Vauvan kanssa oli huomattavasti helpompaa osallistua juhliin

Viime kesän häissä: vauva nukkui kiltisti seremoniat ja jos se vähän sattuikin havahtumaan, sen ääni oli sellaista pientä määh määh -protestointia, ettei se häirinnyt ketään. Silloin kun vauva oli hereillä, se ei tarvinut juurikaan viihdykettä sillä jo vieraiden tuijottelu oli sen elinpiirissä niin kerrassaan uusi juttu, että siitä riitti ja riitti riemua...  Lapsi pysyi siinä mihin sen jätti (vaunukoppa), eikä ihan joka hetki tarvinut tosiaan vilkuilla sinnepäin. Safkat kulki koko ajan näppärästi äidillä mukana, tosin mekko piti valita siten, että imettämään pääsi suht iisisti. Ja ne ihanat hormonit piti huolta siitä, että oli asiaankuuluvasti liikuttunut oikeissa kohdissa eikä väsy juuri haitannut menoa. Oli sellainen ihanan leppoisa meininki ja muistan miettineeni, että mitä ihmettä ne toiset puhuu, kun sanovat ettei mielellään ota lapsia mukaan juhlimaan.

Viikonlopun häissä: Tyyppi halusi juosta kirkossa, koskea jokaiseen penkkiin, repiä virsikirjat ulos telineistä ja ennen kaikkea testata paikan akustiikkaa useasta eri kulmasta. Eikä todellakaan nukkunut. Siis yhtään. Protestiääni kantautui yli juhlapuheiden ja yleisen puheensorinan, onneksi ääntelevän Muumi-kirjan vonkunat eivät. Mukana oli jos jonkinlaista viihdykettä, joihin jaksetiin keskittyä ehkä neljä sekuntia kerrallaan. Paitsi onneksi hääparin tarjoamaa saippuakuplaputkiloa jaksettiin yrittää kiertää auki ja kiinni pitkään ja hartaasti. Kunnes se meni rikki. Vieruspöydän setä tarjosi omaansa, ei kelvannut. Ruoat piti roudata mukana kylmäkalleen kytkettynä, tavaraa oli muutenkin noin kolminkertainen määrä edelliskesän juhliin verrattuna (vika saattoi olla väsyneissä ja kiireisissä pakkaajissakin). Mitään ei oikein ehtinyt pöytäseurueen keskustelusta kuunnella, kun aina kun huomio kohdistui johonkin muuhun, ehti Pikku-Ukko aloittaa jonkun uuden "ihanan" aktiviteetin, kuten servetin syömisen, lelujen paiskomisen, ohikulkijoiden läpsimisen tai uusien (kimeiden) äänien testaamisen. Ja kuten kunnon kesähäihin kuuluu, poika kähmi mua rinnoista koko loppuillan, vaikkei päivämaitoja ole enää vähään aikaan kuulunutkaan. Mutta kyllä se aina hyvän vireen iskiessä pyöri ympäri salia myös hurmaamassa muita vieraita.

Ja selvittiinhän me, kaikesta huolimatta.