Äh, supistaa!

Jäi sitten viime yönä nukkumati, koska ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan (melkein puolitoista vuotta?) supisteli alavatsaa niin hemmetisti - siis niinkuin menkkakipuna, niitä toisenlaisia  supistuksiahan kyllä koettiin se 7 kuukautta takaperin ihan kivasti. Mutta nyt pääsi oikein fiilistelemään sitä samaa tuntemusta minikoossa (muttei minikipeänä, valitettavasti...). Yritin ottaa synnytysvalmennuksen kannalta ja tutustua kroppaani ja siihen miten se kohtu siellä liikkuu, välillä onnistui, välillä ei - unta en kuitenkaan saanut.

Ja kuitenkin päällimmäisenä on harmitus. Olen melkein varma, että viime lauantaina oli myöskin eka ovulaatio. Ja viime torstaina alkoi ihmeellinen ällötys ja nippailu alavatsalla. Ehdin jo fiilistellä - ihan vähän onneksi vaan - että jotain olisi kuitenkin tuolla alkanut, vaikka kun kunnon menkkoja ei vielä minipillereiden lopetuksen jälkeen ole tullut, niin tosi epätodennäköistähän se oli. Tai ehkä alkoikin, muttei sitten kiinnittynyt, mistä näistä tietää. Tai sitten kuvittelin koko jutun. Joka tapauksessa ehdin kuitenkin jo Pikku-Ukon unta odottaessa kuvitella, miltä tuntuisi jos olisi kaksi lasta. Ja ottaa selvää, että jos joku olisi saanut tuolloin alkunsa, niin laskettu aika olisi jossain siinä syyskuun 28. päivän tietämillä.

Eniten ottaa aivoon, että vaikka supistaa tosi kipeästi, niin kroppa toimii tässäkin kuten ennenkin - vuotoa joutuu odottelemaan vielä ainakin päivän. Alkais nyt edes ne menkat, niin helpottaisi. Ja ainakin jos ne nyt ovat menkat, niin pääsisi sitten oikeasti yrittämään sitä kakkosta. Mieli säikyttelee sillä, että niiden pillereiden lopettelu sekoitti koko systeemin, nämä ovat vain jotain ihan mitä sattuu supisteluja ja varsinaisia menkkoja päästään odottamaan vasta imetyksen päätyttyä. Eipä tässäkään auta kuin odottaa, vaan kun ei ole meikäläiselle ihan kauhanmitalla sitä kärsivällisyyttä annettu... Grr.  Menen syömään jäätelöä. Jotenkin pitäisi taas tämäkin päivä jaksaa kolmen tunnin unilla, kramppien kanssa tai ilman.