Tässä syksyllä on siis hitaasti kypsynyt se ajatus, että ihan oikeasti tästä imetyksestä pitää päästä eteenpäin tai meillä ei nuo yöt rauhoitu koskaan (tai joudun hoitamaan ne jatkossakin yksin, kun isä ei vaan käy). Tuumittiin sitä aikamme ja mietittiin hyvää aikaa tälle. Piti olla niin, että olo olisi mahdollisimman vakaata ja mekin jaksaisimme. Etsittiin ja etsittiin, kunnes luovutettiin ja todettiin, että ei sille ehkä vaan ole just täydellistä aikaa. Joten päätettiin tällä viikolla, että viikonloppuna sitten aloitetaan, koska hoidossa on alkanut menemään jo hyvin ja meno kotonakin siis jo tasoittunut syksyn alusta. Ja koska taas vuodenvaihteesta hoitopaikka vaihtuu päiväkotiin, niin oma toive on se, että vieroitus olisi jo hyvässä mallissa siihen mennessä, ehkä jopa siis kokonaan ohi. Mutta aloitetaan nyt siitä yöstä ensin ja katsotaan sen mukaan.
Annoin siis normaalisti iltamaidon, jonka jälkeen poika simahti pienen känkkäränkkäilyn jälkeen ihan itsekseen. Känkkäränkkä siis siitä, että on yleensä saanut jäädä rinnalle halutessaan, mutta nyt laitoin paidan päälle ja maitohanat kiinni. Mutta suht hyvin meni nukahtaminen kuitenkin ja yritin silitellä ja laulaa pojalle ja kerroin uudestaan ja uudestaan, että Pikku-Ukko on meille molemmille tosi rakas ja että ymmärrämme, että tämä muutos harmittaa, mutta että samalla uskomme hänen olevan kuitenkin tähän jo ihan valmis. En tiedä miksi tuntui niin tärkeältä sanoa se lapselle, koska ihan varma en ole siitä, että tuollaisia asioita hän edes vielä sanallisesti ymmärtää, mutta se tuntui oikealta ja sainpa ainakin jotain tyynnyttävää ulos suusta.
Pikkuheräämisiä oli enemmänkin ja kaksi ihan tosi vaikeaa hetkeä, jolloin jouduttiin laittamaan vähän valoa ja juottamaan tuttipullosta vettä (koska nokkamuki meinasi lähteä riehuvan lapsen toimesta seinälle...). Raivarit oli molemmilla kerroilla ihan todella kiihkeät, Molemmilla kerroilla änkesi ja ähersi itsensä lopulta mun mahan ja rinnan päälle, ennen kuin sai unen päästä kiinni, eli tosi tiivistä läheisyyttä etsi. Mulla oli vaikeuksia muutenkin saada unta (ne menkat!), joten se ei oikeastaan häirinnyt. Ja kunnolla nukahdettuaan Pikku-Ukon sai kuitenkin kieräytettyä ihan näppärästi vähän kauemmas ilman, että homma alkoi taas alusta.
Aamulla meillä nukuttiin tuntia pidempään kuin arkena. Jii oli ihana ja hoiti seuraavat tunnit sekä koiraa että poikaa ja minä sain nukkua univelkaa pois. Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, että aikalailla tätä paremmin en olisi voinut ajatellakaan, että tämä yövieroitus olisi voinut alkaa.
Ja niin, sitten siitä, mistä jo edellisen viestin kommenttiin laitoin - ei tarvitse nyt jännittää ja odottaa, että tuleeko ne menkat viikon päästä. Tuli kuitenkin jo nyt. Mikä tarkoittaa sen lisäksi, ettei tule vauvaa, myös sitä että hormonit menee ihan miten sattuu. Eka varsinainen kierto oli 31 päivää, seuraava 27 päivää ja tämä nyt 22 päivää. Lyhyt kiertohan mulla oli ennenkin, mutta kun Pikku-Ukko sai alkunsa vähän niinkuin e-pillereiden aikaan, niin oletan että yhdistelmäpillerin keltarauhanen auttoi raskautumisessa. Katson nyt kuitenkin vielä, josko tämä yövieroituskin vähän auttaisi hormonien tasaantumisesta, mutta jos vielä jouluna on näin sekaisin, niin ei kai se auta kuin mennä gynelle itkemään, että löytyisikö jostain jotain apuja.
Ja olen siis ihan kamalan pettynyt ja surullinen siitä, että tältäkin kierrolta toive siitä toisesta lapsesta oli turha. Puolessatoista päivässäkin ehtii jo toivoa ja unelmoida vaikka mitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti