Noniin, vaikka mulle niin väitettiin, ettei unikoulutuksesta ole löytynyt mitään negatiivista haittaa lapselle niin löytyihän sitä sitten. Vanhat tutkimuksethan ovat pohjautuneet lapsen käyttäytymisen havainnointiin unikoulutuksen yhteydessä ja käytöksen perusteella lasten stressivaste yleensä laskee unikoulutuksessa yö yöltä, antaen aiheen sanoa, ettei siitä unikoulusta siis ole mitään haittaa, lapsi tottuu hommaan ja se siitä, kaikki nukkuvat paremmin.
Törmäsin kuitenkin tähän vuonna 2012 tehtyyn tutkimukseen 4-10 kk vauvoilla, joka on - myönnetään - otoksen osalta hyvin pieni. Silti tekniikkana on käsittääkseni ensimmäistä kertaa stressitason mittaus sylkinäytteiden pitoisuusanalyysillä eikä pelkällä käytöksen havainnoinnilla. Kukin voi itse käydä lukemassa alkuperäisen artikkelin (eka linkki siis ilmaiseen abstraktiin), mutta oma käännös ja tiivistys tulee tässä: vaikka lapset eivät kolmannesta unikouluyöstä eteenpäin enää näyttäneet käytöksellä stressin merkkejä, eivät kohonneet kortisolitasot (jotka on aiemmissa tutkimuksissa linkattu negatiivisen stressin kokemiseen) laskeneet silti. Eli lapsi käytöksellään alistuu unikoulukäytäntöön, mutta kokee sen silti hyvin stressaavana.
Tässä vielä saman tutkimuksen tekijän vastine lehdessä artikkelin johdosta kirjoitettuun pääkirjoitukseen, joka löydöksistä huolimatta tuki unikoulutuskäytäntöjen jatkamista. Nämä ovat vuodelta 2013.
Valitettavasti sellaista jatkotutkimusta, joka kertoisi milloin lapsi olisi valmis sitten unikouluun tai mitä metodia kannattaisi käyttää, jos ylipäätään käyttää, ei vielä ole. Pikku-Ukon osalta harmittelen sitä, etten ollut tätä lukenut ennen kuin aloitimme sen unikoulun. Vaikka se meidän kokeilu tehtiinkin niin, että lapsi ei jäänyt ollenkaan yksin vaan vanhempi oli siinä vieressä, niin toivon silti, ettei asenteeni siihen ollut liian kylmä ja sellainen "kyllä sunkin nyt pitää kun muidenkin lapset nukkuu täydet yöt yksin ". Yksin nukkumista ilman vanhemman lohdutuksia harjoitellaan meillä jatkossa sekä Pikku-Ukon että mahdollisten seuraavien lasten osalta varmaankin enemmän vielä lasta kuunnellen ja kokonaistilannetta punniten. Olen edelleen sitä mieltä, ettei vanhemmankaan ole hyvä lapsen kanssa uupua, se ei aja kenenkään etua, mutta kyllä tämä ajattelemisen aihetta silti antoi siihen, mihin kaikkeen lapsen kapasiteetin kulloisessakin ikävaiheessa pitää taipua. Toivon, että tästä tulisi piakkoin lisätutkimuksia, jotka valottaisivat aihepiiriä vähän enemmän - tämä kun jätti ainakin itselleni vielä enemmän kysymysmerkkejä kuin niitä vastauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti