Ennen kurssia en oikeastaan ollut edes ajatellut, mitä Pikku-Ukko syö jahka rinnalta alkaa muutakin miettiä. Tai oikeastaan miettinyt, milloin maistelua kunnolla aloitetaan. Kaverin muksu on kasvanut siellä alakäyrillä ja sai kehoituksen alkaa maistelemaan jo nelikuisena, mutten sitten tiedä että kannattaako odottaa itse sitä paria kuukautta vai ei, jos tuo kasvaa sitä tahtia kun tässä nyt on kasvanut. Kuuden kuukauden jälkeen kuulemma pelkkä äidinmaito ei enää riitä, joten viimeistään silloin pitäisi ottaa muutakin ruokaa tukemaan kasvua.
Kurssilla käytiin läpi molemmat vaihtoehdot ja näin syksyllä maistelua aloittavalle saatiin kumpaankin suositusjärjestys. Tädin kriteerit maistelun aloitusjärjestykselle olivat kotimaisuus, kausituotteet ja ravintoarvot ja niinpä nelikuiselle ensimmäiset viikot menisivät näin, joka viikko yksi ja vain yksi uusi makututtavuus:
- peruna (ravintorikkain kasvis)
- kotimainen parsakaali (muuna vuodenaikana porkkana, molemmat täydentävät ravitsemuksellisesti pottua)
- kotimainen päärynä, omena tai luumu syksyllä tai keväällä banaani
- kotimainen marja
- jokin täysjyväviljoista
- jokin liha
- joku toinen hedelmä (esim. se banaani)
Jos maistelu aloitetaan myöhemmin, otetaan viljat ja lihat jo aiemmin listalle (potun ja jonkun kasviksen jälkeen), jotta saadaan energiapitoisempaa (ja esim. raudan osalta ravinteikkaampaa) ruokaa mukaan.
Pohdittiin sitä, että valmissoseet ovat toki helppoja, mutta kotiruoan avulla vauvan on helpompi oppia voimakkaisiin makuihin jo pienestä ja sen avulla voidaan helpommin antaa kaikki maut erikseen (aineiden sekoitusta suositeltiin vain jos pitää saada esim. nieleminen helpommaksi jostain syystä). Lapsi ei myöskään ennen ensimmäistä ikävuottaan tarvitse "ruokalajeja" (eli esim. peruna-jauheliha-porkkanapataa valmistettuna) vaan voi vedellä vaan samalta lautaselta kutakin sosetta aterian aikana. Lisäksi kotiruoan kanssa voi enemmän leikitellä sen tekstuurin avulla - aluksi hyvin hienoa ja sitten niin karkeaa kuin lapsi vain suostuu syömään (ja kaikkea siltä väliltä). Kuulemma valmisruokiakin voi ja kannattaa maustaa lapsen hiukan kasvaessa esimerkiksi kotimaisilla tuoreyrteillä.
Joku kurssilainen esitti kysymyksen siitä, että jos haluaa imettää mahdollisimman pitkään (siis yli vuodenkin) niin miten sitä tuetaan tämän muun ruoan yhteydessä, jos suositellaan kuudesta kuukaudesta kaikille kuitenkin jo viittä ateriaa, joista jokaisella saa muutakin kuin äidinmaitoa. Minulle ainakin jäi vastaus vähän epäselväksi, koska ohje oli silti syödä aina ensin "se muu" ja sitten vasta äidinmaito, jos tilaa jää. Tämä taas sai minut taas kerran miettimään, että kun WHO kerran suosittaa kahden vuoden imetystä, niin miksi Suomessa kuitenkin puhutaan koko ajan vain siitä yhdestä ja sen ylitystä pidetään niin pahana? Onko se vain käytännön sanelema helpotus? En nyt sano, että itsekään jaksan edes sitä vuotta, mutta kunhan mietin.
No, kurssi oli ainakin minulle hyödyllinen siinä, että siinä sai itselleen struktuuria miten pitäisi lastaan ruokkia ja paljon hyviä vinkkejä aloittamiseen. Kuten että kala ja kananmuna ovat niin allergisoivia, että aloitetaan antamalla vain nuppineulanpään kokoinen annos sitä ja katsotaan mitä tapahtuu. Tai että heti kun lapsella on kunnon pinsettiote voi starttailla samaa makua myös sormiruokailun muodossa. Tai että oikeasti kannattaa kuoria ihan vain se kuori ja kypsentää vain just kypsäksi asti, niin ravintoaineet säilyvät lautaselle asti. Tai että höyrytys on niin paljon hellempää kuin keitttäminen (esim. perunan C-vitamiinistä tuhoutuu keittämällä 43% kun hyöyryssä vain 21%). Tai että vaikka kasvissoseet säilyvät vuoden ja valkuaista sisältävät kuten liha puoli vuotta, niin jos niissä on rasvaa (kuten jauheliha) niin säilymisaika on vain 3 kk. Tai että kaikki sähköinen vatkaaminen tekee soseeseen ilmaa, joten sitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää. Eipä olisi itselle tullut mieleen..
Itse ruoanvalmistusosuuden ajattelin olevan enemmän sellaista leikkii-ja-laulaa juttua, mutta itseasiassa paras anti koko hommassa oli se, että reseptien lukemisen sijaan näki minkälaista koostumusta soseisiin haetaan. Lyhyesti voisi sanoa, että vaikka kaikessa lukee, että sose niin koostumus on enemmän kuin vellillä, siis tosi vetistä. Ja lisäksi siinä sai varmuutta siitä, että niiden mössöjen teko ei ole mitenkään vaikeaa ja siitä selviää vielä hyvin nopeasti. Tehtiin reilun tunnin aikana parin kanssa muistaakseni kuutta eri soosia ja vielä jäi aikaa tiskata ja siivota paikat (vitsit, miten sitä inhosikin köksäntunneilla, nyt vasta palasi mieleen!).
Tuli itsellekin into lähteä nyt heti kauppaan metsästämään niitä hyviä, kotimaisia kasviksia ja vääntää soseet valmiiksi pakkaseen odottamaan, että Pikku-Ukko pääsee maisteluikään. Kun nyt niitä kunnon vihanneksia kerran saa (ja äidillä intoa riittää).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti