Ei ollenkaan niin paha rokotekeikka

Eilen taas rokoteltiin ja kyllä edelliseen keikkaan nähden oli niin iisiä, että. Vaikeinta tais olla ehtiä aamutapaamiseen rokotetutkimuskeskukseen, kun kerrankin nukuttiin pitkään. Milloinkohan mä opin, että tunti ei riitä meille heräämisestä lähtöön vaan kiva aamu tulee jos aikaa on puolitoista tuntia. Silloin mm. äidillä on toivoa saada oma aamupala tehtyä ja syötyä, toisin kuin nyt..

Nyt selvisin paikalle kymmentä vaille ja onneksi kiltti hoitaja jeesasi sen puudutuslaastarin kanssa, koska sen laittamatta jättämisestä olisin kyllä soimannut itseäni. Viimeksi meille sanottiin (tai ainakin niin me Jiin kanssa ymmärrettiin), että sen laastarin optimipitoaika on 20 minuuttia ja 30 minuutissa sen teho alkaa heiketä. No, tämä hoitaja sanoi kun manasin sitä ettei siksi uskaltanut laittaa sitä jo kotona, että kyllä se tunninkin voi olla. Ota niistä nyt sitten selvää. Oli miten oli, Pikku-Ukko, joka oli nukahtanut autuaana autoon kuten toivoa sopi, sai vain nopeasti kuumemittarin takalistoonsa ja sen jälkeen oltiinkin jo verikokeen kimpussa ja johtuiko sitten puudutteesta vai unen jälkeisestä koomasta, mutta vannon ettei tuo edes huomannut koko verikoetta, kunhan kujerteli tyytyväisenä toiselle tutkimushoitajalle.

Sitten saatiin rotarokoite taas suuhun ja en kyllä tiedä miksi se oli pojan mielestä niin ällöttävää, mutta siinä meinasi hermo mennä ja Pikku-Ukko yritti sylkeä sitä pihalle sen kun kerkesi. Sillä seurauksella, että veti sitä jossain kohti keuhkoon ja sitten rohistiin ihan kunnolla. Kun siitä selvittiin, niin yksi pieni piikki vasempaan reiteen ei tuntunut enää missään ja sitten päästiinkin odotushuoneeseen syömään ja minä mietin, että ihan turhaan tätäkin taas jännitin.

Päivällä poika oli ihan pirteä, käytiin kaverilla taas kylässä ja kärryttelemässä ihanaan kahvilaan, jossa oli kivoja puisia leluja myynnissä (ja alennuksessa, jee!) - ostin samalla tuliaiset kummipojalle, jota käydään treffaamassa mökkimatkalla. Ja söin Banana Splitin, joten vähän repsahduksen puolelle taas menee tää viikko kyllä, sillä kaveri oli vielä leiponut sitä Banoffee-piirakkaakin, kun siitä tykkäsin. Melkoista mässäilyä.

Testattiin samalla Pikku-Ukkoa heidän leikkimatollaan maha-asennossa kun heidän viisikuukautinen konttaili siinä menemään ja ehkä esimerkin kannustamana poika vihdoin hokasi, mikä siinä mahallaan olossa aiemmin tökki. Jos pitää peffan lähempänä maata ja yrittääkin nostaa nenää sen sijaan, että yrittää nostaa koivet kohti taivasta, niin olo on mukavampi ja hengityskin kulkee. Ensimmäistä kertaa koko tuon historian aikana se ei alkanut huutaa siinä mahallaan, vaan tuijotteli ja koski palloa ja muita lähellä olevia leluja sen kun kerkesi. Ja sitä se ei vielä tehnyt eilen. Kehitys kai on välillä todella noin yhtäkkistä, mitä eilen ei osattu sitä tänään tehdään jo ihan sujuvasti, niin ettei vanhemmat vaan vahingossakaan pysyisi perässä.

Illalla menin käymään koiratreeneissä pitkästä aikaa ja poika jäi Jiin hoitoon. Ihana vapaus! Tulin reilun parin tunnin päästä kotiin ja mies ilmoittaa, että poika on känissyt koko ajan ja hän yritti tuloksetta niitä suppoja laittaa. Kysyin, oliko mitattu kuumetta, mutta sitä ei nyt sitten oltu voitu mitata, en taas ymmärrä vaan miksi. Miesten lastenhoito jää mulle monessakin ihan mysteeriksi, niin eri tavalla ne toimii. No, kuume saatiin mitattua ja 38,2 astetta näytti. Ja vaikka poika olikin jo rauhoittunut, niin päätettiin kuitenkin kokeilla yötä vasten suppoa vielä. Mies oli jotenkin paniikissa saanut ne supot lämmitettyä niin löllöiksi, että en yhtään ihmettele ettei sitä mössöä saanut tungettua paikoilleen. Pistettiin muutamaksi hetkeksi suppo pakastimeen, vain siksi aikaa siis, että rakenne muuttui käsiteltäväksi (sekös tuplakamalaa Pikku-Ukosta varmaan olisikin ollut jos vielä jääkylmää suppoa saisi ahteriin) ja vähän rasvaa ja homma hoitui kerrasta. Kyllä äiti osaa. Joo, osais varmasti isäkin kun se yrittäis, mutta tänään jäi vähän tsemppauksesta vajaaksi.

Sen verran outo oli poika, että otin suosiolla viereen yöksi nukkumaan. Yö menikin ihan rauhassa, itse asiassa paremmin kuin pitkään aikaan, varmaan se suppo auttoi vatsavaivoihinkin sopivasti. Nyt aamulla supon vaikutus on jo lakannut eikä kuumettakaan silti ollut, joten näemmä tästäkin rokotuskerrasta selvittiin aika pienellä. Seuraavalla kerralla onkin niitä piikkejä taas kolme, mutta onneksi siihen on vielä kuukausi - ehdin stressata sitä myöhemminkin.