sunnuntai 27. lokakuuta 2013

(Luomu)synnytyksestä, vielä kerran

Kirjoitetaanko nyt valtamediassa jotenkin toistuvasti synnytyksestä ja kivunlievityksestä, vai tuntuuko musta vain siltä? Viimeksi näkökenttään tarttui siis nämä Hesarin jutut (1 ja 2). Voi olla myös, että koska olen seuraillut erään FB-kaverini, tuoreen doulan, päivityksiä mm. Aktiivinen synnytys-ryhmässä, niin ehkä siksi tuntuu siltä, että aihe on koko ajan tapetilla.

Taustana tälle kirjoitukselle siis se, että kävin ennen synnytystä luonnollisen synnytyksen valmennuksessa ja kun kuitenkin päädyttiin käynnistykseen (synnytyskertomus tässä ja tässä ja jälkifiilistelyt tässä) ja sitä kautta lääkkeelliseen kivunlievitykseen, niin se toki vaikuttaa omaan näkökantaan. Se siis taustaksi.

Minusta on oikeasti hienoa, että maailmassa on kivunlievitystä ja sairaaloita, joissa synnyttää. En kuulu ollenkaan niihin, jotka ihannoivat kotisynnytystä (kuka jaksaa siivota sen kämpän, ennen ja jälkeen?) ja jos jotain käy (kun kuitenkin käy, vaikka olisikin vain se yksi kymmenestä synnytyksestä) on kunnon apua saatavilla. Uskonko silti, että nykypäivänä synnytystäkin ajetaan johonkin näppärään pakettiin, jossa suunnitellulla aikataululla pyöräytetään lapsi ilman kipua, verta tai muitakaan eritteitä? Tai uskonko, että liian moni nainen jo kivun pelossa valitsee "helpon reitin" ja puudutuksen vaikka olisi pärjännyt ilmankin ainakin pidempään? Ehdottomasti. Silti kun olen katsellut tekstejä ja kommentointeja, joita todella vannoutuneet luomu/aktiivisynnytyksen kannattajat tekevät, en voi välttyä siltä ajatukselta, että ainakin osa heistä on jotenkin vinksallaan, vaatii saneluperiaatteella kaikille sitä mitä itse pitävät parhaana ja mikä ärsyttävintä (näin faktoja etsivän insinöörin mielestä), lainaavat ainakin osin hyvin vanhoja tai ei-suomen-käytännöistä tehtyjä tutkimuksia, joissa esimerkiksi annetun epiduraalin pitoisuus on jo ihan jotain muuta kuin normisynnytyksessä ja vetävät siitä suoraan johtopäätöksiä, miten sairaalasynnytyksissä pyritään enemmänkin vahingoittamaan lasta kuin suojelemaan uutta elämää. Ja heti tähän hengenvetoon lisättäköön, että kyllä niitä ihan todettujakin vaikutuksia on saatu tutkimuksissa näkymään, mutta ei ihan niin yksioikoisesti kuin mitä vastustajat väittävät. Taustat pitäisi käsitellä ja ottaa huomioon näissä monipuolisemmin. Ja ihan tilastona jos Suomessa kuitenkin syntyy mitä, 50-60 000 vauvaa, joiden äideistä ilmeisesti yli kaksi kolmesta valitsee jonkin puudutuksen ja silti valtaosa synnyttää ihan terveen lapsen, niin minun on kyllä hyvin hyvin vaikea siihen suureen salaliittoon uskoa. Yksilöllisiä vaikutuksia toki on ja jokaisen lapsen vamma tai kuolema on järkyttävä tragedia.

Mutta mutta. Juttelin juuri perjantaina yhden meidän luontaisen synnytyksen kurssilla olleen tytttön kanssa, jolla hänelläkin oli synnytys päätynyt käynnistykseen ja hänenkin fiilis kokemuksesta oli se, että ei siinä kyllä suoraan sanottuna mitään oman synnytyksensä tähtiä oltu, vaikka niin joku jossain lupasikin. Hyvä synnytys hänelläkin, ei siinä mitään, mutta kokemuksena sellainen, että siinä jäätiin laitoksen kiireessä kovasti yksin ja aika vähäisen ohjeistuksen ja kannustuksen varaan.

Ja siinä minusta on se, mitä näissä kirjoituksissa soisin enemmänkin näkyvän ja tämän vuoksi itsekin voisin nousta barrikadeille. Luomusynnytys olisi toki kiva, mutta vielä enemmän nyky-Suomen synnytyksistä (tämä nyt omaan ja kaveripiirin kokemuksiin viitaten, mitään näppärää tilastoa tähän ei ole) minusta liittyy laitoshenkilökunnan kiireen aiheuttamaa tasapäistämistä ja yksinjättöä. Minusta ei ole kylliksi siinä, että asiantuntija eli kätilö ehtii käydä puolen tunnin välein tsekkaamassa tippaa tai kertomassa, että seuraa kyllä sitten vauvan sydänääniä monitorista. Ponnistusvaiheessa toki on kätilö(itä) paikalla, mutta siinäkin moni on kokenut, että kiireen vuoksi esimerkiksi kannustus vaihtoehtoisiin asentoihin tai hengitystapoihin on jäänyt vähän niin ja näin. Monilla synnyttäjillä on myös pelko siitä, että jos ei ota puudutusta tarjottaessa niin kohta sitä ei edes saa, kun anestesiologi on silloin varattu. Ja ennen kaikkea, jos ei äidillä tai lapsella ole mitään hätää, niin se väkisinjouduttaminen tilojen vapauttamiseksi pitäisi saada loppumaan, sillä siinä kyllä mennään metsään ja huolella.

Siksi henkilökohtaisesti minua ärsyttää, että koko tämä synnytyskysymys on jaettu karrikoiden kahteen - kannatatko luomua, hampaat-irvessä-ilman-epiduraalia, jossa kyllä sopii käyttää ääntä ja jumppapalloa ja kävellä ja akupunktoida vieressä roikkuvan doulan kannustamana vai kannatatko sitten one-size-fits all -synnytystä sairaalassa, jossa jokaiselle joka ei älyä sanoa ei tyrkätään se epiduraali, jotta synnyttäjä ei häiritse laitoksen muuta kiirettä ja puserretaan vauva ulos siinä puoli-istuvassa asennossa.

Missä voi liittyä siihen FB-ryhmään, jossa kannatetaan sairaalaympäristössä tapahtuvaa synnytystä, jossa joku asiantuntija (joka ei henkeen ja vereen ole tsemppaamassa pelkästään sitä lääkkeetöntä vaihtoehtoa) on vierellä luotettavana tukena koko synnytyksen, kertoo missä mennään, auttaa tekemään synnyttäjän ja lapsen kannalta hyviä päätöksiä,  sanoo että kyllä sinä jaksat ja olet upea, ihana nainen luomassa uutta elämää, muistuttaa hengittämisestä ja auttaa pysymään liikkeessä ja ponnistamaan asennossa, jossa lapsi edullisimmin tarjoutuu. Ja synnytyksen jälkeen asiantuntevasti hoitaa vauvan ensihetket lempeästi ja kiireettä, kehuu synnyttäjän maasta taivaisiin ja käy rakentavan keskustelun synnytyskokemuksesta sekä neuvoo synnyttäjää kuntouttamaan ja hoitamaan itseään oikein synnytyksen jälkeen. Koska sitä minä tänne haluaisin ja sillä varmasti useampi synnyttäjä pärjäisi hyvinkin vähemmillä (lääkkeellisillä) kivunlievitysmuodoilla, ihan noin niinkuin luonnostaan.

4 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa!
    Minulla on ensimmäinen synnytys vasta edessäpäin, mutta mietin tietenkin näitä juttuja jo nyt. Itseäni mietityttää eniten ehkä se, kun synnyttämätön nainen ei voi etukäteen yhtään tietää, millaista synnytyskipu on ja miten oma keho sitä käsittelee. Siksi vierastan ajatusta jostain synnytystoivelistoista - mistä hitosta minä tiedän, mitä minä sitten haluan ja tarvitsen? Ja kuinka paljon tällaisten listojen laatiminen rajaa synnyttäjän ajatusmaailmaa jo etukäteen, eihän synnytystä voi hoitaa valmiin kaavan mukaan.

    Olen miettinyt myös sitä, miksi kahtiajako luomujen ja kaikki mahdolliset lääkkeet haluavien välillä on niin jyrkkä ja selkeä (vai onko vain kyse siitä että ääripäät pitävät kaikista kovinta meteliä itsestään?). Miksi osa ihmisistä pelkää kipua niin valtavasti, ettei halua lainkaan kokea sitä (siis tämä "minuun sitten kaikki puudutteet heti ovella kiitos"), ja miksi taas toiset ovat niin ehdottomia sen suhteen, että kipua täytyy kokea vaikka oman jaksamisen äärirajoilla, koska se on luonnollista? Ollaanko me vieraannuttu siitä, että keho voi ja saa tuntea kipua, ja että kivun kanssakin pärjää, kuka mihinkin pisteeseen saakka? Onko ruumiillisen työn vähenemisellä vaikutusta tähän, ei tunneta omaa kehoa, ei ole juuri sattunut vahinkoja, ei olla tehty voimien äärirajoilla mitään kuin ehkä poljettu spinning-pyörää? Miksi sitten juuri synnytyksessä täytyy ruveta todistelemaan, että kyllähän minä pärjään ilman kivunlievitystä koska se on luonnollista? Ja ennen kaikkea: miksi ilman kivunlievitystä selviäminen on jotenkin leuhkimisen arvoinen juttu? Jos kivun lievittäminen on tie siihen, että lapsi syntyy turvallisesti ajallaan ja äidille jää voimia vielä synnytyksen jälkeiseenkin olemiseen, en tajua miksi pitäisi ehdointahdoin kieltäytyä.

    Minä pelkään tulevassa synnytyksessäni eniten sitä, että joudun antamaan kehoni jonkun muun armoille. En niinkään osaa pelätä kipua koska en tiedä millaista se on, mutta pelkään sitä nöyryytyksen tilaa, jos minun ei anneta itse päättää asennoistani, lääkkeistäni tai ylipäätään voinnistani. En haluaisi kokea olevani potilas enkä ainakaan tahdoton vihannes, jota voidaan kääntää, koskea ja ronkkia lupaa kysymättä niin kuin monitori sanoo. Ja pelkään sitä, että synnytys tilanteena on niin nielaiseva, etten siinä uskallakaan laittaa hanttiin, jos minusta tuntuu että minua puserretaan johonkin sellaiseen muottiin johon en halua mennä.

    PS. Kirjavinkki jos saat jostain käsiisi: Kun ei ollut rahaa, tehtiin lapsi (Anna Luoto). 40- ja 50-lukujen taitteessa toimineen kunnankätilön muistelmia, huikeita tarinoita kotisynnytyksistä ja sen ajan elinoloista ja -tavoista.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä kyllä ehdottomasti siinä, miten synnytystä ylipäätään glorifioidaan. Se kuitenkin useimmilla kestää vuorokauden ja aika lailla tärkeämpää on ne (ainakin) kaikki seuraavat 18 vuoden päivät...

    Minusta paras neuvo ennen synnytystä oli, että mene sinne avoimin mielin. Ei tarvinut pettyä mihinkään, otti vain asiat sellaisena kuin ne tulivat. Olihan se rajua hommaa eikä todella mennyt niin kuin olin kuvitellut, mutta eniten siis hämmästytti juuri se, miten vähän kehtasin kuitenkaan vaatia kätilöltä lisäselityksiä tai ennen kaikkea sitä aikaa tai tukea, kun tiesi, että Jorvi oli ihan täynnä sinä yönä. Ensi kerralla sitten :) Mutta kannustan kyllä kaikkia jo ensisynnyttämisessä asennoitumaan niin, että ei jää sinne sängynpohjalle potilaaksi vaan ottaa sen roolin koko homman tähtenä!

    Ja kiitos kirjavinkistä, kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä blogikirjoituksesta! Synnytin esikoisen kuukausi sitten. Etukäteen olin todellakin asennoitunut luomu-synnytykseen, vaikkakin päätin olla avoin myös kivunlievitykselle mutta vain äärimmäisen tarpeen vaatiessa. Noh, yllätyksenä se äärimmäinen tarve oli mun tapauksessani heti sairaalaan mennessä. Kipu oli ihan saatanallista, enkä tosiaankaan etukäteen ollut voinut edes kuvitella sellaista kipua olevan olemassa. Mielikuvissani olin ajatellut, että supistusten välillä voin olla liikkeessä, lievittää kipua kuumassa suihkussa, mulla oli homeopaattiset valmisteet mukana jne. Mutta siitä todellisesta tilanteesta oli kyllä tähtihetket kaukana, lämpötyyny alaselässä tuntui lähinnä huonolta vitsiltä, ja synnytyslaulu toimi ensimmäisen parin tunnin ajan kotona ihan kivasti mutta sen jälkeen sekin alkoi olla ihan turhaa toimintaa kun tuntui että teen kuolemaa. Lopulta, kätilöidenkin ihmetykseksi, supistukseni yltyivät sellaisiksi, että taukoa niiden välissä ei ollut ollenkaan, ja tätä jatkui ties kuinka kauan. Ei mitään mahdollisuutta olla liikkeessä, olo oli kuin teuraalla, vaikka ilokaasu jonkin verran helpottikin. Epiduraali oli mulle ihan ehdoton pelastus, ja sillä ei ollut mulle muuta haittavaikutusta kuin se että pissaa ei tullut, joten mulle iskettiin myös katetri. Ei sekään mikään kauhea tai nöyryyttävä kokemus ollut, se vain sattui olemaan tarpeen, ja hyväksyin sen. Tunsin kuitenkin epiduraalinkin jälkeen edelleen supistukset, joten ponnistusvaihe meni tosi näpsäkästi kun tiesin koska ponnistaa. Etukäteen arvostelin lääketieteellisten kivunlievitysmenetelmien käyttöä, mutta synnytyksen aikana todellakin ylistin Jumalaa länsimaisen lääketieteen nerokkuudesta. Episiotomiaakin turhaan demonisoidaan, mä en olisi etukäteen ajateltuna sitä halunnut, mutta siinä ponnistamisen hetkellä tuntui itsestään selvältä, että sen tekeminen on mun ja vauvan kannalta hyvä asia. Kokonaisuudessaan mun synnytys kesti 11 tuntia, eikä kivunlievitys pidentänyt tapahtumaa tai aiheuttanut mitään mistä olisi ollut haittaa. En koe että mulle olis tyrkytetty kivunlievityksiä, vaan pyysin niitä itse. Huikeaa jos joku pystyy synnyttämään luomuna, mutta tämän kokemuksen jälkeen en enää ymmärrä, miksi pitäisi turhaan kärsiä jos sitä kärsimys tuntuu sitämättömältä ja sitä on mahdollisuus helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos synnytyskokemuksen jakamisesta! Ihan todella samaa ajattelen nykyään, että on se vaan hieno juttu, että ihminen siihenkin tilanteeseen on kaikenlaista apua kehittänyt. Ja että aion seuraavatkin synnytykset, jos niihin joskus päästään, katsoa tilanteen mukaan. Ihan varmasti luomusynnytyskin voi olla hieno kokemus, yksi kaverini, kolmen lapsen äiti kertoi juuri miten oman ensimmäisen, käynnistetyn jälkeen jälkimmäiset on omasta tahdostaan ottanut luomusti. Mutta omalla kohdalla siis menen jatkossakin avoimin mielin ja tilanteen mukaan. Ihanaa vauva-arkea teille!

      Poista