Käytiin kaverin kanssa kokeilemassa nyt se paljon mainostettu Vauvakino ja ihan viihdyttävä konseptihan se oli, vaikka leffa (The way way back) olikin aika surkea. Se leffan katsominen ei tuntunut kuitenkaan olevan pääasia, joten tuo ei haitannut juuri ollenkaan. Sen sijaan Pikku-Ukolla oli paljonkin katsottavaa, kun sali oli yllättävänkin täynnä lähinnä äitejä ja lapsia, tosin muutama isäkin oli ilahduttavasti tullut paikalle. Myös salin katon valot olivat Pikku-Ukon mielestä aivan hypnoottiset samoin kun joka puolelta kuuluva surround-ääni. Minua hämmästytti enemmän aaltona salissa nouseva vauvan itku, joka aina jostain päästä lähti nousemaan, tartutti puolet muistakin lapsista (no ei varmastikaan, vaikka siltä tuntui) kunnes (onneksi) hyytyi vain alkaakseen uudestaan toiselta puolen salia (argh)..
Fasiliteetit oli kunnossa vähän vanhempaakin muksua varten, kaveri lämmitti mikrolla sosetta ja syöttötuolejakin olisi löytynyt, samoin kuin erilaisia leluja. Itse olin jännännyt eniten vaipanvaihtomahdollisuuksia, koska ennen niin säännöllinen aamun jättikakka jätti tulematta ensimmäistä kertaa ikinä ja epäilin sen tekevän kunnon selkädamaget turvakaukalossa istuessa. No onneksi tuli vielä ihan maltillinen kakka, jonka pystyi siinä teatterinlavan reunan hoitopisteessä ihan säädyllisesti vaihtamaan ilman, että piti vaatteitakaan alkaa vaihtamaan.
Poika pysyi ihan rauhallisena koko leffan ajan ja jopa hälinästä huolimatta lopulta nukahti, vaikka vähän vaikealta aluksi näyttikin. Leffan aikana kun uskalsi vähän kaverin kanssakin jutella niin kivaa oli, mutta ensi kerralla kyllä pitää olla parempi leffa tarjolla, että jaksaa vaivautua paikalle - sen verran kuormittavaa kymmenien lapsien kanssa elokuvan katselu oli minullekin, että uutuusarvon hävittyä jaksaisi konseptia ihan vaan, jotta pääsisi välillä tuulettumaan pois kotoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti