Joku tässä äitiydessä saa niin hormonit kuin ihmeelliset unelmat pyörimään päässä lakkaamatta. Olen nyt aikani kuluksi etsinyt Ruudusta eteeni sitä Olgan kotona -ohjelmaa, missä salkkaritähti Olga Temonen, superäiti, jotenkin ihmeen kaupalla pyörittää sujuvasti kolmen (käsittääkseni nyt jo neljän) lapsen taloutta ja sitä maatilaa ja tallia siinä sivussa (ja kokkaa vielä luomukausikasvisruokaa niin näppärästi, että). Jotenkin koukuttavaa - kävin katsomassa, että ensi viikolla pärähtäisi koko sarja uusintana ruutuun, joten meikä on ainakin katse liimattuna töllöttimeen, jotta näen ne sarjan alun jaksot, joita en ehtinyt Ruudun kautta enää nähdä.
Mutta siis otsikon aiheeseen, eli yhtäkkiä on taas aktivoitunut jo tyttövuosieni haave maalaiselämästä, tietysti jossain luonnonkauniissa ympäristössä ja niin, että kaikki se työ vaan jossain siellä taustalla tapahtuu, vähän niin kuin Olgalla. Minähän olen aina ollut suoraan sanottuna aika saamaton laiskiainen (ajattelija, enemmänkin kuin mikään tekijä, yritän puolustautua), joten sinällään ihmettelen miksi unelmani ovat jotain tällaista. Samalla tavalla olen unelmoinut ison ratsastuskoulun ja koirakoulun pyörittämisestä. Mutta tämä maalaiselämäunelma on nyt Pikku-Ukon myötä vielä jalostunut muotoon Enkö haluaisikin lapseni kasvavan puhtaassa ympäristössä luonnon ympäröimänä ja tutustuvan mopojengien sijaan söpöihin karitsoihin ja kanoihin? Ja tämä siis siitä huolimatta, että poikkeuksetta jokainen tuttuni, joka maalla on kasvanut on ilmoittanut aika painokkain sanankääntein halunneensa sieltä tylsyydestä pois heti kun mahdollista. Ja myös siitää huolimatta, että hammasta purren sitä lähtee välillä koirankin kanssa lenkille vaikka olisi ihan hyvä sää. Mutku se olis ihan eri juttu sitten, kato. Ai miten? En minä vaan tiedä.
Mutta väkisinkin sitä miettii, että nyt ennen kuin Pikku-Ukko menee kouluun tässä olisi vielä vapautta kokeilla kaikkea ja saada tyhmät unelmat pois ajatuksista häiritsemästä. Sitä vaan, että kuinkahan kauas pitää PK-seudulta muuttaa, ennen kuin ei tarvitse omistaa viittä hehtaaria pitääkseen muutamaa kanaa ja vuohta?
... ja minä joka elän maatilastani haluaisin tulenpalavasti välillä kaupunkiin. Vaikka olen senkin kokeillut ja todennut, että ainakin siinä elämänvaiheessa se ei vain sopinut minulle.
VastaaPoistaIhmettelin myös jossain Olgan haastattelussa, että miten muka ne hommat vaan siinä sivussa hoituvat. Kun ei se hitto vie todellisuudessa mene niin. tai ehkä menee, jos on rahaa kuin roskaa ja voi laittaa ja tehdä kaiken vimpanpäälle toimivaksi ja myös huoltaa kaikkea ammattilaisten toimesta koko ajan. Mutta minulle totuus on se, että kun yhden paikan saa kuntoon, repsottaa seuraava, eikä rahaa vain ole silloin kun sitä pitäisi johonkin ladonseinään/kattopeltiin/vintinrappusiin/tiesoraan/salaojituksiin laittaa. Kohteita on loputtomasti ihan jo maatalon pihapiirissä, puhumattakaan tuosta hevospuolesta.
Joskus on ihan saatanan raskasta olla aina vastuussa kaikesta. Kun ei ole ketään isännöitsijää tai huoltomiestä, joka vastaisi. Joskus minuun iskee ihan todenteolla se, että minä, koirani ja tuleva lapseni karusti vaan jäädyttäisiin tänne, jos en itse olisi puoli vuotta aiemmin hommannut polttopuita ja pinonnut niitä ja suojannut ja sitten kantanut tuonne pannuhuoneeseen ja sytyttänyt ja polttanut ja rampannut katsomassa, palaako. Tai että meille ei vain talvella pääse kukaan, ei edes ambulanssi, jos en itse laita traktoria lämmityspiuhaan ja käynnistä ja laita linkoa perään ja aja tietä auki.
Minä en koe tylsyyttä - en ole kokenut lapsenakaan. Mutta tekeminen on kovin toisenlaista kuin kaupungissa. Konkreettista. Tylysti: laiska ei pärjää. Työteliäs pärjää, mutta saattaa polttaa itsensä loppuun jos ei osaa rauhoittua joskus.
Ehkä tämäkin on niin, että suoratukkaiset haluaa olla kiharatukkaisia ja kiharatukkaiset suoratukkaisia...
Niinhän se varmasti on, että ruoho on vihreempää ja sitärataa.. Saat kyllä kaikki plussapisteet siitä, että olet jaksanut tuota ja superisti lisää vielä lapsen synnyttyä. Meillä tuota unelmaa jarruttaa vielä se, että mies ei todellakaan jaa tätä unelmakuvaa maalaiselon auvosta (kaukana kaikista, joita nyt tunnetaan). Joten ehkä se sitten saa jäädäkin sinne haaveisiin. Mutta sen olen kyllä päättänyt, että tavalla tai toisella tästä saamattomuudesta on kammettava itsensä ylös. Tajusin vielä tätä miettiessä, että hyvänen aika, enhän mä ole töissä koskaan ollut laiska, hyvänen aika mähän melkein sain itseni työuupumukseen ihan vaan oleilemalla töissä koko ajan ja tekemällä tekemällä tekemällä. Eli nyt vaan se sama puuhakkuus pitäisi jotenkin puhaltaa siihen konkreettiseen. (Ilman, että uuvuttaa itsensä siihen, sitä en halua kokea enää ikinä uudestaan).
PoistaKoska mietin myös lapseni kannalta tätä, haluaisin kyllä hänellekin tuoda sitä konkreettisen tekemisen ja puuhastelun mallia. Onneksi jo mun äiti ja Jiin isä ovat hyvänä esimerkkinä siitä, miten koko ajan vaan tehdään - vähän ja huomaamatta, mutta aikaa myöden huomaa että oho taas on piha haravoitu, ruoka uunissa, aita korjattu ja siellä nyt vaihdetaan jo autonrenkaita. Ei tämä jatkuva persmuksellakaan istuminen ole kenellekään hyväksi. Kivointa lapsena oli (ainakin mulle) se tekeminen.
Löysin tämän blogin vasta, niin täytyy tuoda kolmas näkökulma asiaan. Ite ollaan asuttu maalla nyt vuoden verran, ja ollaan kyllä tykätty. Meillä on talossa maalämpö, eli hyvin huoleton lämmitysvaihtoehto. Puitakin poltetaan hellassa jne (varsinkin nyt, kun olen äitiyslomalla), mutta lähinnä sen takia kun on itsellä mettää ja sieltä harvennuspuuna tulee polttopuita. Tien auraa urakoitsijanaapuri (täällä naapureita on kaikki 4km säteellä;) ), piha vaan kolataan/lingotaan itse kuten omakotitaloissa yleensäkin. Ainakin täällä kylällä, ja tiedän, että monessa muussakin paikassa, on mieletön yhteishenki periaatteella "mitä ei ole, sitä järjestetään". Lapsille perhekahvilat, muskarit, vauvajumpat jne. Niin ja tuosta eläinten pidosta: tuttuni pitää muutamaa eläintä omiin tarpeisiin, peltoa ei ole kuin piha, eivätkä eläimet ole EU-tukien piirissä tai mitään. Hän käyttää vaan kananmunat ja muut jutut suoraan. Näinkin voi tehdä ;) Toki jos elää maatilasta, tilanne on raadollisempi, rahaa ei tule jos hommat ei hoidu. Mutta jos tilaa/muutamaa eläintä pitää vain harrastuksena ja käy töissä tilan ulkopuolella, tekee hommia työpaikalle etänä (tai ainakin toinen, esim. mies käy töissä), silloin tuloja tulee muualtakin eikä raha ole niin stressi juttu. Itse olen todella tyytyväinen, että valitsin näin.
VastaaPoistaOnpa ihanaa kuulla, että noinkin voi tehdä! Meillä 100% varmuudella Jii ei suostu maajussiksi, joten joka tapauksessa toinen ainakin käy töissä muualla. Mutta minulla unelma siitä luontoa lähempänä olevasta elömöstä jatkuu yhä - samoin kuin kaipuu tuollaiseen yhteisöllisyyteen, josta mainitsit. Olisi kivaa edes, että naapurit morjestaisivat sen sijaan, että katsovat kuin haluaisivat murhata (ainakin sen koiran ja vauvan, joka kiljuu rappukäytävässä...). Katsotaan nyt, mitä elämä meidän eteen tuo. Mutta hyvä huomio tuo, että siihen arkeenkin tätä nykyä on monenlaisia helpottajia myös. Taas jotain, millä markkinoida tätä vähän enemmän Jiille ;)
Poista