keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Imettäjälle sopimattomat ruoat (meillä)

Olen tainnut joskus aiemminkin mainita, miten nöyräksi vetää, kun oman syömisen seuraukset näkee usein aika ikävällä tavalla oman lapsensa hyvinvoinnissa. Meillä tosi vahva reaktio on saatu useasta eri ruoka-aineesta ja vaikken suoranaista allergiaa epäile, niin selvästi näissä on jotain ainesosia, joita Pikku-Ukon ruoansulatus ei vain hanskaa. Ilmavaivoja, hyvin jännittävää kakkaa ja selkeästi tukalaa oloa seuraa kaikkien näiden syömisistä.

Ongelmia meillä aiheuttavat:

  • Chili
  • Tomaatti
  • Sipuli (isoina määrinä)
  • Pavut ja linssit (tosin vähentyy, jos liottaa ja keittää ja heittää nämä vedet mäkeen enne loppukäytttöä)
  • Kaali
  • Soija
  • Salmiakki (varsinkin turkinpippurit)
  • Suklaa (isoina määrinä)
  • Valkosipuli (jo valitettavan pieninä määrinä)
  • Ruisleipä (myös kuivattuna, pöh)
  • Hiilihapolliset juomat
Olen sitkeästi vähäsen koittanut näitä kaikkia syödä, jotta tuon vatsa tottuisi niihin vähitellen, mutta esimerkiksi viikonloppuna tortilloja varten tehty jauheliha-soijarouhe-papu-tomaattisörsseli oli pojan systeemeille selkeästi vähän liikaa ja yölliset itkut raastoivat äidin sydäntä ja omaatuntoa, ennen kuin ne saatiin pierujen muodossa ulos... Kokeilu jatkuu, koska en ruokavaliota kokonaan aio muuttaa - se kun ei olisi hyväksi minulle eikä pojalle noin niinkuin pitkällä tähtäimellä. Mutta jokainen ylilyönti korpeaa ja sitä syyttää itseään, ettei taaskaan ollut itsekuria ottaa vain vähän, kun piti vetää sitten esim. kunnon kulhollinen tomaattikeittoa (minkä sankaroin tässä viikko takaperin). 

Vaikka imetys jatkuu ja toivon sen jatkuvan vielä pitkään, olen silti iloinen kun painotus siirtyy myös muuhunkiin syömiseen ja ruoansulatusjärjestelmäkin tästä vielä kehittyy (ja minä pääsen syömään ilman syyllisyyden tunteita...).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti