torstai 20. marraskuuta 2014

Vaaraton kyhmy rinnassa

Huh, tässä on eletty vähän jännittäviä aikoja. Vienyt vähän huomiota kaikelta muulta, blogaamiseltakin. Taisin täällä blogissakin kertoa, että yövieroituksen jälkeen rinnat pienenivät parilla koolla. Sen lisäksi ne muuttuivat muutenkin ja vasta kunnolla tutkiessa tajusin, että vasemmassa rinnassa oli ikävä möykky vähän nännin yläpuolella. Mulla on ollut mastopatiaa ennenkin ja olen käynyt sen vuoksi mammografiassa jo alle kolmikymppisenä, mutta nyt meinasi oikeasti tulla hätä käteen. Odottelin menkat ohi ja kokeilin uudestaan - ja kyllä, siellä se pahkura edelleen oli, ei siis pelkkää hormonikierron aiheuttamaa muutosta. Varasin siltä istumalta ajan gynelle, joka totesi hänkin, että kyllä siellä jotain on ja pisti lähetettä eteenpäin.

No, ilmeisesti ihan akuutti ongelma ei ollut (mikä oli lohdullista), koska kierron ollessa taas ei-niin-optimaalinen sain kehoituksen odottaa sopivaa kohtaa ja varata sitten vasta ajan rintojen ultraan. En oikeastaan edes tajunnut, miten paljon jännitti, ennen kuin kävelin ultrauksesta lääkärin iloiset uutiset mukanani kassalle - vatsa meni yhdessä askeleessa ihan sekaisin ja kipeäksi. Mutta ei sen väliä, kun tulos oli kuitenkin se helpottava: vaaratonta rintakudosta vaan, joku mystinen tiivistymä vain. Löytyi pieniä kystiakin, mutta muuten ihan terveen oloiset rinnat. Onneksi.

Kaikkiin mahdollisiin seulontoihin aion silti mennä jatkossakin. Tuli käytyä pään sisällä sen verran syvälliset keskustelut siitä, miltä elämä näyttäisi sen ikävämmän diagnoosin kanssa. Rintasyövällä on onneksi aika hyvä ennuste, 89% diagnoosin saaneista on elossa vielä 5 vuoden päästä. Silti kylmäsi se ajatus, etten saisi olla Pikku-Ukon elämässä mukana. Olin jo päättänyt tehdä videoita ja kirjeitä, jotta lapselle jäisi joku muisto äidistä, joka rakasti häntä ihan kamalasti. Ehkä teen ne kuitenkin. Olen huomannut, että tavallisessa arjessa osaan olla sen verran urpo, että ehkä se on hyvä muistuttaa niin itseä kuin lasta siitä, että ihan oikeasti äiti rakastaa vaikkei aina osaa sitä näyttää siten kuin haluaisi.

Olen huojentunut. Ja koitan muistuttaa itseäni siitä, että kaiken marraskuun pimeyden ja arjen ja päiväkotimietteiden ja tiskikoneen tyhjentämisten keskellä kannattaa todella iloita siitä, että ne ovat tämän hetken suurimmat ongelmat.

torstai 13. marraskuuta 2014

Nythän se lapsi nukkuu yöt!

En tiedä miten ja miksi, aiheuttiko sen ikävaihe, vatsaongelmien rauhoittuminen, yövieroitus vai se perhepedin pohjan laskeminen, mutta tajusin tänä aamuna, että esimerkiksi viimeisen viikon aikana Pikku-Ukko on herännyt vain kerran kunnolla kesken yöunien ja muuten välillä 20.30-5.30 on ainakin nukuttu ihan kunnolla, itse, rauhassa, ketään herättämättä. Ihan käsittämätöntä! Merkitään rasti seinään ja painetaan muistiin, että 1v4kk on hienon hieno ikä :)

No se ei vielä valitettavasti tarkoita sitä, että äiti ja isä älyäisivät hyödyntää tuota ja mennä ajoissa nukkumaan, oma aivo ainakin kapinoi vielä sitä vastaan ja leikkii, että kaikki on ilmankin ihan hyvin. Ja jos yksi yö meneekin hyvin niin seuraavana valvotaan, joko tahallaan tai sitten vaan koska herätään ja uni ei enää tule silmiin. Sen tuntee kun kuitenkin hiljalleen unen määrä ja laatu paranevat, mitä valtaisaa boottausta koko kroppa tekee ja osittain musta tuntuu siltä, että nyt tämä nousu pois sieltä survival -moodista tuntuu pahemmalta kuin se siellä olo, siellä vaan zombina mennään päivästä toiseen, mutta tässä yksikin huonompi yö tuntuu fyysisesti tosi tosi pahalta.

Toivon niin todella, että tämä tästä jatkuu: että Pikku-Ukon hyvät yöt eivät taas ole vain joku vaihe ja että me Jiin kanssa vähitellen taas opitaan nukkumaan kunnolla. Luoja tietää, että läpikäytyään sellaisen rääkkijakson meidän kropat kyllä ansaitsisi kunnon lepoakin. Mutta toivo elää!

tiistai 11. marraskuuta 2014

No vihdoin se kahdeksaskin hammas

Johan sitä vasenta yläkakkosta tosiaan se pari kuukautta tuijotettiin ikenen läpi ja koko ajan hoettiin, että kyllä sen täytyy ihan just puhjeta. Hah. Mutta yllätysliikkeen sekin oli tehnyt, koska isänpäivähumussa huomattiin vain, että yhtäkkiä Pikku-Ukko ei haluakaan purra mitään kovaa. Tänään kun kurkittiin suuhun, huomattiin että vihdoin ja viimein oli se kahdeksainenkin tullut ikenen läpi! Ja ilmeisesti jo viikonlopun aikan siis, koska ien oli ehtinyt vähän vetäytyä siitä jo ja itse hammas näytti siltä kuin olisi olla möllöttänyt siinä jo vaikka kuinka kauan (mutta ei vaan ollut, koska viimeksi perjantaina se vielä ilkkui piilosta).

Katsotaan, jos se syöminenkin tässä taas helpottuisi kun on taas vähän lisää puruvoimaa suussa. Vaikka kyllä nyt pullottaa jo ne poskihampaatkin oikealta puolelta, joten saas nähdä. Aika hidas operaatio meillä tämä hampaiden ilmaantuminen, mutta ehkä hyvää vaan kannattaa odottaa?

maanantai 10. marraskuuta 2014

Toinen isänpäivä

Ei jouduttu sentään olemaan tienposkessa, niin kuin viime isänpäivänä, mutta ihan putkeen ei mennyt, kun onnistuin saamaan jonkun pöpön juuri viikonlopun kynnyksellä ja loppuväsyneenä työviikosta meni juuri viikonlopun nukkumiskuviot väärinpäin - ollaan päätetty, että viikonlopuista toisena aamuna toinen herää aina lapsen kanssa ja antaa toisen nukkua, ja sitten seuraavana aamuna toisinpäin. Molemmat tarvitsevat yleensä viikon jäljiltä lepoa ja tällä tavalla molemmat ovat sitä saaneet edes vähän. Minä vaan heräsin flunssaansa kipuilevan ja yskivän lapsen kanssa lauantai-aamuna, koska olin joka tapauksessa ollut jo reilun tunnin hereillä Pikku-Ukkoa silitellen, enkä olisi enää saanut nukkua. Ja sen verran herrasmies Jii oli, että isänpäivästä huolimatta antoi mulle sunnuntaina nukkumisaikaa lisää. Olen niin kiitollinen.

Tehtiin me Pikku-Ukon kanssa sentään herkkuleivät ja laulettiin. Korttikin piti väsätä, mutta senkin Jii joutui itse tekemään, kun hänellä hermo riitti unien jälkeen lauantaina alkaa säätämään pojan kanssa sormiväreillä (mistä tappiota yksi entinen valkoinen paita, ja melkein ne hermotkin kun tajusi, että päästä varpaisiin kirjava poika pitää pestä lavuaarissa, koska pesuhuoneessa pyöri edelleen pesukone). No olin sentään ostanut ne sormivärit Askarellin ohi käveltyäni, mutta muuten ei ehkä ihan kauheasti vaimopisteitä heru tämän vuoden esityksestä.

Tämä kaikki kuitenkin vain osoittaa, että aika hemmetin hyvä mies mulla on, kun se tyytyväisenä vääntää lapsen kanssa sormivärejä ja kehuu vaan, että onpa kiva, että hänellä oli jotain yhteistä isänpäiväpuuhaa. Antaa vaimon nukkua, eikä nalkuta edes silloin, kun tajutaan että herkkuleipiä saadaan vain muutama, koska leipäpaketti on jossain välissä mennyt puoliksi homeeseen... Ja muutenkin hatunnosto Jiille, joka meillä mukisematta hoitaa vähintään oman puolensa talousaskareista ja koiranulkoilutuksista ja pitää pystyssä volatiilin äidinkin. Ja rakastaa lastaan niin hurjasti, että jaksaa sen ärsyttävämpinäkin hetkinä yleensä harhauttaa ja keksiä uusia duploleikkejä tai hupaisia lauluesityksiä. Aika pitkälle on yhdessä vuodessa taas tullut ja olen siitä niin kiitollinen. Olen päivän myöhässä tämänkin tekstin kanssa, mutta se ehkä kertoo vain meidän arjesta jotain olennaista. Siitä huolimatta: Hyvää Isänpäivää, rakas Jii, susta on kehkeytynyt ihana Isä!

torstai 6. marraskuuta 2014

Perhepedistä omaan sänkyyn, vol 1

Meillä alkoi tämä omaan sänkyyn siirtyminen vähän niin kuin vahingossa viime viikolla, kun keksin parantuneiden öiden vuoksi kokeilla, mitä tapahtuisi jos laskisin meidän sängyn sivuvaununa olleen lastensängyn pohjaa 20 cm. Hyvin kävi, nukuttiin koko yö putkeen, lapsi omassa kolossaan. Seuraava  yö ei ollut ihan yhtä menestys hammas(taijokuvastaava)kipujen vuoksi, ja poika palautui kainaloon nukkumaan. Sen jälkeen on nukuttu omassa kolossa ja meidän tasalla vaihdellen, pääsääntöisesti kuitenkin omassa sängyssä. Yövieroitus on yhtä epäsäännöllisellä pohjalla, jos on ollut kipeän oloinen lapsi, olen sitten herkemmin antanut rintaakin. Useimmiten riittää ihan se silityskin, öisin. Päivät ovat vähän toinen juttu, mutta niistä lisää joskus muulloin.

Toivon, että tämä sivuvaunun tasoero on jo kyllin iso muutos, että voi sanoa että muutto omaan sänkyyn on jo alkanut. Ainakaan kainalo ei ole enää ihan siinä vieressä, vaikka itkun tultua lohduttava käsi pääsee paijaamaan (ilman, että rättiväsyneen vanhemman täytyy erikseen nousta). On meillä vielä useampi steppi matkaa siihen tavoitteeseen, että nukutaan kokonaan erillään, mutta tässä oli ainakin tosi lempeä aloitus - ja henkisesti tuo 20cm tuntuu isolta. Kun Pikku-Ukko nukahtaa sinne omaan sänkyynsä, voin jotenkin nukkua rennommin - kääntyminen onnistuu juuri niin kuin haluan ja toisaalta taas tiedän, että jos on joku hätä olen silti siinä lähellä.

Toimii. Nyt vaan pitäisi keksiä, mikä se seuraava steppi on, mutta eipä tuolla taida olla mikään kiire, totutellaan ensin rauhassa tähän. Unen laadussa kuitenkin on tapahtunut parannusta jo nyt ja iloitsen siitä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Yllätyshammas

No me ollaan kyylätty henkeä pidätellen yläkakkosta vasemmalla puolella, kun se on jo pullottanut valkoisena ikenen läpi ainakin kaksi kuukautta jo. Pikku-Ukolla on nyt viikonloppuna ollut vatsavaivoja, huonohkoja öitä ja eilisen päikkärit meni ihan totaaliplörinäksi, lapsi nukahti kyllä mutta heräsi huutoitkulla neljännestunnin päästä ja osoitteli suutaan, kun yritettiin kysyä sattuuko johonkin.

Minä sitten menin tihrustelemaan suuta ja todellakaan ei vielä ollut kyseessä se vasemmanpuolen yläkakkonen niin kuin olisi voinut luulla. Ei, vasurin alakakkonen oli ihan ilman mitään varotusta päättänyt tunkea itsensä läpi ikenestä ja railon läpi pisti esiin rivi valkoisia nystyjä. Seitsemäs hammas siinä siis.

Pakko kyllä todeta, että ei näissä hammasasioissa ole mitään logiikkaa. Toisilla samanikäisillä on jo suu täynnä hampaita, meillä juhlitaan tätä seiskaa vaikka tuntuu siltä että puolen vuoden iästä on niitä oireiltu. Ylähampaiden laskeutumista on voinut seurailla selvästi, ne suoremmat alahampaat vaan ilmaantuvat. Seuraavaksi saadaan ehkä vähän poskihampaita, ainakin ne pullottavat alhaalla jo ihan komeasti. En enää edes yritä ennustaa kuinka käy, kunhan totean. Helpotus nyt, että saatiin tuo ulos, koska suun aristusta on ollut viime aikoina nähtävissä tosi paljon. Ehkä vielä joskus se yläkakkonenkin.