Just ehdin taas kaverille päivitellä sitä, että kävelytreenit veivät meiltä kokonaan sanat. Mietin sitäkin, että aliarvioinko vaan Pikku-Ukkoa kun en juuri nyt vain jaksa tyrkyttää niitä sanoja väkisin - puhua päpätän kyllä edelleen kotona jatkuvasti, mutten siis erikseen kauheasti jaksa juuri nyt osoitella esineitä ja hokea niiden nimiä - kun ei toista ole jaksanut kiinnostaa.
Eilen päivällä olohuoneen lattialla käytiin kuitenkin hyvä keskustelu, kun poika kaivoi paidan alta mun mahan esiin. Silitin mahaa ja sanoin "maha" ja tökittiin yhdessä napaa ja sanoin "napa" monen monta kertaa peräkkäin tökkimisen tahdissa. Löydettiin myös Pikku-Ukolta vastaavat ruumiinosat ja nimettiin ne. Sitten poika otti spurttia ja lähti taas kävelemään ja ajattelin, että siihen taas jäi tämä juttelu.
Vaan illalla sitten kun yritin lasta nukuttaa ja nukahtaminen kesti ja kesti, kun tuo aina ponnahti uusin voimin hereille, niin jossain tiimellyksessä mun mahani näkyi taas paljaana pojalle. Pikku-Ukko otti oikein leveän hymyn, tökkäsi napaa sormellaan ja ilmoitti oikein kuuluvasti, että "-pa!". Juu, napanapa, minä nyökyttelin, ja poika tökkäsi uudelleen ja sanoi ihan oikein "napa". Kerran vaan, koska sitten jäi levy päälle ja hokeminen oli yhtä "papapapapapapapa", mutta oltiin molemmat niin hyvällä tuulella sen jälkeen, että maltettiin kölliä ihan rauhassa kainolossa ja vaan antaa sen unen vihdoin tulla.
Nyt tietysti toivon, että niitä sanoja alkaisi vähitellen sieltä tulla lisää, meidän sanavarasto kun toistaiseksi on koostunut sanoista äiti, ei, hevonen, hyvähyvä ja kerran tuo on isikin sanonut ja tuijottanut Jiitä tiukasti, että kait sekin lasketaan. Kävely sujuukin jo niin, että ulkonakin tuo liikkuu jo valtaosin ihan pystyasennossa, joten ehkä kaistaa alkaa riittää jo johonkin muuhun. Tai mistäs minä tiedän, vaikka tuo päättäisi alkaa seuraavaksi harjoitella juoksemista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti