keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Eka muskari

No oli eilisessä sentään jotain hyvääkin, nimittäin Pikku-Ukon ihkaensimmäinen muskari! Vaikka yleensä jännitän vähän kaikkiin tuollaisia, niin tätä en edes osannut jännittää - sen verran kivasti poika reagoi lauluun ja leikkeihin, että olin aika varma siitä, ettei nyt ihan mikään kamala katastrofi ainakaan siitä tulisi. Vaikka Pikku-Ukko huusikin esimerkiksi läpi koko kasteensa, sanoi pappikin, että sehän rauhoittui aina kivasti kun toimituksessa tuli laulua.

Ja hyvin meni tämäkin, poika ei riehunut yhtään koko aikana ja hermostuikin vain yhden kerran, kun pienet laitettiin lepäämään makuulleen. Meidän poikahan se ei edelleenkään tee mitään vaakatasossa, joten pientä käninää oli jo ilmoilla ennen kuin äiti älysi reagoida. Vetäjä oli kiva ja laulut olivat kivoja ja osin tuttuja, joten ekasta kerrasta pääsi jo hyvin kärryille. Vaan olihan kerrassaan kuluttavat 45 minuuttia, herranjestas että meinasi oma aivo olla ihan solmussa kun aika oli vihdoin ohi. Koko ajan oli joku uusi biisi ja piti heiluttaa poikaa milloin mitenkin ja varoa päätä ja töötätä nenää ja mitä kaikkea. Imetysaivoiselle äidille huomattavan haasteellista ;)

Ensi kerralla täytyy koittaa saada päivän ajoitus vähän paremmin kohdilleen, koska poika heräsi ihan kesken unien musiikkihetkeensä ja oli aivan naatti itsekin kun se loppui, ei yhtään tavallinen lörpöttelevä itsensä. Jouduin jopa jossain vaiheessa kääntämään lapsen ympäri itseeni päin, kun tuntui että kuormitusta oli jo laulussa liikaa. Tyyppi simahtikin heti kun päästiin kärryttelemään kotimatkalle, vaikka noin niin kuin yleensä se inhoaakin niitä rattaita.

Hauskinta minusta muskarissa oli kuitenkin toisten lasten näkeminen. Meitä oli ryhmässä viitisentoista, nuorimmat kuusiviikkoisia ja vanhimmat jo lähemmäs vuoden - siinä näki jo montaa eri kehitysvaihetta. Ja kun muutamien äitien kanssa jutteli, huomasi miten yksilöllistä noiden pienten kehitys on. Osa niistä ihan pienimmistäkin oli nohevasti mahallaan ja kannatteli päätä ja yläkroppaa selvästi paremmin kuin Pikku-Ukko. Ja sitten siellä oli niitä yli puolivuotiaita, joiden äidit päivittelivät kun lapsi ei vaan millään halua olla vaakatasossa ja alkaa konttaamaan, mutta sen sijaan muksut pomppivat kahdella jalalla erittäin energisesti äitiensä sylissä ja pyrkivät jo seisomaan. Tuli itselle tosi paljon parempi olo siinä, että ihan sama vaikkei poika nyt sitä kääntymistä vielä teekään, se lörpöttää paljon ja tykkää seistä tuettuna ja siinä on ihan kylliksi kaikkea meille tähän hetkeen.

Yksi hämmentävä yksityiskohta meidän ryhmästä tuli vielä: yli puolet ryhmäläisten lapsista oli saanut A-kirjaimella alkavan nimen. Mikähän ihme A-buumi nyt on käynnissä, kun lähipiirissäkin on tosi monta Annia, Ainoa, Antonia, Aaroa, Aaronia jne. Hämmentävää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti