Major ilmastoahdistus

Bongasin tämän viikon maanantaina tämän NY Timesin uutisen Etelänavan mannerjään lohkeamisesta ja sitä seuraavasta sulamisesta, vedenpinnan noususta ja ilmastonmuutoksesta. Kauppalehti tarttui samaan uutiseen pari päivää sen jälkeen, jos suomennettuna haluaa uutisensa lukea. 

Olen samaan aikaan todella surullinen maailman puolesta, sekä vähän pelonsekaisesti ahdistunut. Miten surullista, että Pikku-Ukko joutuu luultavasti jo elämään valtaosan elämästään ihan toisenlaisella, ei niin kivalla pallolla, kuin me. Toivottavasti kuitenkin vielä rauhallisella pallolla, eikä lämpenemisen aiheuttaman resurssipulan vuoksi enenevässä määrin myös sotaisalla pallolla. Ja sitten samaan aikaan olen ihan valtavasti ahdistunut siitä, etten itse ole tehnyt juuri minkäänlaisia luopumisia elämässäni ilmaston vuoksi, kunhan taas vain valitan. On niin helppo piiloutua sinne "mutku Kiina ja Intia ja eihän nyt yhden ihmisen omat valinnat voi vaikuttaa tähän kokonaisuuteen". Bullshit. 

Millä minä katson poikaani silmiin parinkymmenen vuoden päästä ja selitän, että niin - äiti ja isä eivät tehneet mitään omalta osaltaan estääkseen tämän? En oikein tiedä. Juuri nyt haluaisin voida elää edes itseni kanssa asian suhteen, ja sekin tuntuu vaikealta. Pari asiaa on varmaa: se meidän toinen auto saa lähteä ja sillä toisellakaan ei enää mitään ylimääräisiä ajoja harrasteta. Meikä alkaa valmistautua lihan poisjättämiseen - miten se tapahtuu, mun pitää oikeasti selvittää, koska ikinä ei ole tarvinut niistä oikeanlaisista proteiineistä murehtia tätä ennen. Ja osaan tehdä ehkä kolmea hyvänmakuista kasvisruokaa... Lisäksi suunnittelen miten parhaiten saisin (tavaran)kulutusta hilattua vielä alemmas. Ja niin - poika vaihtoi lennosta kestovaippoihin (paitsi öisin, etsin vielä parempaa vaippaa joka pitäisi pissit sisällään). Ja eka onnistunut pottailukin on takana. 

On tässä plussaakin. Yhtäkkiä olen tosi tyytyväinen, että me asutaan "vaan" kerrostalokaksiossa ja että esim. Fortumin Valpas-palvelun mukaan sähkökulutuskin on maltillista. Vähentääkin toki vielä hyvin voi, kyllä vain - esimerkiksi uunia käytetään aika paljon ja se tuntuu olevan aika iso syöppö.  Mietin, että minkälaiset asuntotarpeet meillä oikeasti onkaan - ehkä pärjättäisiin kuitenkin ensin kaksiolla, jossa olisi se piha, koiraa ja puutarhaa varten. Tarviiko sitä sitten kuitenkaan niin paljon tilaa, neliöitä tai tavaraa elämäänsä? Kun ihmiskunta joutuu kuitenkin jossain kohti opettelemaan luopumista, niin olisiko parempi olla siinä etunenässä, varsinkin jos opettelee luopumaan sellaisista jutuista, joilla ei nyt ollut niin väliä alunperinkään.