Mun pieni osaa numeroita

Välillä jotain muutakin kun vuotoa (vaikka sekin jatkuu, apua).

Mutta mihin katosi mun ihana pieni puhumaton ja joustava pikkuinen? Uhmaa meillä on näin 1v10kk iässä riittänyt ihan todella kylliksi, juuri äsken Jii oli lähdössä Pikku-Ukon kanssa puistoon ja huomattiin, että pojalla oli tullut kakka housuun. Ihan sairaat kilarit tuli, kun ei sitten lähdettykään kakkahousuna vaan tyhmät vanhemmat halusi vaihtaa ne vaipat ensin. Joopajoo ja selitä nyt siinä kun toinen vain juoksee ympäri taloa itkien ja huutaen.

Ymmärrän, että tuokin kuuluu kasvuun. Mutta niitä sydäntälämmittävämpiäkin juttuja on ollut. 13.hammas (oikea alakulmuri) puhkesi viime viikolla. Pikku-Ukko tuntee ja osaa nimetä jo monta eri väriä ja nauttii saadessaan tehdä Duplopalikoista erilaisia värisommitelmia alustalle, kokeilee miltä näyttää tämä väri tuon vieressä ja niin edelleen. Jii kuvasi pari viikkoa sitten Mummilasta ihanan videon, jossa poika soittaa pianoa ja laulaa mukana yli 10 minuutin (!) pätkän. No ei juu nuotilleen, mutta suurella tunteen palolla kyllä. Ja viikonloppuna laskettiin viinirypäleitä viiteen ja tänään tarhasta tullessa poika luetteli sormillaan yksi-kaksi-kolme-neljä-viisi ja ihan oikea määrä oli sormia esillä! Miten mun pienenpieni on jo niin iso, voi miten sydämessä tällaisina hetkinä soi.

Öisin, kun yleensä vuotohätä on mulla pienempi ja poika nukkuu siinä vieressä, silitän Pikku-Ukon poskea ja mietin, miten todella silmänräpäyksen lapset ovat vanhempiensa pikkuisia ja sitten yhtäkkiä jo omia isoja itsejään. Isin ja äidin silmäteriä kyllä sittenkin.

Ja yhä uudelleen kuulen päässäni Aale Tynnin sanat:
Olen vain suojeleva syli. Kasva kauas äitisi yli.