Käytiin Jiin kanssa tänään Tapiolassa hakemassa neppareita, vauvaonnittelupaketti ystäväperheelle (vaippoja, harsoja ja skumppaa - vähän niin kun arkeen ja juhlaan -ajatuksella) ja kahvilla kuluttamassa Stockmannilta hyvityksenä saatu lahjakortti, kun toiselle kaverille häälahjapalvelun kautta tilaamani tuotteet jäivät ilman tuloilmoitusta ja hormoneissani intouduin aika teräväsanaisesti kyselemään paketin perään. Hävettää vähän vieläkin..
Koska sää oli suorastaan kesäinen, kiskoin päälle topin, jonka ei raskauden tässä vaiheessa enää peitä mitään vaan enemmänkin mainostaa, että tässä menee yks ihan viimeisillään oleva. Puolustuksekseni sanon vaan, että mulla ei ole enää kovin montaa vaatetta, johon edes mahtuisin. Jälkikäteen nimittäin vasta bongasin lehdestä, että tänään vietetään lapsettomien lauantaita, siis päivää niille joka viidennelle suomalaiselle, jotka jäävät tahattomasti lapsettomiksi joko elämäntilanteen tai hedelmättömyyden vuoksi. Ei siis todellakaan sopiva päivä korostaa omaa raskauttaan. Meillähän tämä oli vähän niin kuin yllätysraskaus, vaihdoin pillereitä ja ehken osannut ihan tehdä vaihtoa oikein tai sitten ne uudet eivät vaan oikein minulle toimineet, niin tai näin, tiedostimme kyllä ekasta kokeilukuukaudesta jo että ovulaatio tuli ja että riski on raskaaksi tulemiselle, mutta päätimme sitten että tulkoon sitten jos on tullakseen. Ja yllätyksekseni tulinkin, toisesta kierrosta vaikka mulle oli vähän varoiteltu sitä, että vaikeaa voi olla kun mun kierto on vain 21 päivää ja ilmeisesti vähän outo. Tiedä sitten, vaikka nuo pillerit olisivat helpottaneetkin hommaa pidentämällä kiertoa. Tai sitten elämä vaan on mysteeri, jonka alkua ei pysty käsittämään. Niin tai näin, me siis tulimme raskaaksi ja vaikka aika monta viikkoa kului, ennen kuin tajusimme koko asian (koirakin tajusi jo paljon ennen meitä) niin voi kuitenkin sanoa, että raskaaksi tulo ei ollut meille mikään ongelma (raskaana olo taas vähän enemmän, mutta siitä lisää myöhemmin..)
Kaveripiirissä on kuitenkin monta, jolla ei todellakaan tie vanhemmuuteen olo ollu näin helppo tai onnistunut vielä ollenkaan. Pääsääntöisesti aihe tuntuu olevan niin kipeä, että siitä ei juurikaan ole edes kerrottu ennen kuin raskaus on ollut käynnissä jo melkein puoliväliin asti. Joukkoon mahtuu keskenmenoja, hedelmöityshoitoja ja monen monta odotuksen alkua ja toivetta, ikävä kyllä niitä niiden murskaantumisia myös. Siinä joutuu välillä myös mittaamaan omaa ystävyyttään ja kykyään myötäelää kun läheiseksi ajattelemasi henkilö kertoo oman raskausuutisensa perään, että tämä on muuten jo kolmas raskaus, ainoa vaan joka on näille viikoille jatkunut. Ennen omaa raskauttani koko aihe tuntui tosi kaukaiselta ja epätodelliselta, enkä varmaan kyllä osannutkaan olla ystävien tukena, kun ei itsellä ollut vielä toiveita lapsista tai tajunnut sen merkitystä ihmiselle. Häivähdyksiä tästä tuli omien raskausvaikeuksien kautta, kun aidosti joutui miettimään, että entä jos tämä pieni elämä sisälläni kuoleekin nyt.
Mutta siltikään en varmaan oikeasti ymmärrä, meillähän jatkuu kuitenkin raskaus edelleen, peloista huolimatta, ja joka päivä toivon vähän enemmän, että elävän lapsen saisin ja että voisin hänen kasvuaan seurata läpi oman elämäni. Sekään kun ei ole itsestäänselvyys, tuttavaperheen ensimmäinen (ja runsaasti ennenaikainen) synnytys oli komplikaatioita täynnä (lapsi onneksi selviytyi) ja seuraava lapsi eli vain muutaman päivän synnytyksen jälkeen. En rehellisesti pysty edes kuvittelemaan, miten tuosta vaan enää jatketaan, vaikka eloonjäänyt esikoinen varmasti pitää perheen elämässä ja arjessa kiinni.
En tiedä miten sitten näin raskaana (tai joskus toivottavasti lapsellisena) tätä Lapsettomien päivää pitäisi osata huomioida. Ehkä tämä kertakaikkiaan on päivä lapsettomille jakaa asioita keskenään ja tehdä oma kaipaus ja suru näkyväksi näin äitienpäivän alla. Ehkä kaiken jakamiseen täällä ei pystykään, vaikka kuinka haluaisi. Kohtalot ovat niin moninaiset täällä, eikä tasan mene kaikki, lähimainkaan. Tällaisten asioiden edessä tuntuu olo aika pieneltä. Eikä kai sitä muuta voi kuin tallata omaa elämänpolkuaan, sellaisena kuin se eteen avautuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti