Hehee-Kops! -oli tänään se ääniyhdistelmä, joka herätti. Mehän ollaan Pikku-Ukon kanssa nukuttu siitä helmikuusta taas vierekkäin ja aina ennen poika on aamulla herättänyt minut. Tänä aamuna en tiedä mitä tapahtui, enkö vain herännyt vai keksikö tuo ihan suoraan, että lähdenpä tutkimusmatkalle, mutta homma päättyi siihen, että lapsi konttasi itsensä ulos ja alas meidän jenkkisängystä, joka on n. 70 cm korkealla ainakin. Suoraan päälleen. Luojan kiitos tässäkin oli onni myötä ja seuraava ääni oli hirvittävä karjuminen eikä äänettömyys. Jii hyökkäsi olohuoneesta katsomaan, minä heräsin salamana lohduttamaan poikaa. Järkytyin vaan kamalasti, koska ihan totta en vielä ollut herännyt ennen tuota. Eikä se magneettijuttukaan ole vielä unohduksiin painunut...
Niin että se meidän perhepedistä sitten. Ensi yön tuo nukkuu omassa sängyssään, kaltereiden (pinnojen) takana. Ei puhetta, että uskaltaisin itse nukkua enää samassa sängyssä pojan kanssa, jos se keksii kaikenlaista tuollaista mun nukkuessani.
Jos sitten vaikka keksisi jotain vähemmän jännää ohjelmaa tälle päivälle...
Teillä sattuu ja tapahtuu! Mutta sitähän se lapsiperheessä on, Onneksi ei käynyt pahasti!
VastaaPoistaJoo kyllä nyt on sattunut ja tapahtunut ihan kylliksi, toivottavasti menis hetki ilman mitään uusia sattumuksia. Onneksi tosiaan ei käynyt mitään, kylmää edelleen mitä olisi voinut käydä...
Poista