Koiraparka. Viimeisen viikon aikana Pikku-Ukko on kasvattanut aivan valtaisan kiinnostuksen sitä kohtaan. Kuten monilla muillakin ihmislapsilla (tai no, aikuisillakin), pätkällä ei ole minkään valtakunnan käryä siitä, miten koiraa tulisi kohdella tai edes lähestyä. Koira yrittää välittää hiljaisia singnaaleja sen kun kerkiää, kääntää päätä tai lapaa pois, nuoleskelee huuliaan, siristää silmiään, laittaa korvat luimuun, ylipäätään viestittää koko kropallaan, että jos nyt kiltti pysyisit vähän kauempana, jooko?
Vaan mitä tekee poika? Sinkoaa aina tilaisuuden tullen kädet ojossa ja täyttä päätä kiljuen kohti koiraa ja yrittää jotain sellaista vapaapainiliikkeeltä näyttävää päällekaatumista. Sanon uudestaan: koiraparka. Tosi hyvin se on toistaiseksi ottanut kaiken, tosin näyttää vähän onnettomalta ja vilkuilee alta kulmain, että voiskohan tuon palauttaa johonkin. Mutta kun koiran yrittää sulkea esimerkiksi koiraportin taakse "turvaan", niin se jää koko ajaksi siihen portille tuijottamaan, että milloinka täältä pääsisi takaisin porukoihin. Ja Pikku-Ukko yrittää taputtaa sitä kuonolle sieltä portinkaiteiden väli. Huokaus.
Koira on urpo, koska se ei vieläkään älyä liikahtaa tieltä pois kuin pari askelta kerrallaan ja Pikku-Ukko on jo niin nopea, että pari askelta menee innostuksessa ihan heti. Eli heti kun koira pysähtyy, poika on sen kimpussa uudelleen. Jos sen spesifisti käskee lähtemään mäkeen, se menee kyllä toiseen huoneeseen, mutta tulee välittömästi takaisin tarkistamaan, että menihän nyt putkeen. Sama, kun yritän kehua vuolaasti joka kerrasta, kun se ei reagoi kuin väistämällä poikaan - se tulee takaisin lähelle. Toinen huokaus. Poika taas on urpo siinä suhteessa, että yritä nyt tuota kieltää. Tai siis kielletty on, noin satamiljoonaa kertaa eri asteisilla vihaisuuden sävyillä, eri oktaaveista ja naamaa rypistellen, mutta ei mene jakeluun. Kolmas huokaus.
Ei ole mitenkään helppo tilanne koiralle tämä ja annan kyllä ihan hurjasti pisteitä sille, että se on näin hyvin pärjännyt, etukäteen ajattelin että meillä olisi vielä vaikeampaa. Sillä ei onneksi ole (vielä) tuntunut olevan itsensä puolustusviettiä, mutta jossainhan ne koirankin rajat menevät. Tunnen hurjan vastuun niskassani siitä, ettei mitään pahempia tilanteita pääse syntymään.
Jep, minä kanssa odotan innolla ja/tai kauhulla sitä kun vauva lähtee liikkeelle. Tuo meidän isomörkö-beussi on tosi tosi kiintynyt vauvaan jo nyt, ja hengailee mielellään ihan siinä liki. Rhode on toista maata, se on muutenkin aika huumorintajuton tyyppi eikä mikään siliteltävä koira (paitsi minun ja joskus kelpaa isäntäkin, vieraista ja niiden lähestymisyrityksistä se ei perusta vaan lähtee pois), luulen ettei sen hermo kestä yhtään lääppivää vauvaa. Nyt se suhtautuu vauvaan viileän etäisesti, ei inhoakaan mutta ei sitä juuri voisi vauvan touhut kiinnostaa. Beussi sen sijaan menee vieraan ihmisen ja vaunujenkin väliin jos joku koittaa vaunuihin kurkkia, ja on itkuhälytintä nopeampi ilmoittamaan minulle, koska vaunuissa inistään. Saas nähdä, muuttuuko sen rakkaus vauvaan kun vauva alkaa liikkua ja omatoimisesti tulla lähemmäs.
VastaaPoistaMeillä on onneksi tilaa, täytyy vain ostaa lisää portteja ja rajata koiria pois vauvan tieltä. Se vaan on kurjaa, kun koirat ovat tottuneet olemaan joka paikassa: ne ovat meillä sohvilla ja yleensä aina siinä huoneessa missä me ihmisetkin. Pelkään että pois rajaaminen saa etenkin tuon minun ihokkaani, rhoden, loukkaantumaan ja luulemaan, että "hylkään" sen, mikä taas on omiaan lisäämään mustasukkaisuutta.
Vaikeaahan on kun ihan oikeasti ei voi etukäteen tietää kuinka lapsi reagoi ja kuinka koira reagoi. Me tehtiin jo etukäteen tosi paljon työtä, koska koiran epävarmuuden vuoksi en ole valmis ottamaan yhtään riskejä (eikä kai niitä muutenkaan oman lapsen kanssa kannata ottaa). Opetettiin koiralle tosi selvät käskyt 'pois' ja 'odota' ja ihan raskauden alussa käskettiin kokonaan pois sängystä ja tehtiin kaikin tavoin selväksi, että se on 'vain koira'. Paremmin on mennyt kuin odotin ja käskyt toimii. Nyt kun koira toimii niin kivasti haluaisin vain pystyä olemaan sitä kohtaan reilu ja estämään yhden kamikazekaverin niskaanjuoksut, että sekin saisi olla rauhassa ja meillä kaikilla olisi kivaa. Toivotaan, että onnistuu jatkossa.
PoistaJa siis hurjasti tsemppiä teille! Kun tuntee koiransa ja tarkkailee kunnolla ja rehellisesti niitä tilanteita väittäisin, että tietää kyllä miten toimia. Meidän on esimerkiksi tuota omaa siis pakko pitää kauempana, kun heti kun sen sallii tulla lähelle se alkaa mielistellä ensin ja sitten hetken päästä tunkee itsensä lapsen ja isäntäväen väliin, mistä se on taas pakko komentaa ikävästi pois. Eli jotta kaikilla on niin hyvä mieli kun voi olla, koira pysyy kauempana, jos lapsi on maisemissa. Mutta teidän koirilla voi olla ihan eri jutut. Tsemppiä!
Poista