Mökkiolosuhteissa vauvan kanssa

Jiin loman kunniaksi suuntasimme siis kohti hemmetinskutsia eli Jiin mökkiä. Paikka on ihana ja yhdessäolon aikana olen minäkin oppinut tätä mökkiä rakastamaan, vaikka näin raskaudesta edelleen toipuvalle (jupinaajupinaajupinaa) ja pikkuvauvan kanssa reissaavalle lokaatio ilman juoksevaa vettä kaukana kaikesta onkin vähän haasteellisempi. Siinä missä kotona tai meidän mökillä voi kakkaepisodien jälkeen vain laittaa pesukoneen hyrskimään, täällä kun vaatteet loppuvat, ne loppuvat (tai ne pitää nyrkkipyykillä yrittää jotenkin ensin pestä (vaikeaa) ja sitten kuivata (joskus jopa vaikeampaa). Sen vuoksi Jii lahjoitti Pikku-Ukolle ensimmäisen miehuuden symbolinsa (tai vähintään siltä se luovutushetki tuntui - isopoikien iippokassin (=israelin armeijan olkaimilla varustetun putkikassin, joka vetää kamaa kuin synti). Olen silti niin iloinen, että enää ei tarvitse leikkiä niiden rintakumien (saati sitten tuttipullojen!) kanssa, täällä siitäkin saisi kyllä hyvän ohjelmanumeron kun juoksisi kaivosta vettä ja keittelisi kaikkea hulluna. Rinta kulkee kivasti mukana ja käyttöliittymä näin mökkiympäristössä on melko helppo kaikille osapuolille.

Mökille tulokin on ihan oma lukunsa. Me ei olla kovin hyviä pakkaamaan ja kuten sanottu, kun mieltä varjostaa pelko siitä, että Pikku-Ukko sottaa vaatteensa alta aikayksikön joka tapauksessa, ollaan otettu sloganiksi enemmän on enemmän. Ja niinpä mökille suunnataan auto turvoksellaan kamaa. Niin turvoksellaan, että esimerkiksi rattaita ei saa mahtumaan mukaan - ja mitäpä meidän hienoilla City-rattailla kääntyvine etupyörineen savisella pellolla tekisikään. Nukuttaisi poikaa kuistilla päikkäreille, tietty, mutta päikkärit nukutaan nyt sisällä tai siinä rintarepussa, kun se nyt saatiin vihdoin meillekin toimimaan. Koira vapisee häkissään kun se näkee mikä määrä kamaa lastataan sen kanssa samaan takakonttiin ja tavaroiden purku on ihan oma lukunsa. Matkantekokin kun vie ajon osalta kolmisen tuntia, on hyvä ottaa pienen kanssa joku pitstoppi - joko kummitädillä tai meidän mökillä, random huoltsikoiden tiloja ei olla vielä kokeiltu kuin vaipanvaihdon osalta. 

Mökillä olo on ihan oma juttunsa myös. Kun lämmityksen tekee pari pientä sähköpatteria ja varaava takka ja ulkolämpötilat heittelevät näin syyskuun alussa helposti melkein parikymmentä astetta päivän ja yön välillä, on haasteena hallita olosuhteita niin että mökissä riittää ilma ja porukka ei joko jäädy tai läkähdy yön aikana. Viimeksi ei ihan onnistuttu, nyt menee jo paremmin vaikka se vaatiikin sen, että mökki on yöllä mieluummin vähän liian viileä kuin lämmin. No, nukkuu poikakin paremmin. Vaikka onkin nyt vähän rohissut, mutten ole ihan varma, johtuuko se enemmän niistä rokotuksista vai vilustumisesta. Yritän hokea itselleni, että läpi ihmiskunnan historian on jotenkin saatu pidettyä kaikenlaisissa oloissa vauvoja ihan terveeseen aikuisuuteen asti ja että pikkuviileä vain karaisee, mutta samalla joudun blokkaamaan mielestäni kaikki ne tarinat lapsikuolleisuusluvuista noilta ajoilta.. Ihan turhaan varmaan, koska en ole pitkään aikaan nähnyt poikaa ihan noin tyytyväisenä kuin nyt maiskutellessaan unissaan tuossa vieressäni. Ehkä kuitenkin lisään varmuuden vuoksi sille pipon päähän?

Ekologisuus on heitetty romukoppaan pesujen osalta ja aina kun mahdollista, käytetään erilaisia wipeseja, pojan ja meidän takalistoihin ja sitä seuraavaan käsien desinfiointiinkin. No yllätettiin kyllä itsemme (ja poika!) tänään käymällä sen kanssa ensimmäistä kertaa saunalla, tosin lämmitysvaiheessa jolloin lämpötila oli vielä vauvasopiva. Poika istui vähän hämmentyneenä pienessä vesipaljussa, Isi piteli pystyssä ja minä huljuttelin kiululla vettä pään ja muiden ruumiinosien päälle. Puhdasta tuli, vaikka poika tarrasikin apinaotteella paljun reunoihin koko toimituksen ajaksi. Luotto vanhempiin on noinkin pienellä jo kova ;) 

Mutta kaikesta huolimatta olen tosi onnellinen siitä, että täällä ollaan. Täällä ei tarvitse huolehtia liiaksi kotitöistä, täällä yöt ovat kirkkaita ja täynnä tähdenlentoja (eilen nähtiin kaksi ja Jii lähti oikein pimeälle pellolle metsästämään niitä lisää), täällä koira voi painella vapaana pitkin puskia koko päivän ja nukahtaa onnellisena kuono vasten Jiin jalkaa ja poika tuhisee tuossa vieressä tyytyväisenä siihen, että täällä on nähty ja kuultu kaikkea jännää: joutsenia, auringonpaistetta pellolla ja järvellä, metsäretki kantorepussa ja tosiaan se eka sauna. Kaupungillakin käytiin, löytyi vielä yhdet lasten pelastusliivitkin kaupoista vaikka sesonki alkaa olla ohi (yhtä hyvä tuuri ei nimittäin käynyt kaikesta kamamäärästä huolimatta kotiin unohtuneen lierihatun korvaajaa metsästettäessä, pipot olivat vallanneet jo näemmä kauppojen hyllyt). Tänään siis ehkä päästään vielä veneretkellekin, jos uskalletaan. 

Elämä on jotenkin simppelimpää täällä kaukana kaikesta. Pois lukien pojan tavaravuori, sitä kokee ettei täällä nyt niin paljoa muuten tarvi, verkkarit ja villapaita riittää - niin, ja hyvät kumisaappaat. Nojuu, ja sitten tämä ipad ja 3G-kortti... Mutta noin niinkuin muuten, simppeliä elämää. Täällä syödään, nukutaan ja viihdytetään poikaa, tehdään koiralle pellolle jälkeä ja nautitaan luonnosta. Aika jees. Odotan innolla, että Pikku-Ukko kasvaa - ensi vuonna päästään kunnolla luontoretkelle ja rakentamaan majaa kuusen alle, kuten Jiikin on aikoinaan tehnyt. Se, mitä en odota on vahtiminen, ettei poika juokse rantaveteen huomaamatta. Mutta  kaipa siitäkin selvitään. Onhan tuo Jiikin täällä elävänä selvinnyt. Tosin heille kuulemma pienenä oli selitetty, että laiturin alla asuu iso hauki, joka tulee ja nappaa, jos menee yksin veden lähelle. Se piti kivasti kolme poikaa aisoissa. Ajattelin itse ennen, etten halua valehdella lapselleni, mutten taida olla ihan sen yläpuolella, ettenkö voisi tarvittaessa tehdä tietyistä vaaranpaikoista pykälää vähemmän houkuttelevia...