Elossa ollaan kakkosyönkin jälkeen. Jiiihaa!
Yllättävästi meni samalla kaavalla kuin se edellinenkin yö, sillä poikkeuksella, että nyt ei nukahdettu rinnalle vaan ihan itsekseen, ajattelin että selkeintä on varmaan erottaa kokonaan kuviosta se rinta+nukahtaminen. Nukutuksessa meni aikaa noin kolme kertaa pidempään kuin tavallisesti, mutta koska minä vain makasin sängyssä raatona sen ajan ja vähän yritin lauleskella ja silitellä samalla kun Pikku-Ukko jumppasi siinä vieressä ennen simahtamistaan, niin ei voi sanoa, että kovin vaikea tehtävä olisi ollut.
Useampi pieni havahtuminen oli, mutta niistä selvittiin vain ottamalla poika kainaloon. Ja sitten oli semmoinen pidempi, ehkä 45 minuutin mittainen jakso, johon mahtui jos jonkinmoista kilahdusta ja nukkumisyritystä ja ähellystä ja kainaloonänkeämistä ja päällekiipeämistä ja uutta kilahdusta. Tuttipullo oli yllättävän hyvä tänäkin yönä, selvästi Pikku-Ukon tulee ihan jano yöllä, mutta maidon sijaan se vesikin uppoaa ihan kivasti.
Läheisyyttä tuo etsii ihan selvästi kesken yötä, mutta oikeastaan olen aika yllättynytkin siitä, miten hyvin se pelkkä kainalo riittää. Ehkä lapsi sitten olikin valmiimpi yövieroitukseen, kuin mitä ajattelin, ja oikeasti heräilyjen taustalla on vaan se, ettei Pikku-Ukko ihan osaa itse vielä nukahtaa. No, sen näkee nyt sitten, minkälaiseksi tämä tässä ehtii kehittyä vielä. Mutta alku on ainakin jokseenkin lupaava ja antaa toiveita siitä, että me ehkä selvitään hengissä myös seuraavasta työviikosta eikä tarvitse varautua siihen, että ihan tuntitolkulla oltaisiin hereillä kanniskelemassa ja hyssyttämässä poikaa. Toistaiseksi ei siis ole tarvinut vielä edes nousta kertaakaan sängystä vaan se silittely ja kainaloon ottaminen on riittänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti