Käsittämätöntä, että ollaan vihdoin puolivälissä (laskennallisessa nyt ainakin). Elämäni pisimmät viikot tänne asti, ainakin viikosta 11 lähtien, mutta niin vaan tulee yön jälkeen aina uusi päivä. Ja taas uusi päivä. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut vähän helpompaa, ei ole vuotanut verta, kaikkea koostumusta valkovuotoa sitten taas on senkin edestä, että välillä on pitänyt upgreidata pikkuhousunsuojasta siteeseenkin sen vuoksi. Mutta ei kuulemma mitään tulehdusta, joten koitan hengittää. Vessassa uskallan pyyhkiä jo paperilla ja välistä vilkaista pönttöönkin. Silti huomaan tutun paniikin iskevän aina kun jotain kunnolla lorahtaa, vaikka kuinka yrittäisin vakuuttaa itselleni että varmaan taas vaan sitä valkovuotoa. Pelosta on vaikea luopua.
Torstaina on rakenneultra, sitten tiedetään taas lisää. Odotan ja jännitän sitä ihan hulluna. Pikkutyyppi on elossa ainakin juuri nyt, harjoittelee äidin virtsarakon potkintaa, mutta toivon että rakenteellisestikin kaikki on hyvin. Ja se istukka, sekin jännittää. Sen kunto ja sijainti. Ja mitä kuuluu kohdunsuulle, supistelua on kyllä säännöllisesti tässä ollut vaikkei onneksi niin rajuina kuin kuukausi takaperin.
Yritän silti elää tässä ja nyt. Ei ensi torstaissa, ei kesässä, eikä lokakuussa. Nyt pieni potkii ja voin mennä hyvillä mielin nukkumaan.
Jes! Onko psykologilla käynnistä ollut hyötyä?
VastaaPoistaLaitahan sitten rakenneultrakuulumiset :) hengessä ollaan mukana!
H&S
Psykologilla en ole käynyt sitten sen ennen vappua olleen käynnin, se oli ihan hyvä, mutta ilmeisesti olen onnistunut puhumaan tästä aika hyvin kavereidenkin kanssa, kun ei sellaista huikeaa apu-elämystä tullut. Ehkä tuonne pääsy on vähän helpottanut julkiseen terveydenhuoltoon kohdistuvaa angstia... :)
PoistaRakenneultrakuulumisia kohtapuoleen, onneksi oli hyviä uutisia!
Jee, hyvä ihanaa!
VastaaPoistaKiitos tsempistä!
Poista