No on nyt sitten juhlittu vappua. Ja käyty siellä psykologilla purkamassa raskausahdistusta ja neuvolalääkärillä tsekkaamassa, että kohdunsuu on edelleen kiinni napakasti ja sydänäänet kuuluu. Jee!
Se psykologi oli oikein hyvä... Mutta en tiedä sitten kuinka paljon siitä kuitenkaan sain, kun tuntuu että olen tästä puhunut lähipiirin kanssa. Sanoitti hyvin mun tuntemukset ja totesi armahtavasti, että onhan tässä syykin olla huolissaan ja että perheissä on välillä tilanteita, että toinen joutuu ottamaan enemmän vastuuta. Meillä se on nyt Jii, mutta myöhemmin voi olla toisinkin. Ja että Pikku-Ukko joutuu nyt vain harjoittelemaan sitä isoveljen roolia vähän aiemmin, että äiti ei aina ehdi tai jaksa vastaamaan hänen tarpeisiinsa juuri sillä hetkellä kun lapsi haluaisi. Ja että tärkeää on nyt opetella rajaamaan ahdistusta ja elämään enemmän hetkessä, ei sitku sitä ja tätä. Olen kuunnellut Audiblen kautta Ekhart Tollen Läsnäolon voimaa ja yrittänyt päästä enemmän tähän hetkeen.
Hyvää harjoitusta tuli jo saman päivän iltana kun kohtu keksi syytää taas järkyttävän määrän veriklönttejä ulos kerralla. Pyyhkeeseen jäi pesun jälkeen vielä kunnolla verta ja pitkän käsisuihkuttelun jälkeen klöntit tulivat vihdoin ulos pitkinä, venyvinä roippeina. Eivät kuitenkaan värjänneet enää vettä, joten taisivat sitten kuitenkin olla aika vanhoja. Toivon, että nyt tuli kaikki se, minkä gyne näki siellä istukan alla silloin reilu viikko takaperin... Muuten kirkas vuoto on lakannut ja vanhan veren sekaisen valkovuodon lisäksi ei ole nyt muutamaan päivään tullutkaan.
Neuvolalääkärillä tosiaan kaikki oli melko ok. Sydänäänet löytyivät, lääkäri teki varovaisen alapäätsekin ja löysi vain vanhaa verta - ja tosiaan sen melko inhan kohdunsuun tsekin jälkeen tuli helpottava vastaus, supisteluista huolimatta napakka ja täysin kiinni oleva kohdunsuu. Menen maanantaina vielä labroihin jossa tsekataan uudestaan sukupuolitaudit, hiiva ja tulehdukset ja mietitään tarvitaanko jotain lisähoitoa. Paino ei ollut noussut, mutta kohtu silti onneksi kasvanut hyvällä tahdilla. Pitää koittaa muistaa syödä vähän paremmin taas...
Vapunpäivä oli oikea tulikoe, lähdettiin heti aamusta Pikku-Ukon kanssa juhlimaan bestistä Ja vappua Tampereelle, puolitoista tuntia ensin junassa, sitten 3h kävelyä vapputorilla ja siirtymämatkoilla, erinomaisia ruokahetkiä ja ulkoilua lasten kanssa. Kävelin enemmän kuin olen kävellyt kuluneisiin 6 viikkoon yhteensä - ja siltikään pientä vatsan kiristelyä ja sen vanhan veren sekaista valkovuotoa lukuunottamatta ei taivas tippunut niskaan tai maailma räjähtänyt.
Eilen illalla vuoto muuttui taas vetiseksi ja aamuyöstä sitä tuli taas makuullaankin kahdesti. Vaikken nyt usko että se sitä lapsivettä onkaan kun tulee selvinä hulahduksina epäsäännöllisin väliajoin, niin kyllä se taas eilisen hyvän fiiliksen jälkeen veti mielen matalaksi. Toivottavasti ei ole uudelleen uusinut bakteerivaginoosi ja toivottavasti supistelu ei nyt ala uudestaan. Onneksi ne labrat otetaan jo maanantaina.
Eilen oli tosiaan jotenkin ylpeä ja voitonriemuinenkin olo. Että jos tämä nyt tästä lähtisi helpottamaan tai jos uskaltaisin ainakin elää tätä päivää rohkeasti, kunnes oikeasti on jotain huonoja uutisia. Mutta toivo on selvästi edelleen hauras ja mun läsnäolotaidot hakusessa. Pitää harjoitella lisää. Mutta oli ihana hengähdystauko se yksikin päivä, melkein normaali ja verraten huoleton. Kaipaan sitä olotilaa lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti