Itse olen ollut siitä kiitollisessa asemassa, että todellista puutetta tai köyhyttä ei ole koskaan pitänyt kärsiä. En ehkä ole osannut sitä arvostaakaan niin paljon kuin pitäisi, mutta nyt viime aikoina kaikenlainen rahaan ja kulutukseen liittyvä on saanut enemmän valtaa mielessä, varmaan jo tulevan lapsenkin vuoksi. Opiskeluaikana oli pari hetkeä, jolloin tili näytti nollaa (ja kahdesti se on käynyt oman huolimattomuuteni vuoksi miinuksellakin) ja piti oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä, miten rahaansa kuluttaa. Koska fuksivuotta lukuunottamatta kävin koko opiskeluajan jonkinlaisessa työssä, ei välitön hätä ole koskaan ollut kuitenkaan ihan lähellä - aina oli mahdollisuus käydä elokuvissa eikä yhtään opiskelijasitsiä pitänyt jättää väliin siksi, että olisi ollut rahaton. Oma turvansa on aina ollut myös siinä, että tiedän 100% varmuudella, että jos jotain ihan kamalaa olisi käynyt, olisin aina voinut tukeutua vanhempiini. Onneksi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei ole tarvinnut, omaa ylpeyttä voi kasvattaa siinäkin että tuntee pärjäävänsä omillaan, vaikka varmasti mielellään olisi enemmänkin apua annettu. Jossain vaiheessa oli ylpeyskysymys esimerkiksi se, että maksoin itse omat ruokani ravintolassa, aina - nykyään jo osaan päästää sen verran irti, että jos joku haluaa tarjota niin tarjotkoon. Kyllä se pitkässä juoksussa aina tasaantuu.
Olin opiskeluajan ja pari seuraavaa työvuotta pääsääntöisesti sinkkuna ja kulutus oli sellaista elämään opettelevan, vapaan sinkun touhuja: välillä pieniä ylilyöntejä, useinkin liikaa ruokaa jota ei yksin jaksanut (tai viitsinyt - olinpa eko!) syödä ja ehdottomasti liikaa vaatteita ihan todella huonoilla perusteluilla. Ja kirjoja, kirjoja, kirjoja - uutena ostettuna tietysti. Samalla piti omaa kotia vähän sisustaa, miettiä omaa tyyliä ja siinäkin tuli tehtyä ihan käsittämättömiä virhearvioita. Yhden vuoden työelämästä vietin ulkomailla ja silloin ravintolat ja kahvilat tulivat tutuksi, samoin hotellihuoneviihdykkeeksi ostetut - kuinkas muutenkaan - kirjat ja DVD:t tulivat tutuiksi. Kun mietin kaikkea sitä rahaa, jonka olen ihan turhaan käyttänyt, hirvittää. Ja ennen kaikkea harmittaa.
Pari vuotta työelämässä olleena ostin vihdoin oman kämpän, josta kiltisti on maksettu lyhennyksiä joka kuukausi. Kämppä oli kahden vuoden etsinnän jälkeen juuri sellainen, mitä etsinkin - kaksio kivalta, tutulta alueelta ja isot ikkunat etelään ja länteen, iso parveke. Saunakin on, mutta minulle se on miinus, en voi tajuta vieläkään järkeä siinä, että vähän reilun 50 neliön kämppään tungetaan sauna, muttei kunnon säilytystiloja! Asunnon oli omistanut vain yksi asukas ennen minua, vanha rouva. Rouvan kuolinpesä asuntoa myikin ja muistan silloin jossain sinkkusynkkyydessä miettineeni, että tässä asunnossa minäkin voisin sitten asua elämäni loppuun asti - yksin en varmasti kaipaisi yhtään lisäneliötä siivottavaksi. Vähänpä tiesin, että ei aikaakaan kun Jii tulisi mukaan kuvioon, tai koira, tai sitten pieni lapsi...
Silti mietin raha-asioissa sitä, että kuinka paljon sitä todella tarvitsee. Hesarin jutussa oli haastateltu ihan todellista köyhyyttä kokeneita ihmisiä ja se on kyllä aina silmät avaavaa. Ja silti: miten on mahdollista, että heiltäkään ei suoranaisesti tunnu puuttuvan mitään, että joku osaa järjestää arkensa siten, että siinä on kaikki mitä perhe tarvitsee (paitsi se pelkkien ranskalaisten lapsille syöttäminen oli aika kova juttu, siinä on jo oikeaa puutetta). Ystäväpiirissäni on muutama sellainen ihminen tai perhe, jotka selvästi muita enemmän joutuvat raha-asioiden kanssa tuskailemaan tulojen pienuuden vuoksi ja ihailen ihan valtavasti sitä taitoa, joilla nämä saavat arjen luistamaan ja ainakin ulospäin sen vaikutelman, että tärkeisiin asioihin riittää silti rahaa. Kyllä se sumplimista näkyy vaativan, mutta onnistuu. Tai ehkä he sitten vaan jättävät kertomatta kaikki ne asiat, joita kyllä olisi tehnyt mieli, mutta piti jo kättelyssä torpata unelmalistalta epärealistisuuden vuoksi.
Minulla vei aikaa oppia elämään kahden hengen taloudessa, missä yhtäkkiä olikin joku toinen jakamassa hoitovastikkeeseen, sähköön ja ruokaan liittyviä kuluja. Yhtäkkiä rahaa oli vähän enemmän - ja silti ei ollut, koska menojakin oli enemmän (treffit, miehen välillä ihmeelliset talousostokset, yhteiset huonekalut, matkat jne.). Meillä on heti yhteen muuttamisesta asti ollut yhteinen taloustili, jonne molemmat ovat laittaneet kiltisti 200euroa kuussa - näistä on ostettu ruoka ja isommilla reissuilla auton polttoaineet ja esim. ne parvekesohvien tyyppiset hankinnat. Lisäksi muutamista laskuista ollaan sovittu, että toinen säännöllisesti hoitaa ne ja ihan tyytyväisiä ollaan systeemiin oltu. Olen miettinyt, että kun meidän kesällä pitäisi mennä naimisiin, niin muuttuuko talouden suhteen mikään? Ei varmaan tässä vaiheessa, paitsi nyt jo tajuntaan on iskeytynyt, että lapsen vuoksi varmaan parempi korottaa taloustilin kuukausimaksua 300 euroon kuussa - jos ylimääräistä ihan kamalasti jää, niin voihan sillä sitten tehdä jonkin kivan ylimääräisen jutun. Tai sitten huomataan, kuten sen lastentarvikeostoslistan kanssa, että kiva ylimääräinen juttu muuttuu aika äkkiä siihen tarpeelliseen, mutta laskuista poisjääneeseen laskuun, kuten pinnasänkyyn ja lastenrattaisiin.
Mietin taloudenpitoa myös siinä suhteessa, että tämän vuoden ajan meistä toinen on vielä opiskelija (mies) ja saa vain pikkuruista harjoittelijan palkkaa ja minä siis vanhempainvapailla. Ei me mitenkään taloudellisessa ahdingossa olla, mutta mietin miten kovaa iskee kun heinäkuussa työnantajan maksamat äitiyslomarahat (=meillä täysi palkka) loppuvat ja jään niille oikeille äitiys/vanhempainrahoille. En ole vielä täyttänyt sitä Kelan veroprosentin muutoslappua enkä laskenut, mitä tuo muuten tarkoittaa. Tässä kun on lapsen yliaika-ajallakin ollut muka niin kiire. Oikeasti aihe vaan ahdistaa, ihan todella. Tiedän, että tinkimään joudutaan ja helppoja kohteitakin on tarjolla, kuten jo itse itselleni lanseeraamassa Ekohaasteessa laitoin. Niillä ja turhan ostamisen lopettamisella päästään varmasti jo vanhempainloman osalta ihan hyvään, täyteen elämään, joten en minä siitä niin huoli.
Silti lapsi saa miettimään kaikenlaista. On valitettava tosiasia, että kun mies valmistuu (ja toivottavasti myös aika pian sen jälkeen työllistyy), hän on silti pienituloisessa ammatissa - vaikka selvästi kutsumusammatti onkin ja työn tuoman ilon hänelle mielelläni suon. Itse olen keskivertoa pykälää (ja vain pykälää!) paremmin palkatuissa hommissa, mutta mieli haluaisi vaihtaa alaa tai jättää koko ura, ainakin vähäksi aikaa. Tai hankkia lisää lapsia (voi olla että huomenna tähän samaan aikaan en ole yhtään samaa mieltä asiasta ;) Silti ikävä tosiasia on se, että minun lapsuuteni elintasosta joudutaan tinkimään ja mietin, jääkö lapseltani sitten kokematta jotain erityistä jos näin käy - osataanko me Jiin kanssa valita ne oikeat rahareiät, niin ettei lapsi koe jäävänsä paitsi itselleen tärkeistä asioista. Ja heti nostaa syyllisyys päätään ja mietin kaikkia niitä euroja, jotka elämässäni olen tuhlannut, ja joilla todellakin olisi jo aika paljon kaikkea kivaa lapsellekin tarjonnut.
On taas niskasta kiinnioton aika. Pomoni kertoi, että joku kaverinsa oli testannut jo vanhempainvapaalla ollessaan elää pari kuukautta hoitovapaan rahoilla. Nyt on pakko myöntää, että on pakko ottaa selvää paljonko hoitovapaan tulot ovat, en tiedä sitä suoraan. Mutta lapsen syntymän jälkeen selvitän ja koitan elo-syyskuun ajan elää sillä rahalla - ja tästä eteenpäin muutenkin harkitummin kuluttaen. Se missä olen viime aikoina onnistunut, on ollut nimenomaan tavarattomuuden fiilistely - viimeksi eilen istuin raivatussa olohuoneessa ja ihastelin, miten vähentyneet tavarat istuvat nyt paljon helpommin ja esteettisemmin kämppään.
Teksti eksyi aika kauas Hesarin jutun poluilta, mutta koska siinä oli mukana hyviä vinkkejä säästämiseen, päätin kirjata itselleni pienen listan säästökuurin tueksi:
- Mieti aina ennen kuin ostat. Onko tämä tarpeellinen/välttämätön ostos? Olisiko tällä samalla rahalla saanut jotain kivempaakin?
- Älä osta vertailematta - onko tuote se oikea ja saisiko sen jostain halvemmalla?
- Älä osta uutena jos lähes yhtä hyvän saa käytettynä. Tai tekisinkö joskus jotain itse? Ennen muinoin olin ihan näppärä käsistäni, akateemisten ponnistelujen jälkeen vain melkein kaikki käsillä tekeminen on jäänyt unholaan...
- Tee ruoka itse. En tiedä venynkö ihan kaikkien sämpylöiden vääntöön, mutta perusruokaa ei kannata ostaa ravintolasta tai eineksinä.
- Suosi ilmaisia huveja ja harrastuksia. Tässä on kehittämistä, vaikkei nyt ihan tuhlaavimmasta päästä ollakaan. Netflix, Spotify, leffassakäynti, mökkimatkat - melkein kaikki suosikkitekemiset sisältävät jonkin kulun tällä hetkellä. Koiranulkoilutus onneksi on ilmaista - mutta treeneihin tarvitsee käytännössä auton.
- Yhden luksuksen periaate. Kuukaudessa saa valita yhden luksuksen, niin jaksaa säästää paremmin. Täytyy miettiä, mikä minun luksukseni sitten olisi ja mitä jäisi pois.
- Pura shoppailuvietti keräilyyn - marjat, sienet, kirpparit, mitä muuta? Ruokaostoksiin samalla, että ostaa halvimmassa koossa ja kausikasviksia. Tällä osastolla on opeteltavaa, mutta senhän taisinkin jo tunnustaa Ekohaaste-jutussa...
- Tee vaatelista. Tavaroiden vähentämisen yhteydessä myös aika paljon vaatteita on lentänyt mäkeen ja osaan olen varmaan vielä ennen jouluakin auttamatta liian tukevassa kunnossa, mutta inventaari voisi silti olla aika paljastava. Ja tulevaa shoppailua estävä...
- Älä välitä siitä, mitä muilla on tai ei ole. Mieti oman perheen tarpeet ja tee hankinnat sen pohjalta. Mahdummeko me tähän kaksioon vielä ensi vuonna - aika näyttää kyllä. Toki lisätila olisi kivaa, mutta jaksanko siivota sitäkään? Ja lisäsäilytystilassa on aina se vaara, että sitä alkaa taas kerryttämään jotain turhaa nurkkiin.
- Tee (rahan)kulututuksesta tietoinen asia. Inventoi, heitä välillä pois/kiertoon, mieti ja laske. Älä antaudu sille, että helpommalla pääsis kun tekis vaan niin kuin kaikki muut (ja kuluttais kuluttamasta päästyään...)
Alun kuva täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti