Pakaasit on pakattu ja passit valmiina. Ei me nyt Tukholmaa kauemmas mennä, ja tutussa porukassa vaan, mutta kiva on silti lähteä. Jännittää vaan, kun flunssan seurauksena pojalta on kadonnut se viimeinenkin rytmi ja eilen kavereilla ollessa poika vaan kitisi ensin nälkää ja sitten väsyä haluamatta kuitenkaan a) syödä tai b) nukkua. Jännään etukäteen, että mitenhän meillä sujuu sitten siellä hytissä tai kaupunkikierroksella, jos tuo saa samanlaisia kohtauksia kuin eilen, joihin oikein mikään ei auta. Toivotaan, että matkalle kuitenkin lähtee meidän hyväntuulinen Dr Jekyll eikä se karmaiseva peto, jonka kanssa äiti ja isä vaan haluaisi itkeä ja sulkeutua hyttiinsä.
Pojan kamat oli helppo pakata rutiinilla mukaan. Bodyt, potkarit, housut, takki ja pipo, lämpökerrasto, hanskat ja sukat, kantoreppu, unipussi, vaipat ja wipesit, Cuplaton ja Panadol, D-vitamiinit - niin helppoa muistaa nykyään, vaikka ei todellakaan ollut, kun ensimmäistä mökkikeikkaa lähti yrittämään. Silloin oli yhtä itkua ja hammastenkiristystä ja suurta paniikkia muistaa ja kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Nyt suurempaa vaikeutta tuotti äidin matkatavarat, kun tarkoitus oli käydä vuorotellen pareittain syömässä hienosti samalla kun toiset vahtivat lasta. Yllättäen mitään nättiä ja ihanaa ei osannutkaan valita kaapeista (ja harva juttu mahtuu edelleenkään, kun raskauskiloprojekti ei oo ihan silleen edennyt kuin toivoisi...) kun pitäisi lähteä romanttisesti syömään ihan kahdestaan. Tekisi mieli ottaa koko vaatekaappi mukaan, vaikkei siitäkään varmaan mitään iloa oikeasti ole.
Pakkaamista helpottaa aina kunnon deadline. Nyt kun ihan kohta alkaa koiran anoppilaanjättö ja viimeisten asioidenhoitorumba ennen kuin lähdetään ajelemaan kohti satamaa, on vain pakko valita jotain ja toivoa parasta. Ja sitä, että Pikku-Ukko on matkavalmisteluille suopeana.
Jännittää :)
p.s. Onko ihan kamalan neuroottista ottaa laivalle omat vauvan pelastusliivit. Ne ei nimittäin ollut kaikkein helpoimmat pukea, joten hätätilanteessa käyttäisin mieluusti senkin ajan joka menee niiden etsimiseen niiden päällepukemiseen. Ja miksi mä taas käytän energiaa kaikkein pahimpien skenaarioiden miettimiseen, miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti