perjantai 30. elokuuta 2013

Näppärät vekottimet, nuo sukattimet

Meidän perhehän lähti vähän niinkuin soitellen sotaan tähän lastenhoitoon, koska meillä ei siis kumpaisellakaan ollut niin minkäänlaista omaa kokemusta vauvoista. Kavereidenkin lapsia alettiin enemmän kyylätä siinä taaperoiän jälkeen, kun suusta alkaa tulla sanoja ja uhma pääsee kunnolla grillaamaan vanhempia. Siinä kohti tuntuu, että on jo jotain kosketuspintaakin siihen, mikä juttu noissa pienissä on.

Siksipä en kauheasti painanut mieleen, kun kaveri joskus kehui löytäneensä vauvalleen vehkeet, joilla sukat pysyvät jalassa. Ajattelin, että aijaa, aikamoiset turhakkeet. Onneksi tuo muistijälki sentään jonnekin omaan aivolohkoon arkistoitui, sillä kun kelataan meidän tähän nykyarkeen, niin  alan vihdoin ymmärtää, miksi kaveri oli niin iloinen paikoillaan pysyvistä sukista. Koska eihän ne hyvänen aika vaan pysy päällä - siksi suosinkin niitä haalari- ja sukkahousumallisia vaatteita, joissa sukkaosa on kiinteänä.

Nyt vaan kun ollaan juuri siinä jännässä kohtaa lastenvaatteita, että 62 on useinmiten auttamattomasti liian pieni ja 68 taas tuntuu ainakin järjettömän isolta, edes se strategia ei auta. Poika karjuu itseään yöllä siniseksi, kun onnistuu potkimaan jalkansa jotenkin poikittain haalareihin, kun se sukkaosa (vaikkei pystykään puotoamaan kuten irtosukka) lähtee kyllä lipettiin, mutta nahkeannihkeää jalkaa ei niin vain enää sinne pujotetakaan, tai siis ainakaan poika itse ei sitä saa. Jostain muistilokeroista löysin tuon muiston, että joku juttu kyllä näihin sukkienpaikallaanpysymiseenkin oli, jotkut sukattimet? Hirveä Googlaus ja sieltähän se löytyi, nimittäin SockOns.



Tää postaus ei ole maksettu kenellekään, mutta sanon silti, että meillä nämä ovat olleet älyttömän hyvät käytössä, ihan jos joku muukin on yhtä uuvatti kuin minä lastenhoidollisesti eikä ole kuullut näistä. Paitsi oikeankokoisiin vaatteisiin ei niitä kyllä jaksa ripustaa, mutta aina kun on pakko niin helpottavat kyllä arkea ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti