Tavallaan sujuvampi yö, ainakin pojalla

Syötettiin eilen pojalle melkein pelkästään pottua, riisiä, luumua ja päärynää ja illalla ei enää syöty kiinteitä. Paremmin meni jo vaikkei niitä kakkoja vielä kuulunutkaan. Jostain syystä omaan sänkyyn nukahtaminen oli taas ylivaikeaa (joo-o, meillä on kyllä toisen unikoulun paikka, mutta hoidetaan nyt nämä masuvaivat kokonaan alta pois eka) ja Pikku-Ukko kampesi itseään seisomaan sängyssään ihan tosi kauan. Mutta nukahtihan tuo viimein ja nukkuikin sitten viisi tuntia ilman heräämistä - jee.

Minäkin melkein nukuin koko ajan ja herätessä olo oli ihan töttöröö, Jii sanoikin että nyt oikeasti tuntui siltä, että sitä ehti vetää ihan kokonaisen unisyklin! Meni sitten perään sanomaan, että voi kun me nyt vaan saataisiin uudelleen unta. Crap. No siihen sitten jäikin ne minun unet, kun mielessä alkoi heti kieriä pyöriä, että saankohan unta ja heti perään, että hemmetti ei se uni nyt tule.

Eikä tullut, koska sitten kun juuri olin saamassa unta, poika taas heräsi ja niin edelleen. Olin jossain kohti yötä niin raivoissani Jiille siitä, että juuri hänen sanat saivat mut pyörimään sängyssä, että meinasin käydä heittämässä jääkylmän vesilasillisen päälle. Vaikka oikeasti, eihän se nyt ollut Jiin vika, että mun pääni toimii niin sekopäisesti nykyisin, että pienikin epäilys siitä, etten saa unta luo ajatuksen todellisuudeksi. Jii luki jostain, että unettomuus saa empatiakyvyn katoamaan ja lisää itsekkyyttä. No siltä todella tuntuu.

Ja harmitti niin vietävästi, että taas kerran kun Pikku-Ukolla meni yö niin hyvin, niin minun osalta taas meni ihan omista syistä mönkään. Kaipa minäkin saan joskus sitten nukkua, vaikka juuri nyt se taas tuntuu ihan toiveunelta se.