En tiedä miten ja miksi, aiheuttiko sen ikävaihe, vatsaongelmien rauhoittuminen, yövieroitus vai se perhepedin pohjan laskeminen, mutta tajusin tänä aamuna, että esimerkiksi viimeisen viikon aikana Pikku-Ukko on herännyt vain kerran kunnolla kesken yöunien ja muuten välillä 20.30-5.30 on ainakin nukuttu ihan kunnolla, itse, rauhassa, ketään herättämättä. Ihan käsittämätöntä! Merkitään rasti seinään ja painetaan muistiin, että 1v4kk on hienon hieno ikä :)
No se ei vielä valitettavasti tarkoita sitä, että äiti ja isä älyäisivät hyödyntää tuota ja mennä ajoissa nukkumaan, oma aivo ainakin kapinoi vielä sitä vastaan ja leikkii, että kaikki on ilmankin ihan hyvin. Ja jos yksi yö meneekin hyvin niin seuraavana valvotaan, joko tahallaan tai sitten vaan koska herätään ja uni ei enää tule silmiin. Sen tuntee kun kuitenkin hiljalleen unen määrä ja laatu paranevat, mitä valtaisaa boottausta koko kroppa tekee ja osittain musta tuntuu siltä, että nyt tämä nousu pois sieltä survival -moodista tuntuu pahemmalta kuin se siellä olo, siellä vaan zombina mennään päivästä toiseen, mutta tässä yksikin huonompi yö tuntuu fyysisesti tosi tosi pahalta.
Toivon niin todella, että tämä tästä jatkuu: että Pikku-Ukon hyvät yöt eivät taas ole vain joku vaihe ja että me Jiin kanssa vähitellen taas opitaan nukkumaan kunnolla. Luoja tietää, että läpikäytyään sellaisen rääkkijakson meidän kropat kyllä ansaitsisi kunnon lepoakin. Mutta toivo elää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti