Pari huonompaa yötä alla taas, kipulääkkeestä huolimatta. Mikähän siinä on, että juuri kun ehdin toivoa, että jostain tulee meille pysyvä apu ja saataisiin koko perhe levätä taas - niin palataan taas normitilaan, jossa herätään alvariinsa ja keinutellaan poikaa vain eessuntaas läpi yön, tai siltä tuntuu.
Sanoin Jiille ei-ihan-vähän-katkerana, että on se nyt kun silloin kun hänellä on tärkeitä menoja niin me singotaan Pikku-Ukon kanssa mökille niin, että hän saa nukkua kunnolla. Esimerkiksi juuri torstain vastaisena yönä, jolloin Jii valmistautui työhaastatteluun. Ja siis hyvä, että sai valmistautua ja hyvä, että ylipäätään oli joku haastattelu, johon mennä. Mutta kun meikäläisellä oli eilen se tapaaminen uuden esimiehen kanssa, niin mihinkäs minä pääsen jatkuvaa yöheräämistä varten pakoon? No en minnekään. Silmät ristissä puksutin aamujunalla takaisin Helsinkiin ja kättelin uuden esimieheni nukkavieruna ja tooodella huonossa headspacessa..
Koko tapaamisesta jäi itselle se fiilis, että yritin vaan koko ajan liikaa. Yritin peittää sitä, että jo syöminen muualla kuin omassa keittiössä ja korollisten kenkien ja suorien housujen pukeminen oli taas vaihteeksi iso juttu. Sitä, että aivot oli todella vaikea kääntää taas työvaihteelle ja keskustella työpaikasta, tehtävistä, ihmisistä. Sitä, että ollaan selvästi ihan todella erilaisia ihmisiä esimiehen kanssa ja siten ihan tosi eri aaltopituuksilla. Ja ennen kaikkea hokemaan itselleni sitä, että keskity nyt siitä huolimatta hoitamaan tämä tapaaminen hyvin ja itkemään vaikka junassa.
Uusi esimies oli fiksu, nopea uramies. Lapseton. Viettää aikansa työpaikalla, omien sanojensa mukaan. Ennen Pikku-Ukkoa oltaisiin tultu hyvin juttuun. Mutta enhän minä halua enää laittaa koko elämääni pelkkiin töihin. Korostan kuitenkin, etten siis usko, että meille mitään draamaa tulee, oikein mukava mies hän oli. Mutta tajusin siinä vasta lounaalla istuessani, miten kovasti olen itse muuttunut. Ja miten työkyvytön olen, juuri nyt. Siinä missä esimies kertoi ylpeänä, miten on tuonut nopeamman tekemisen mallia ja tehokkuutta työpaikalle, minussa joku särähti ja kirkui, ettei minussa kerta kaikkiaan ole juuri nyt mitään, mistä ottaa niitä tehoja, varsinkaan juuri nyt kun nukuin taas alle neljä tuntia yöllä. Ammatillisesti fiilis oli siis ihan crap ja sen sijaan, että olisin edes itse hyväksynyt sen, yritin vaan puskea kovempaa jotain tosi ammattilaisroolia ja kuulostin omissakin korvissani superteennäiseltä. No, sain nyt välitettyä sen viestin, että olen tulossa sitten elokuussa hommiin. Luulin tehneeni sen selväksi ihan keskustelun alussa, mutta jossain kohti kahveja esimies meni kehumaan juuri, miten kiva tiimi heillä on juuri nyt. Totesin vain siihen, että toivotaan että minullekin on sitten elokuussa joku paikka siinä. Ei olisi pitänyt, mentiin molemmat vaivaantuneiksi.
No, kyllä tästä vielä jotenkin noustaan ja katsotaan sitten uutta tapaamista lähempänä kesää, kun voi oikeasti jo keskustella siitä, mitä sitten tulen elokuussa tekemään. Ehkä olen itsekin taas paremmilla fiiliksillä siihen mennessä, nyt vaan oli jotenkin aivan todella surkea päivä.
Pikku-Ukko palkitsi surkean päivän fiilikset surkealla yöllä. Minä heräsin ziljoona kertaa ja jossain vaiheessa Jii otti pojan ja meni toiseen huoneeseen tunniksi leikkimään, kun ei lapsi muuten rauhoittunut. Pikku-Ukko on kuulemma oppinut taputtamaan, huippu juttu. Sitä oli sitten tehty pitkään ja hartaasti, ja ennen kaikkea tunteella. Ehkä silti olisin valinnut sen nukkumisen, jos olisin voinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti