Viikon hoitorumba ja koville ottaa edelleen, koko perheellä. Pikku-Ukko tsemppaa edelleen hoidossa, mutta kotona varmistelua ja ärtyisyyttä on nähtävissä senkin edestä, eikä meininki loppunut viikonloppuna vaikka vaihdettiin maisemaakin mökille siinä välissä. Yhtäkkiä on erilaisia aggressioita, puremista ja läpsimistä, enemmän ja niihin varmaan pitäisi osata puuttua paremmin. Samoin väsyneenä ei jaksa niin rakentavasti suhtautua ihan jokaiseen "tahdontahdontahdon" raivariin. Ja yötkin on nukuttu nyt huonommin, kaiken muun kivan kukkuraksi.
Minullakin ottaa koville edelleen, päivisin on ikävä, enkä silti tunnu vapaa-ajallani saavan kauheasti aikaiseksi. Tuntuu siis turhalta ja surkealta yhtä aikaa. Olen öistä niin väsynyt, että edelleen mietin, miten ihmeessä pärjään näillä aivoilla täysjärkisestä viikon päästä töissä taas ja pinna tosiaan on kireällä vähän joka suuntaan. Sen verran olen älynnyt, että kun pojan kanssa on vaikeaa, keskityn vain poikaan. Tällä hetkellä oma aivo ei vaan veny multitaskaukseen (jos se nyt oikeasti koskaan on venynytkään...).
Mutta viikonloppuna oli monta ihanaakin hetkeä. Voitiin loputtomiin kylpeä puiden alla paljussa, läträtä ja roiskia sydämen kyllyydestä. Tutustuttiin kasveihin ja opittiin laittamaan kummisedän läppäri seinään (tämän Pikku-Ukko keksi ihan itse, en ehkä vielä olisi halunnut tuota oppivan...). Ja minä pääsin käymään asuntomessuilla oikein pitkän kaavan kautta, sekin oli kivaa - vaikkakin melko kuumaa hommaa.
Kohta lähdetään taas pojan kanssa hoitoon ja eiköhän tämä viikko mene ihan omalla painollaan siitä. Viimeinen lomaviikko on tietysti pakattu täyteen kaikkea tekemistä, kirppispöytä pitäisi saada pystyyn ja kierrätyskeskuksessa käydä, koiratreenejä olen sopinut taas ja pääsen ensimmäistä kertaa maksamaan lapsenhoitajalle palkkaa. Toivottavasti siinä on riittävästi, etten ihan koko aikaa märehdi ja sure vain tämän yhden aikakauden loppumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti