koneella saisi niitä jotenkin käsitelty. Mutta muutkin oireet kyllä täsmäisi vauvarokkoon, melkein 3 päivää yllättäen alkanutta kovaa kuumetta ja sen laannuttua näpyt, vähän yskää ja nuhaa ja ilmeisesti kipeä kurkku. Siinä voisi tietysti olla myös syy sille, miksi Pikku-Ukko pisti niin raivoisasti vastaan myös lääkkeen nielemisessä ja kieltäytyi samaan aikaan kaiken kiinteän syömisestä. Aika vähällä kyllä selvittiin, vaikkei vauvarokko nyt ilmeisesti yleensäkään ole mitenkään ihan kamalan kamala tauti vaikka herpes-viruksen aiheuttama onkin. Poika on siis edelleen pirteä itsensä, näppylöistä huolimatta ja vaikka yö menikin vähän reisille.

2 kommenttia:

  1. Meillä samaa podetaan, 7kk ikäisen kanssa. Ja nuo vatsavaivat kuulemma kuuluu kuvioon (lääkäri kertoili), varsinki jos rupsut lemuaaaaa :) Paranemisia ja ihana tosiaan että pilkkuvaiheessa ollaan jo voiton puolella. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempistä ja samoin tsemppiä sinne koko perheelle! Hyvä tietää, että rupsauttelu ja vatsaongelmat kuuluvat siihen, olisi ollut ikävä alkaa miettiä onko sitten allergiaa tullut johonkin ruoka-aineeseen, kun meillä muutenkin on niiden syömisten kanssa vaikeaa niin yhtään lisävaikeutuksia ei siihen kaivata. Mutta tuntuu ainakin, että ne vatsaoireetkin ovat nyt päivän mittaan hävinneet (samoin kuin ne pilkut, nyt ei ole enää juuri ollenkaan). EIköhän tämä siis tästä, toivottavasti sielläkin!

      Poista