Meillä alkoi tämä omaan sänkyyn siirtyminen vähän niin kuin vahingossa viime viikolla, kun keksin parantuneiden öiden vuoksi kokeilla, mitä tapahtuisi jos laskisin meidän sängyn sivuvaununa olleen lastensängyn pohjaa 20 cm. Hyvin kävi, nukuttiin koko yö putkeen, lapsi omassa kolossaan. Seuraava yö ei ollut ihan yhtä menestys hammas(taijokuvastaava)kipujen vuoksi, ja poika palautui kainaloon nukkumaan. Sen jälkeen on nukuttu omassa kolossa ja meidän tasalla vaihdellen, pääsääntöisesti kuitenkin omassa sängyssä. Yövieroitus on yhtä epäsäännöllisellä pohjalla, jos on ollut kipeän oloinen lapsi, olen sitten herkemmin antanut rintaakin. Useimmiten riittää ihan se silityskin, öisin. Päivät ovat vähän toinen juttu, mutta niistä lisää joskus muulloin.
Toivon, että tämä sivuvaunun tasoero on jo kyllin iso muutos, että voi sanoa että muutto omaan sänkyyn on jo alkanut. Ainakaan kainalo ei ole enää ihan siinä vieressä, vaikka itkun tultua lohduttava käsi pääsee paijaamaan (ilman, että rättiväsyneen vanhemman täytyy erikseen nousta). On meillä vielä useampi steppi matkaa siihen tavoitteeseen, että nukutaan kokonaan erillään, mutta tässä oli ainakin tosi lempeä aloitus - ja henkisesti tuo 20cm tuntuu isolta. Kun Pikku-Ukko nukahtaa sinne omaan sänkyynsä, voin jotenkin nukkua rennommin - kääntyminen onnistuu juuri niin kuin haluan ja toisaalta taas tiedän, että jos on joku hätä olen silti siinä lähellä.
Toimii. Nyt vaan pitäisi keksiä, mikä se seuraava steppi on, mutta eipä tuolla taida olla mikään kiire, totutellaan ensin rauhassa tähän. Unen laadussa kuitenkin on tapahtunut parannusta jo nyt ja iloitsen siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti