Mä olen todistettavasti parempi vauvankouluttaja kuin koiran... Luumunpaloilla sheippaamalla sain pojan käsienhuitomisesta taputtamaan sujuvasti, mutta koiratreenit menee ihan persiilleen koko ajan, taitaa jäädä haaveeksi se kesän BH-koe. Se saa ahdistuspahdistusta aikaiseksi mussa kun kaksi vastasynnyttänyttä kaveria tahkoaa mm. tokotuloksia ihan linjalta. Mulla ei riitä vaan kaista tai taidot siihen juuri nyt(kään).
Mutta ihania yhteisiä hetkiä on taas Pikku-Ukon kanssa ollut. On mieletöntä, että se persoona siellä kasvaa ja kehittyy, että innostuksesta osataan jo taputtaa ja että tutkimusretket talossa pitävät äidin ja isän varpaillaan. Ei ehdi kuin ihan vähän kääntää selkäänsä niin poika on änkenyt itsensä nojatuolin taakse ja kurottelee (pyörivään) kirjahyllyyn tai aukoo metallista koiranruokasäiliötä. Ja kun sitä saa Pikku-Ukon kiinni itse teosta, niin alkaa kuulua sellainen kiherrys, että ihan varmasti poika itsekin on ymmärtänyt, että siellä ei pitäisi olla ja kohta se äiti taas nykäisee mut pois täältä mutta vielä hetken voin kauhoa näitä nappuloita täältä...
En olisi uskonut, miten pienestä huumorintaju jo kehittyy, sellainen arkinen tilannekomiikka. Nyt tuo osaa siis vielä taputtaa siihen päälle, minun silmissä se kruunaa monen tilanteen :)
Kuulostaa ihanalta. Miten tuon taputus jutun toteutit. Kiinnostaisi tietää.
VastaaPoistaAi taputusopetuksen? Iltapuuron aikaan palkkasin niillä luumunpaloilla koko ajan yhä enemmän oikeinpäin menevää suoritusta, ihan samalla tavalla operantisti ehdollistamalla kuin koiraa tosiaan kouluttaisi. Välillä näytin ihan kädestä pitäen Pikku-Ukolle, annoin taas yrittää itse ja taputin itse malliksi. Poika oli niin innostunut hommasta, että ei tarvinut ihan kauheasti edes kannustaa yrittämään. Tai ehkä aika vaan oli kypsä kyseiselle taidolle, mistäs minä tiedän. Mutta Pikku-Ukko oli aika paljon kyllä valmis myös noiden luumunpalojen eteen kokeilemaan, joten oletan että myös siksi päästiin niin nopeasti hyvään lopputulokseen.
Poista