Äiti antoi parhaan lahjan ikinä: yöunet. Tultiin kummipojan synttäreiden vuoksi yöksi mun alkukotiin ja äiti ilmoitti hoitavansa Pikku-Ukkoa yön. Mulle laitettiin korvatulpat ja nukkumapaikka kauas pojasta. Ja ah autuutta, osaan vielä nukkua, edes joskus! Yhdentoista jälkeen tuli uni ja seuraavaksi kuulinkin vain askeleet portaissa - äiti toi pojan imetettäväksi neljän aikaan. Imetin ja menin nukkumaan uudelleen. Ja tunnin pyörimisen jälkeen kroppa luovutti ja sain uudelleen unta, yhdeksään asti. Eli yli kahdeksan tunnin yöunet ja vain kahdessa pätkässä! Olo herätessä oli ihan tärähtänyt ja väsynyt, mutta nyt sentään tunnisti, että on väsynyt eikä niin kuin viime viikkoina, että sitä vaan liukuu tuskalliseen valveillaoloon ja tukahduttaa sen, kun kroppa kirkuu ettei näinkään voi jatkaa, että on pakko saada unta. Vaikka yllättävän paljon sitä pystyy kun vaan on pakko. Silti tämä yö oli lahja, niin kallisarvoinen, etten osaa oikein sanoa.
Valitettavasti pojan unet jäivät taas ihan silpuksi. Neljään asti kuulemma heräiltiin 15-30 minuutin välein itkemään sitä mahaa selkä kaarella. Sitten imetyksen jälkeen oli saatu kolmen tunnin pätkä ja siitä taas viimeinen tunti pelkkää unisilppua. En missään tapauksessa halunnut Pikku-Ukolle huonoja yöunia, mutta jotenkin huojentavaa on, kun vanhempanikin nyt näkivät oikean tilanteen ja olivat samaa mieltä arviossaan, että kipua se itkee ja siihen on apua saatava. En siis ole vain hullu ja hysteerinen, väsynyt äiti. Vaikka niin ehkä ajatteli se hammaslääkäri, jolla tällä viikolla kävin valittamassa hampaitani - vaikka edellisestä hammastarkastuksesta oli alle puoli vuotta. Reikiä nolla, mutta ongelmat johtuvat ilmeisesti siitä, että stressissä olen alkanut purra yöllä leukoja yhteen. Onneksi ei vielä kulumia ole tullut, mutta kaiken muun kivan lisäksi nyt myös hampaita jomottaa päivisin. Hammaslääkäri katsoi selvästi säälien lähtiessäni. Tai ehkä se oli jotain sympatiaa, mistäs sen tietää.
Mutta nautin nyt tästä unen lahjasta, ja koitan järjestää niin, että saisin ainakin silloin tällöin vastaavia öitä. Ikävä kyllä meillä kotona ei pääse tarpeeksi kauas, joten Jiin hoitovuorokaan ei auta, mutta ehkä mökillä tai anoppilassa tätä voisi saada lisää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti