Juu, käly ja lankomies ilmoittivat tässä männäviikolla anoppilan pöydässä, että heille on luvassa ihanaa perheenlisää ensi keväälle. Samaan syssyyn eräänkin puolivuotiaan neidin äidin kanssa keskusteltuani ehkäisyistä kävi ilmi, että niin, ei heillä mitään ehkäisyä ole ja pikkukakkosta kovasti odotellaan. Kävinpä vielä kylässä kaverillani, jolla on jo 7-, 5- ja 1,5-vuotiaat ja heillä sama laulu, tulee sitten jos tulee.
Olisi niin helppoa sanoa, että siitähän se varmaan johtuu, kun kaikki muutkin niitä haluaa (eikä edes halua - yksi kaverini katsoi mua kuin tärähtänyttä kun toisesta lapsesta mainitsin ja totesi, että hulluhan tähän enää toista kertaa ryhtyy).
Vaan kun sydämessäni tiedän, että ihan oikeasti ottaisin noita ihania Pikku-Ukkoja meille lisää vaikka kuinka monta. Kaikesta väsymyksestä, riittämättömyyden tunteista ja turhautumisista huolimatta nämä kuluneet 4 kk ovat olleet ehdottomasti mun elämäni onnellisinta ja tyytyväisintä aikaa. En todellakaan tiennyt, että äitiys voisi olla näin ihanaa ja nyt musta tuntuu, että missasin koko nuoruuteni, kun noita lapsosia olisi kannattanut hankkia. Ihan sama, vaikka mun kroppa on vielä tiltissä edellisestäkin raskaudesta, ihan sama vaikka sydän syrjällään pelkään että kätkytkuolema tai hinkuyskä vie Pikku-Ukon ihan nyt heti just, ihan sama vaikka vielä muistan sen pelon ja väsymyksen jota ihan puhdas raskaus aiheutti, saati sitten mitä se olisi pienen lapsen kanssa eläessä, ihan sama vaikka Jiin kanssa riidellään ja ihan sama, vaikken ymmärrä millä ihmeellä sitten enää mahdutaan samaan hissiin koiran kanssa tai samaan autoon tai samaan asuntoonkaan.
Avasin tästä aiheesta varovaisesti perheneuvottelut ja Jii yllätti positiivisella suhtautumisellaan. Ilmeisesti väsymyksestä huolimatta hänkin on nyt avannut mieltäään ja sydäntään perheenisän roolille tai sitten vaan velipojan uutiset saivat hänetkin vauvakuumeeseen. Olin jopa niin yllättynyt Jiin suhtautumisesta, että yhtäkkiä se olinkin minä joka aloin laittaa niitä ehtoja toisen yrittämiselle. Pillereitä ei jätetä, ennen kuin synnytyksestä on vähintään se 6 kk, ennen kuin painan sen mitä ennen Pikku-Ukkoa, ennen kuin olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja ennen kuin me ollaan laskettu onko meillä nyt sitten siihen oikeasti edes varaa juuri nyt. Arkailen laittaa Jiin työllistymistä opiskelujensa jälkeen ehdoksi, mutta kaipa sekin olisi fiksua. Tai se, että olisi joku käry siitä, missä päin Suomea me asutaan tai että onko mahdollista saada sitä pihallista asuntoa koiratilanteen helpottamiseksi.
Nyt olenkin sitten hämmentynyt. Hormonit meinaa viedä mukaanaan ja sydän huutaa vaan hetihetihetiheti. On tuo toisenkin lapsen hankkiminen kuitenkin sen verran iso ja vastuullinen juttu, että päätettiin ottaa nyt kuitenkin se aikalisä. Sovittiin, että jätetään aihe loppuvuodeksi tai ainakin jouluun ja palataan sitten vasta tähän keskusteluun, kun näkee vähän tarkemmin missä mennään. Ja miten me jaksetaan ja voihan meidän parisuhde kuitenkin edelleen hyvin.
Toivottavasti ei tule nyt yhtään uutta vauvauutista, tai ratkean vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti