Tavallaan äskeinen eduskunnassa käyty olisi hauskaa viihdettä, mutta kun ei ole, kun on kerrankin suoraan omaa tilannetta koskeva päätös nuijan alla. Nyt kun kerrankin alusta loppuun pystyi poikaa leikittäessä kuuntelemaan niin täytyy todeta, miten eri tasoisia argumentoijia eduskunnasta löytyy. Ja myös hämmentävää, miten erilaisilta kulmilta tilannetta voi katsoa.
En pääse vieläkään yli siitä, että ihan jo oman perheen tilanteen vuoksi hallituksen esitys on minusta huono tai ainakin väärin nimetty. Meidän perheessä tilanne on se, että kun Jii on uranvaihtaja ja haluaa satsata juuri nyt uuteen työhönsä, niin kotiin voi ja haluaa jäädä vain toinen vanhempi, minä. Eli meillä ei millään hallituksen painostuskonstilla ainakaan Pikku-Ukon lapsuusaikana isä ole jäämässä kotiin. Käytännössä siis Pikku-Ukon varhaishoidon kannalta kestoa rajoitetaan. En vieläkään tiedä, miten meillä sitten tullaan tekemään, eli milloin menen töihin. Tutkimustuloksia olen nähnyt vain siitä, että ennen toista ikävuotta ei päivähoidon tuomilla sosiaalisilla virikkeillä ole lapselle hyötyä vaan ennen tätä psykologien mielestä kotihoito on kehitykselle kuitenkin paremi. Sen jälkeen ilmeisesti jo on (tai näin muistelen, pitääkin paneutua tarkemmin aiheeseen). Harva vaan otti esille tämänkaltaisia lapsikeskeisiä argumentteja, puhuttiin kyllä paljon valtion kassasta ja kilpailukyvystä, päiväkotien (tai varhaiskasvatuslaitoksen), huolesta naisten epätasa-arvoisesta asemasta työmarkkinoilla ja perheiden valinnanmahdollisuudesta. Varsinkin huolehdittiin monilapsisen perheen äideistä, jotka ovat ketjuttaneet hoitovapaita ja pudonneet ns. kelkasta.
Hallitus sanoo, että kyseessä ei ole leikkaus koska vastaavasti päivähoidon kulujen lisääminen tuo 250-300 miljoonan kulut. Vaikka hallituspuoluetta olen äänestänyt, niin tässä kohti en ymmärrä miksi minunkin mielestä ihan selvästi ongelmallisia asioita, budjettivajetta, naisten epätasa-arvoa jne lähdetään tästä kulmasta ratkomaan. Työttömyyskorvauskin on suurempi kuin kotihoidon tuki, joten jos perheissä ei itse ole päätetty jäädä kotiin, niin ihmettelen kyllä kuka sinne on pakottanut? Tai ehkä olen vain sulkenut silmäni tältäkin. Itse olisin aloittanut muutoksen tasaamalla niitä perhevapaisiin liittyviä työantajakuluja tai ottamalla mallia Ruotsista, jossa nämä kulut on otettu pois työnantajille ja kumman tahansa vanhemman käytettävissä on x päivää käytettävissä lapsen kahdeksanteen ikävuoteen asti (olikohan se 480 päivää vai kuulinko väärin). Enemmän pitäisi perehtyä kaikkiin vaikutuksiin ja keskustella kuin mitä nyt ollaan tekemässä. Mutta tottahan on sekin, että jos valtion kassassa ei ole rahaa, niin jotain on pakko tehdä.
Joka tapauksessa mielestäni tämäkin, kuten muutkin keskustelut ovat perimmiltään kysymys siitä, mitä asiaa pitää kaikkein kiperimpänä ongelmana. Vasemmistolle se tuntui olevan naiset töissä, samoilla palkoilla ja eläkkeiden piirissä, oikeistolle vanhempien tasa-arvoinen oikeus osallistua perheen pyörittämiseen ja työn tarjonnan lisääntyminen. Oppositiossa osa puhui paremmin, osa populistisemmin, mutta hyviä kysymyksiä herätettiin siitä, kuka saa päättää perheisiin liittyvistä päätöksistä ja miten muutos koskee marginaaleja, kuten esimerkiksi yksinhuoltajia ja yrittäjiä. Tajusin, että tällä hetkellä minulle itselleni kysymys on ennen kaikkea siitä, mikä on Pikku-Ukolle meidän perheessä parasta. Ja siihen en kyllä osaa vielä vastata mitään. Alkaa tosiaan varmistua se ajatus, että ainakin yli yksivuotiaaksi se on kotona. Mutta entä sitten? Ja entä minä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti