Eilinen oli yksi niitä harvoja, kirkkaita, ihania päiviä, jolloin kaikki on just perfect eikä paremmin voisi toivoa. Otsikko tuli siitä, kun jäin miettimään, että jos mansikkapaikkaa voi käyttää terminä kuvaamaan jotain ihanaa suosikkipaikkaansa, niin onko olemassa myös mansikkapäivä? Tämä olisi ollut sellainen.
Ei ollut kiire, aurinko paistoi, mutta tuuli sen verran, ettei ollut liian kuuma. Oma fiilis oli jotenkin keveä koko päivän ja jaksoin mielestäni tosi hyvin pojan kanssa koko päivän. Aamulla poika ähersi taas sukkia omiin jalkoihinsa ja oikean jalan kohdalla melkein onnistui. Lounaan jälkeen Pikku-Ukko katosi pöydän alle ja oli siellä vartin ihan itsekseen kengän kanssa. Jäin oikein seuraamaan ja eikö tuo ährännyt koko ajan sitä kenkääkin jalkaan. Sen verran hankalat vetoketjukengät, että vähän piti auttaa. Mutta hattu sentään meni ihan itse päähän ja mitä silkkaa riemua voi äiti tuntea siitä, kun lapsi päättäväisesti yrittää pukea ja onnistuu sitten!
Mökin tienvierustan metsämansikat ovat myös kypsyneet. Kun oltiin jo päivä ahkeroitu, kävelty, heitetty koiralle palloa, tönitty kärryjä ja ihasteltu maailmaa vähän joka kulmasta, istuttiin mättäälle ja syötiin yhdessä mansikoita. Ei tarvinut kovin montaa marjaa syöttää, niin Pikku-Ukko oppi ihan itse etsimään ja poimimaan punaisia herkkuja sieltä lehtien joukosta. Katsoin onnellisena mansikoita mussuttavaa lasta ja mietin, miten hurjan ihanaa meillä nykyisin on. Mikä etuoikeus saada seurata, kun toinen tutustuu nyt kaksin käsin maailmaan. Ihan paras päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti