Jos tuntui siltä kolmikuisen vekaran kanssa, että päivittäin tulee harppauksittain kehitystä, niin nelikuisen kanssa vasta siltä tuntuukin. Poika on ollut kärttyinen kuin fan, mutta tasaiseen tahtiin se tuottaa näytille aina uutta taitoa. Hassua näissä taidoissa on se, että tällä hetkellä ne tulevat aina vain yhdeksi päiväksi kerrallaan esiin.
Alkuviikosta poika oli kiinnostunut varpaista ja kiskoi sukkia vaan jalasta. Sitten käännyttiin mahalta selälleen, toisena päivänä toisinpäin. Nosteltiin lelukaarta ilmaan. Taputettiin. Naurettiin. Joogattiin siinä kolmio-asennossa. Tänään tehtiin erilaisia äänteitä.
Naurua kaipaan noista eniten, se oli ihanaa kun se kerran ilmoille saatiin. Se jooga-asento (eli peppu irti maasta suorille käsille ja jaloille) olisi varmaan konttauksen kannalta ihan olennaista, mutta sitäpä ei sen koommin ole nähtykään. Kehitys ei todella ole lineaarista vaan outo mylläkkä kaikenlaista itua, josta kasvaa ensin näemmä näytepala ja vasta sitten joskus tulee se oikea taito. Kaiketi. Pitääpä vanhemmat valppaana.
EDIT. Tämän päivän taito näyttäis olevan pinsettiote. Coolio!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti