Miten sopia lastenhoidon pelisäännöt? (=asiaa alkoholista)

Tätä ollaan meillä viime aikoina mietitty, nimittäin liittyen eri perheiden ja henkilöiden alkoholinkäyttöön. Ja lapsiin. Ei ole helppoa ei. Ja minä kun vielä inhoan konflikteja ja ns toisten asioihin puuttumista. Mutta siinä vaiheessa kun niistä mun lapseni kautta tulee mun asioita, niin ei auta, on pakko puuttua ainakin sen verran että sopii tiettyjä pelisääntöjä. Se rajanveto on vaan tuskallista ja puuttumistapa mietityttää, kun pitäisi osata sanoa riittävän napakasti, että toinen tajuaa että tämä ei käy - ja kuitenkin ymmärtää, että tämä pieni ihminen on uusi asia monen elämässä ja sen seuraukset vaativat vähän opettelua ja kaikkea ei ihan heti tule ajatelleeksi.

Meillä on lähipiirissä ja Pikku-Ukon elämässä monta aikuista, jotka käyttävät ns kohtuudella, mutta sitten on pari tapausta, joilla saattaa mennä kerralla vähän yli tai joilla alkoholi kuuluu monesti ihan päivittäiskäyttöön, vaikkei hirveästi otettaisikaan. Mutta lipitetään menemään. Itse olen opiskeluaikojen jälkeen jättänyt oman alkoholinkäytön muutamaan viinilasilliseen ja saunasiideriin ja monesti saattoi mennä kuukausiakin, etten huomannut mitään juodakaan. Raskauden myötä se väheni tietysti entisestään ja imetyksen, vaikken ihan absolutisti ole nytkään ollut. Silti mun on hankala nähdä, mihin sitä alkoholia ylipäätään niin usein tarvitaan, saati sitten lasten seurassa. Jiillä on vähän isompi kulutus, mikä ärsyttää, aina sitä kaljaa latkimassa vaikka oikeasti viikkotasolla ei puhuta isoista määristä. Säännöllisestä tavasta kuitenkin on kyse ja sekös ärsyttää, varsinkin kun epäonnekseen Jiillä alkaa puhe sammaltaa jo ihan muutamasta vaikka muuten vaikutusta ei näy. En tiedä miksi kestäisin helpommin jopa sen, että välillä käytäisiin poikain kanssa kunnolla kännäämässä, kuin se että aina on jääkaapissa yksi tai kaksi Elowehnää odottamassa juojaansa. Ehkä pitäisi ottaa perhepeti käyttöön ja ajaa mies joka kerta juotuaan sohvalle nukkumaan, mutta kun näen tällä systeemillä melko nopeita, hyvinkin negatiivisia seurauksia parisuhteen tilaan...

No, näistä lähtökohdista meillä siis yhteinen keskustelu alkoi tässä taannoin, kun sattui niin että olimme olleet porukalla reissussa ja yksi lähipiirimme jäsen jäi odottelemaan muuta lössiä. En tiedä oikein mitä päivän aikana oli käynyt, mutta kun palaamme takaisin, kyseinen henkilö odottaa meitä selvästi päihtyneenä ja rientää heti ottamaan Pikku-Ukkoa syliin. Jii ei myöskään selvästi ole kartalla, koska katoaa välittömästi saunaan ja minä jään miettimään, mitä hitsiä nyt sitten teen kun en täyttä rähinääkään viitsi laittaa päälle, tilanne on rauhallinen, pojalla ei sinällään ole hätää ja minä vahdin tilannetta kuin haukka, ettei käykään. Tuntuu silti kamalan ristiriitaiselta, kun läheinen aikuinen ihminen ei tajua menneensä rajan yli kahdesti, juomisen suhteen ja nyt sekoittaessaan lastenhoitoa tilanteeseen. Rehellisesti jään itse ihan jumiin koko tilanteeseen. Ei tässä periaatteessa ole akuuttia hätää, mutten halua tämän kyllä koskaan toistuvankaan. Mitä tehdä?

Puhumme illalla tilanteen auki Jiin kanssa. Onneksi nyt päästään paremmin samalle sivulle. Kyllä, hänkin huomasi toisen humalatilan. Ei, hän ei tullut ajatelleeksi, että siinä olisi vielä mitään vaaraa, mutta nyt mietittyään tajuaa riskit. Hyvä, se en siis ole vain minä, joka kokee tilanteen vääränä. Puhutaan siitä, mikä meidän mielestä on ookoo meidän lapsen suhteen. Jii yllättää olemalla itseasiassa tiukempi kuin minä - ja mies selvästi prosessoi samalla myös omaakin alkoholinkäyttöään. Jotain hyvääkin tästä siis. Perheneuvoston kokouksen jälkeen päädymme siihen, että seuraavat pelisäännöt koskevat alkoholin suhteen kaikkia meidän lapseen liittyviä tilanteita:

1. Jos aikuinen on vastuussa Pikku-Ukon hoidosta, hänen pitää olla vähintään ajokunnossa. Nollalinja olisi toki suotavaa, mutta kun Jiikin kerran sen oluen silloin tällöin ottaa, niin olisi vähän tekopyhää vaatia sitä muilta. Mutta kohtuullista on, että pitää olla vähintään samassa kunnossa kuin operoidessaan ajoneuvoa liikenteessä. 
2. Jos ollaan seuroissa, jossa käytetään alkoholia, pitää seurueen osata käyttää alkoholia vain sen verran, että kenenkään käytös ei muutu. Ihan sama onko muutoksen suunta kohti iloista trubaduuria, masentunutta vai rettelöitsijää, emme halua altistaa lasta sille, että aikuisten käytös muuttuu oudoksi tai huonosti ennakoitavaksi. Jos tilanne on sellainen, että esim. vieraat on kutsuttu meille, tarjoilu lakkaa siihen tai sitten pyydetään jatkamaan iltaa muualla, jos taas itse olemme muualla, pakkaamme siinä kohti kimpsut ja suuntaamme kotiin.

Keskustelu oli tosiaan helpompi mun ja Jiin välillä kuin mitä olin odottanut, mutta kävi ilmi että Jiillä oli omassa lapsuudessaan jotain epämääräisen turvattomuuden kokemuksia alkoholia käyttäneiden aikuisten taholta, joten ymmärsi myös kakkospointin tarkoituksen hyvin. Ja kuten sanottu, alkoi myös  aidosti pohtia omia tapojaan ja sitä, minkälaista esimerkkiä haluaa siirtää omalle pojalleen. Muistan itsekin, miten oudolta tuntui kun pienenä oltiin veneilemässä ja muuten niin jäyhät sukulaiset illalla ottivat kuppia, lauloivat ja kertoivat pieniä, tarkkasilmäisiä mutta ilkeitä juttuja toisista sukulaisista. Lapselle sellainen jää mieleen, vaikka onneksi paljon niitä hyviäkin esimerkkejä alkoholinkäytöstä oli. Absolutismiin en itsekään usko, niin kontrolloiva ei kukaan pysty olemaan enkä näe oikein syytäkään, kun varmasti jossain kohti nuoruutta tulee se hetki, kun haluaa kokeilla. Tähtäämme siis siihen, että lapsi ymmärtää mitä alkoholi on ja miten se ihmisiin vaikuttaa. Hiljaa mielessäni päätin samalla myös, etten ala näiden lähipiirin ihmisten puolesta valehtelemaankaan, jos ylilyöntejä tulee. Silloin sanon reilusti, että X on nyt ottanut liikaa viinaa ja siksi on noin outo tai siksi sillä on paha olo. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse. 

Käytiin läpi tapahtumat aloittaneen henkilön kanssa ja sanottiin suoraan, että jatkossa pojan kanssa ollaan sitten näin. Pointsit Jiille, joka aloitti keskustelun, kun minä en osannut. Hyvä keskustelu siitä kuitenkin seurasi ja olen valmis luottamaan annettuun lupaukseen tämän jälkeen, mutta vain kerran. Sen jälkeen ei poika pääse enää hoitoon ja muutenkin seuraan tapahtumia tiukemmin ja olen valmis häipymään vaikka keskellä yötä, jos homma ei pysy räpylässä. Toivon kuitenkin, että tämä oli vain tällaista alkukankeutta uuden perheenlisän tultua ja uudenlaisen arjen opettelu jatkuu sujuvammissa merkeissä tästä eteenpäin. 

Mutta ei käy kieltäminen, että melkein toivoin taas, että olisin viisi ja ei tarvitsisi puuttua tällaisiin ja voisi vain antaa kaikkien kukkien kukkia tavallaan. Joinain hetkinä vanhemmuus sucks.