Jäin miettimään eilisen postauksen jälkeen sitä, että huumorintajun lisäksi Pikku-Ukolla on tässä jossain lähiaikoina ihan selvästi kehittynyt myös oma tahto. Ennenkin toki on mielenilmauksia ja tarpeita melko kovaankin ääneen ilmaistu (huutaen ja itkien), mutta miten tuntuukin siltä, että nyt siihen on tosiaan tullut myös se oman tahdon ilmaiseminen ihan kunnolla? Esimerkiksi poika istuu lattialla ja kurottelee mun kädessäni olevaa puhelinta. Laitan puhelimen pois ja äsken kiinnostusta täynnä ollut katse kääntyy pettyneenä minuun ja sitten tulee se ihan selvä kehoite äidille: uusi, merkitsevä kädenojennus puhelimen suuntaan ja jos ei äiti älyä silläkään antaa, niin huuli mutristuu ja tulee hirveä huuto. Tai jos laulan Pikku-Ukon lempilaulua ja kehtaan lopettaa, niin sama huuto tulee uudelleen.
Se, että voi omaa tahtoa ilmaista, pitää kai liittyä jotenkin se, että ymmärtää että on olemassa vaihtoehtoja (laulu loppuu - laulu jatkuu jne.), joista jokin on mieluisin. Kun sitä alkaa ihan toden teolla miettiä, niin onhan se aivojen kehitys ihan huikaisevaa, että tuollaistakin pystyy prosessoimaan. Ja miten nopeasti se sitten kuitenkin tuli. No, sen verran päättäväiseltä tuo poika vaikuttaa joissain asioissa, että luultavasti päästään Jiin kanssa tähän omaan tahtoon tutustumaan jatkossakin ;) Onneksi on muuten semmoinen peruslunki poika, niin pääsevät vanhemmatkin jossain välissä aina hengittelemään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti