Ehdin jo toivoa, että se paljon puhuttu imettäjän hiustenlähtö ei jostain mystisestä syystä koskisikaan mua. Ehdin olla jo niin voitonriemuinen ja kiittää kaikkea sitä vitamiininpopsintaa, kun muilla kavereilla raskauden tuuhentama tukka alkoi pudota paljon aiemmin, jossain siinä neljännen kuukauden tietämillä. Vitsailin, että juu kyllä meilläkin hiukset lähtee, nimittäin Pikku-Ukon juuriltaan kiskomina (mikä on sekin ihan totta - miksi voi miksi se metsästää mun hiuksia heti kun yrittää pitää hiuksia muuten kuin turvaponnarilla...).
Voin kertoa kyllä, että nyt irtoaa ihan ilmankin. Parin viikon sisään niitä on lähtenyt harjaan ja kampaan ihan älytön määrä, hiusten pesun yhteydessä sairaasti ja siis mikä pahinta, aivan tolkuttomasti nukkuessa tyynylle. Se on kaikkein ikävintä, koska kun tuo lapsi nukkuu vieressä, se jotenkin onnistuu yön aikana keräämään kaulansa ympärille hirveät sattumat, joita sitten aamuvaipanvaihdossa nolona yritän irroitella, ettei Jii näe.
Harmittaa vain, kun olin niin kamalan iloinen hyväkuntoisista, tuuheista hiuksista. Oli siinä tietty sekin, että kun tässä väsymyksessä nyt ei ihan kauheasti jaksa siihen ulkonäköön panostaa ja kun tukka oli pitkään kunnossa aivan minimaalisella värkkäämisellä (=harjaus) niin nyt pitäisi nähdä vaivaa ihan älyttömästi, että saisi tuon elottomaksi yhtäkkiä menneen mopin valumisen aisoihin. Ja kun ei jaksa, niin sitä jättää sen peilailun väliin ja koittaa mennä hälläväliämoonäiti -asenteella vaan. Alan ymmärtää, miksi tuoreita äitejä kritisoidaan huonosti pukeutuviksi ja liian vähän ulkonäköönsä panostaviksi. No kai nyt, kun väsyttää koko ajan ja uusi kropanmuoto ei suoraan sanottuna innosta hommaamaan mitään kivoja vaatteita (koska imetysrajoitteet pitää huomioida ja kaikki on yhtä vaaka- ja kolmiopaneelipaitaa). Ja se tukkakin lähtee päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti