...ja niitähän riittää. Varasin kirpputoripöydän, jolla yritän päästä eroon mökille jo vuonna nakki kuskaamistani tavaroista, jotka hiukan prinsessaisilta tuntuivat jo silloin ennen opiskelemaan lähtöä ja nyt jo ihan turhakkeilta (hevosaiheisia posliineja, hempeitä sisustustauluja, erilaisia puisia lippaita jne.). Useinmiten heitän poistuvaa tavaraa ihan vain kierrätyskeskukseen, nyt päätin taas ihan vaihtelun vuoksi yrittää kirpputoria, vaikka suoraan sanottuna inhoan kirpputorilla myymistä ihan täydestä sydämestäni. Mikään paikka ei saa omaa oloa tuntumaan ihan niin halvalta ja nololta kuin kirpputori, jossa ihmiset naama norsunveellä hypläävät sun tavaraa ja tinkaavat. Nyt otin pöydän itsepalvelukirppikseltä jotten joudu seuraamaan prosessia, mutta epäilen, että siellä taas ei liiku kuin lastentarvikkeet, koska väestö oli lähinnä isoäitejä ja äitejä kun niitä tavaroita sinne vein.. Mutta ihan sama, tiistaina haetaan jämät veks ja sitten mietitään mitä niille lopuille tavaroille tapahtuu.
Tässä välillä lastasimme viime viikolla jo auton täyteen kaatiskamaa ja eilen kierrätyskeskukseen lähti loput turhat kirjat, vähän keittiötarvikkeita, liinavaatteita ja laukkuja. Sekä yksi kellarin kaappi, jonka tilalle kokosin kirjahyllyjen jämistä vielä yhden Lundia-yksikön, loput lähtivät vappuna mökille. Sitten sinne kellariin tarvitsisi vielä pienen vaaterekin ja pohja alkaisi toimiakin, mutta olkoon nyt hetken noin. Siellä odottaa vielä kuljetusta kaverille menevä imuri, mökille menevät sitteri ja matkasänky sekä lukuisia kohtaloaan odottavia tuotteita, kuten ensipäivänkuoret ja jotain ihme mitaleja, joita isovanhemmat tunkivat lahjaksi jossain vaiheessa. Tuollaiset ovat vaikeita, koska en yhtään tiedä onko niillä mitään arvoa vai ei. Samaa ahdistusta kävin, kun tajusin, että lapsena saatu posliini olikin jotain Lomonosov- tehtaiden hienoa venäläistä posliinia - jos se on minulle arvotonta henkisesti, niin paljonko kuitenkin pitäisi saada korvausta ihan vaan siksi, että voi?
No, tyhjäysreissujen jälkeen tuntuu jo siltä, että meillä on taas olohuone, vaikka se onkin erilaisilla tavarapinoilla varustettu.. Nyt viikonlopun urakka voisi olla se, että siirrän (Jiin avustuksella) viimeisen kirjahyllyn (Boknäsin pyörivä juttu) toiselle puolelle olkkaria, niin tavaroita voi todella alkaa laittaa niiden lopullisille paikoilleen. Vauva ei vieläkään indikoi mitenkään tuloaan, joten leikin, että mulla on tässä vielä kuukausi aikaa ennen ja ehdin vetäistä kaiken maailman projektit tässä välissä..
P.S. Onneksi Jii lupautui tiistain tavaranhakukeikalle mukaan henkiseksi tueksi. Ahdistaa se jo etukäteen ja meinasin jo eilisen kierrätyskeskuskeikan osalta saada sellaisen hepulin, että näinköhän olisin yksin pärjännytkään.. Siinä kierrätyskeskukseen ajaessa kun väkisin tuppasin itseni mukaan etupenkille, jossa joutui tavaramäärän vuoksi istumaan jalat korvissa mahan kanssa, ehti miettiä luopumisen filosofiaa pariin otteeseen. Totesin, että tämä herättää tunteita siksi, että olen jotenkin nolo siitä, että tällaista turhaa sälää on joskus minulle ylipäätään päätynyt. Ja että jotenkin tulen sen kautta arvosteltavaksi, kun yritän saada sen työnnettyä toisille ihmisille nyt. Samaahan ei tulisi, jos yrittäisin vain dumpata jutut kaatikselle, mutta sitä taas ei psyyke kestäisi ekologisista syistä. Vaatii siis vain hiukan työstöä tämä(kin) aihe vielä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti